MIKSI?

Taidanpa tehdä paluun (ei niin näyttävän, mutta pikavisiitin kuitenkin..) palstalle. Jos joku mua viisaampi osaisi kommentoida tai saada jotain järkeä näihin ajatuksiin.

Vanhoista avauksistani jostain toukokuulta on jo aikaa, enkä jaksa niitä alkaa uudelleen kelaamaan, mutta lyhyesti kuitenkin.. minä ainakin ihastuin ja tiedän että hänkin tunsi jotain. No eihän siitä voi mitään tulla kun itse olen niin kovin arka tuomaan tunteitani esiin, ja lisäksi hän oli varattuna toisaalle. Joka tapauksessa rohkaistuin ja viimein avauduin tunteistani.. sillä tuloksella että eihän se nyt ollut ollenkaan hyvä idea, viitaten juuri tuohon jo olemassa olevaan parisuhteeseen, ja muutenkin elämäntilanteeseen. No ei siinä mitään. Siinä sitten vaan kovasti koitin päästä tunteideni "herraksi", aika huonolla menestyksellä, yritin kuitenkin. Paljon on asiat muuttunut tässä kesän ja syksyn mittaan.. mm. varatusta tulikin sinkku, ainakin hetkelliseksi. Tosin se ei varmaankaan muuttanut mitään. Tai mistä tuota tietää, koska asiasta ei enää puhuta. Sitten seurasi pitkä hiljaiselon kausi, löin päätä lujasti seinään ja pakotin itseni "unohtamaan", ainakin päällisin puolin. Kunnes taas pitkän ajan jälkeen tapasimme "turvallisessa ympäristössä" ja muiden läsnäollessa. Sain kuin sainkin pidettyä tunteeni aisoissa ja pystyin käyttäytymään suhteellisen normaalisti sen ajan kun tapaamisemme kesti. Mutta lähdön hetkellä.. Halauksemme kesti..ja kesti.. ja kesti. Ja se katse. Voi hyvä tavaton.. ja taas oli tämä tyttö yhtä isoa kysymysmerkkiä. MIKSI? Eihän noin saa tehdä jos ei mitään sillä tarkoita, eihän? Taas on aloitettava alusta. Ilman vastauksia. Elämä on omituista.
1629
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ota nyt tuollaisesta ihmisestä sitten selvää. Ehkä se ei tunne itseään. Kyllä se ainakin haluaa olla rakastettu. Eihän sitä tarvitse kuin pari pitkää kosketusta ja samanlaista katsetta niin se on siinä. Mä oon ollut rakastunut samanlaiseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-?- kirjoitti:

Taidanpa tehdä paluun (ei niin näyttävän, mutta pikavisiitin kuitenkin..) palstalle. Jos joku mua viisaampi osaisi kommentoida tai saada jotain järkeä näihin ajatuksiin.

Vanhoista avauksistani jostain toukokuulta on jo aikaa, enkä jaksa niitä alkaa uudelleen kelaamaan, mutta lyhyesti kuitenkin.. minä ainakin ihastuin ja tiedän että hänkin tunsi jotain. No eihän siitä voi mitään tulla kun itse olen niin kovin arka tuomaan tunteitani esiin, ja lisäksi hän oli varattuna toisaalle. Joka tapauksessa rohkaistuin ja viimein avauduin tunteistani.. sillä tuloksella että eihän se nyt ollut ollenkaan hyvä idea, viitaten juuri tuohon jo olemassa olevaan parisuhteeseen, ja muutenkin elämäntilanteeseen. No ei siinä mitään. Siinä sitten vaan kovasti koitin päästä tunteideni "herraksi", aika huonolla menestyksellä, yritin kuitenkin. Paljon on asiat muuttunut tässä kesän ja syksyn mittaan.. mm. varatusta tulikin sinkku, ainakin hetkelliseksi. Tosin se ei varmaankaan muuttanut mitään. Tai mistä tuota tietää, koska asiasta ei enää puhuta. Sitten seurasi pitkä hiljaiselon kausi, löin päätä lujasti seinään ja pakotin itseni "unohtamaan", ainakin päällisin puolin. Kunnes taas pitkän ajan jälkeen tapasimme "turvallisessa ympäristössä" ja muiden läsnäollessa. Sain kuin sainkin pidettyä tunteeni aisoissa ja pystyin käyttäytymään suhteellisen normaalisti sen ajan kun tapaamisemme kesti. Mutta lähdön hetkellä.. Halauksemme kesti..ja kesti.. ja kesti. Ja se katse. Voi hyvä tavaton.. ja taas oli tämä tyttö yhtä isoa kysymysmerkkiä. MIKSI? Eihän noin saa tehdä jos ei mitään sillä tarkoita, eihän? Taas on aloitettava alusta. Ilman vastauksia. Elämä on omituista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu