ViimeisetSanat

Itseäni ei kyllä ole kiusattu mutta poikaystävääni kylläkin. Ala-asteella häntä ei vielä kiusattu, koska kävi pienessä koulussa, mutta siellä ei hänellä kamuja ollut. (Siis samanikäisiä poikia ja tytöt taas eivät pojan kanssa tahtoneet leikkiä.) Yläasteella se alkoi heti seiskalle mentyä, jatkuvaa solvaamista ja myös rajuakin fyysistä (lääkärissä kävi muutaman kerran paikattavana) kiusaamista. Lopulta koko koulun oppilaat joko haukkuivat häntä tai olivat "sinua ei ole olemassa"-asenteella. Ysiluokan kävi eri koulussa ja tilanne hieman helpottui, kamuja ei kyllä tullut mutta pahimmat kiusaajat jäivät entiseen kouluun. Jatko-opiskelupaikassa ykkösellä vielä kiusaamista, mutta kaksi seuraavaa vuotta ihmiset jo enemmän aikuistuivat ja kiusaaminen loppui miltei kokonaan, on nimittäin vielä muutama idiootti jotka kyllä haukkuvat tms. nähdessään hänet. On hänelläkin ollut vaikeaa, itsari (ja miten tehdä se) on käynyt mielessä monta kertaa, ei nyt seurustelun aloittamisen jälkeen. (olemme seurustelleet vajaan vuoden). En tietenkään tiedä miltä teistä kiusatuista tuntuu, mutta olen onnellinen ettei poikaystäväni tappanut itseään, hän on nimittäin ihana ja upea ihminen, kuten olet varmasti sinäkin!!!!!! Joten kyllä se kiusaaminen aikanaan lakkaa, muistot tietysti jäävät, ja poikaystäväni vielä masentuu välillä ajatellessaan menneisyyttänsä, mikä ei ole ihme! En osaa lohduttaa mitenkään,halusin vain kertoa että muitakin on kiusattu ja kiusataan edelleen, mutta muista että pohjalta ei pääse kuin ylöspäin. Ihmiset kasvaessaan tajuavat (mikäli äö on edes suunnilleen normaali ihmisen tasoa) tyhmyytensä, osa saattaa jopa omalla tavallaan pyytää anteeksi (kuten muutama poikäystävältäni). Ajattele että voit muuttaa vaikka toiseen kaupunkiin opiskelemaan ym. niin jääpähän kiusaajat. Elämäsi on vielä edessä, se on kallisarvoinen, älä hukkaa sitä!!!!
ps. Se että uskoit Jumalaan kuulosti hyvälle idealle, itse olen enemmän tai vähemmän ollut uskossa aina, ja se on kannattanut, jopa vaikeiden asioiden läpi jolloin on tehnyt mieli huutaa Jumalalle että hän on p.....tä. Hän tietää ja ymmärtää kuitenkin parhaiten, eikä päästä irti vaikka siitä välillä itseänsä yrittää tempoa pois,onneksi. Jeesus rakastaa Sinua.

Mullakin alkoi kiusaaminen ala asteella ja nyt mä olen ylä asteella ja se vieläkin jatkuu.
Mä sekosin kokonaa siitä.
Nyt mä olen mielisairas. Mä näen harhoja ja kuulen harhoja.Mä en edes tiedä mikä enää on todellista.
Olis ihanaa elää ja nauttia siitä mut mä en enää pysty uskoa että mussa olisi mitään hyvää.
Tästä on vaikea enää parantua.
Ja kannattaa hakea apua esimerkiksi mennä psykiatrille.
Kyllä sä vielä selviät. Hyvää kesää =)

muakin on joskus kiusattu mut se ei koskaan ollu mitään kauheen pahaa. tiiän kuitenki miltä tuntuu sillon ku kiusataan... ja en mä osaa mitään siihen sanoo miten sen saa loppuun mut haluun vaan jostain syystä antaa "osanottoni" kyllähän se loppuu joskus kun ne kiusaajatki kasvaa isoks ja tajuaa olla kiusaamatta.

ois kiva jos lähettäisit jotain mailia. olis mukava jutella jotenki sun kans

Muista että sä oot nuori,kaunis ja syntynyt voittamaan!!! :) Tsemii sulle ja todella hyvää kesää. kenties voisit lähtee lomaileen jonnekkin ja pyydystää itelles tosi ihanan ja helllän kesäkollin ;)

tässä olis mun mailini et jos joku haluis kirjottaa mulle..

[email protected]

Mä todella toivon ettet sä tee mitään mistä sä puhuit äsken. mä tiedän tasan tarkkaan miltä susta tuntuu, sillä mä itse olin viime vuonna samassa tilanteessa... Mä halusin tappaa itseni, mutta ehkä vain juuri näyttääkseni kiusaajilleni minkälaista kärsimystä ne sai aikaan.
No siis... sillon kun mä menin seiskalle, mä olin suhtkoht normaali ja ilonen tyttö ja mun itseluottamus oli sun tapaan korkeella. mutta sitten yhtäkkiä se alko, ensin vaan sanoilla. se satutti todella kun hyvätkii ystävät sano jotain sellasta mitä kiusaajatkii... se satutti että kun ne hylkäs eikä huomanneet. mua tönittiin ja hakattiin ja haukuttiin. joka ikinen päivä, joka hetki. mulle tuli pilapuheluita jossa sanottiin jotain "toivottavasti sä kuolet"... mä katoin peiliin ja mä en tajunnut miks just mä. mä en nähnyt mitään vikaa itessäni. Eka mä en välittänyt pätkääkää koko jutusta, mutta sitten kun sitä oli kuullut joka ikinen päivä ja oli ihan mustelmilla niin sillon se alko satuttamaan yhä enemmän, ja mä löysin yhden keinon sun tavoin, viiltelyn. mä tein aina vaan syvempiä haavoja, eikä kukaan huomannut. mä itkin koko ajan eikä kukaan huomannut. mä olin koko ajan yksin eikä ketään voinut kiinnostaa... ei semmosta vaan jaksa. jokaikinen ihminen kun nyt kummiskin kaipaa välillä kehuja. Mä en voinut käsittää että miten kaikki hylkäs mut, sillä ala-asteella mä olin kaikkien frendi ja mä olin aina niin ilonen ja hauska. sitten yläasteella kaikki muuttu. No sitten tuli kesä. Mun elämäni hirvein kesä. Mulla oli joka yö mielessä itsemurha, mun päiväkirjassa oli veritahroja ja siinä luki niin kauheita tekstejä. mutta mä en pystynyt. mä en pystynyt tekee sitä. ja sitten kerran kun mä olin erittäin herkällä tuulella, äippä tuli karjumaan minulle ja mä räjähdin itkuun. ja mä kerroin kaiken, ekan kerran. Se helpotti ihan helvetisti, mutta ei se siihen loppunut. No, sitten syksy teki tuloaan ja mä pelkäsin mennä kouluun, mua pelotti niin jumalattomasti. Mutta sitten jokin oli muuttunut. mulla oli kavereita, ja mä osasin sanoo vastaan jos joku auko päätään, ja mä vastasin humoristisesti, ja ei kiusaaja sitten viittinyt heittää mitään vakavaa siihen.. Mutta jos toinen tuli valittaa jotain mun ulkonäöstä tai jotain, mä todella sanoin asian kiusaajalle selväks että se on mun asia.. Se oli mukava nähdä kun toinen ei osannut enää sanoo vastaan ja katu selvästi sanojaan. Koko edellisen vuoden mä olin toivonut että saisin olla onnellinen. kasilla mulle tuli paljon ystäviä, niin poikia kuin tyttöjäkin, ja ne todella välitti musta. ja välittää edelleen. mä uskaltauduin kertoo kahdelle tärkeelle ihmiselle viime vuodesta ja se loppu tuska ja kostonhalu lähti musta pois. mä en tajua vieläkään mitä tapahtui ja miksi, mutta nyt mä olen ollut onnellinen. ja mä toivon ettei ketään kiusattaisi, sillä se todella sattuu ja se todella tuottaa kärsimystä. sanokaa toiselle sellaista mitä itsekin haluisit kuulla.
Rakastakaa itseänne edes vähän....


Musta tuntuu että kun ihmiset kasvavat ja viisastuvat, ne katuu. älä tee sitä mitä oot aatellu, sillä on aina joku joka välittää. mä todella tiedän ettei sitä jaksas oottaa sitä päivää kun on onnellinen, mutta se oli sen arvosta.mutta just sillä hetkellä kun elämä on painajaista, ei jaksa.. Tsemiä sulle ja mä toivon että sä heräät painajaisestas. Sillä mä en toivo kenellekkään sitä helvettiä.

Älä lähde koston tielle tyttöni. Paras kosto on menestyminen. Mä lupaan et sun aika koittaa vielä. Mitä syvemmälle sun ahdistus menee, sitä korkeammalle sun onni nousee. Mutta muista vain odottaa...

Mä kerroin aiemmin omasta kiusaamisestani.Mutta mä jätin kaikki yksityiskohdat pois,ja tunnistin omani kun sä kerroit niitä.
Mulla oli aivan samaa.Ensin jumala,sitten saatana."Mikä tähän auttaa,kuka tätä helpotaa?"mä kysyin joka ilta itseltäni.
Mä viilsin myös,arvet kertoo siitä joka päivä.Ne eivät kaunista,mutta sillon sen tuntui hyvälle.Joka viillon jälkeen tuntui,että pieni pala tuskaa olis häipynyt sen mukana.Viiltely pahani vaan koko ajan pahemmaks.Mutta mä olin myös pelkuri,tai niin mä ainakin silloin ajattelin.Mä en uskaltanut viiltää syvemmälle.Vaikka mäkin halusin kuolla,joku kipinä mussa silti piti mut täällä,tai sitten se oli pelkuruutta.
Mä yritin itsaria hyppäämällä järveen,vetämällä syvällä paljon vettä henkeen ja sukeltamalla.Ei ollut kesä,ei todellakaan.Vesi oli saatanan kylmää,mutta mä en osannut ajatella sitä silloin,ei se tuntunut missään,ei sitä voinut verrata siihen tuskaan mitä mä henkisesti koin.En mä usko,että kukaan ymmärtää mua,ainakaan sen tekstin jälkeen minkä mä kirjoitin.Ei sitä voi tajuta,ellei sitä ole itse kokenut.Mutta sen mä haluaisin tietää,että olet sä päässyt siitä yli...?
mulla tulee nykyäänkin himo,pakkomielle ottaa se veitsi käteen ja....Tuliko siitä tapa,vai onko mulla vieläkin ongelmia,sitä en tiedä.

toi oli tosi hienoo ku kirjotit tänne! tosta oli varmaa apuu monelle! muakin on joskus kiusattu,mutta ei pahasti.. jotai "huhuu" levitetty... ja haukuttu.. mutta se siinä.. onneks...:)) pääsin just peruskoulusta pois... ja jatkan eteenpäin! ETEENPÄIN. älä enää kato taakse.. vaan kohti tulevaisuutta! ja mä toivon kaikkee hyvää sulle, ja kesää!!!:)
see ya! kirjottele!