Endo

Moi!

Minulta leikattiin kesällä pahasti levinnyt endo.. Saimme lähetteen lapsettomuuslääkärille, joka antoi huonon ennusteen lapsen saamiselle omilla konsteilla ja ehdotti hoidoksi IVF:ää..

Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Ja hoidoista? Minkälaisia tuloksia?

Kiitos jo etukäteen :)
121690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Minulla oli sama tilanne viime marraskuussa, kun leikattiin vaikeaa endoa (tilasin vielä itselleni leikkauskertomuksen, jossa oli maininta, että "kaiken kaikkiaan ärhäkkä tilanne"). Sain saman tien lähetteen ivf:ään, joka tehtiin ekan kerran kesäkuussa. Endon takia käytin esilääkityksenä 3kk:n ajan Procrenia, jonka tarkoituksena on kuivattaa endoa. Endo hävisi hyvin Procrenin aikana, mutta huonoksi onneksi lääke sai munasarjat niin lepotilaan, ettei kypsiä munasoluja saatu, joten ivf jäi kesken. Nyt olen parhaillaan toisessa ivf-hoidossa ja punktio on ensi viikolla, jos kaikki menee hyvin.

Kysy vain tarkemmin, jos sinulle tulee muuta mieleen.. Kun olen näitä palstoja seurannut, niin endolaisistakin aina joku tulee raskaaksi ivf:llä (ja ekallakin kerralla), vaikka lähtötilanne olisi ollut vaikea. Jaksamista hoitojen odotteluun ja toivottavasti kaikki lähtee sujuvasti liikkeelle.

Äänestä
  • Kolmen kuukauden ajan olen saanut pistoksena Zoladexia, jonka tarkoituksena pysäyttää endon leviäminen ja hyvin on tehonnutkin...

    Lääkärin mukaan hänen kohdalleen on tullut muutama näin ärhäkkä tapaus (lokakuussa -06 ei ollut vielä selviä merkkejä endosta, mutta heinäkuussa -07 endometriooma, joka levinnyt molempiin munasarjoihin).. Hoidot voitaisiin aloittaa jo joulukuun lopussa..

    Tilanteessa on ollut paljon sulateltavaa (varsinkin kun ikää ei ole vasta kuin 23) kun on tapahtunut kaikki tosi nopeasti.. Ehkä hyvä näin, ettei tarvitse ensin yrittää ja pettyä.. Ei auta muu kuin odotella ja toivoa parasta.. :)

    Äänestä

  • sinullekkin ja toivottavasti tällä kertaa tärppää!! :)

    Äänestä

  • Jännittynyt kirjoitti:

    sinullekkin ja toivottavasti tällä kertaa tärppää!! :)

    Olen ymmärtänyt, että tuo Zoladex on ihan samanlainen kuin Procren. Minullakin tehosi hyvin endoon ja tiputteluvuotoihin, mutta kuumia aaltoja kyllä aiheutti niin että täytyi tempoa ikkunaa auki yöllä.. Oli kyllä ihan sama tunne siitä, että kaikki tapahtui tosi nopeasti. Meillä ei ehtinyt olla luomuyritystä ollenkaan ja sitten mentiin saman tien ivf:ään. On tässä hyviäkin puolia siinä, ettei tarvi jonottaa vuoronperään erilaisiin tehottomampiin hoitoihin, vaan päästään suoraan näihin hoitoihin.

    Äänestä

  • Endotar-77 kirjoitti:

    Mullakin ihan tajuttomia kuumia aaltoja ihan koko ajan kellon ajasta riippumatta.. Viimeisimmän pistoksen jälkeen ei saanut kunnolla nukutuksi.. Lääkäri määräsi Indivina, jonka tarkoituksena on vähentää oireita.. Lääke suojaa myös luustoa ja verisuonia (aiheuttaa verisuonten heikentymistä ja nostaa osteoporoosin riskiä), jotaka joutuvat koville pitkien hoitojen aikana.. Olo on kyllä hieman helpottunut..

    Meilläkään ei yhtään luomuyritystä, vaan suoraan ivf:ään (kuulema vaikka munasolu hedelmöittyisi luomusti niin välttämättä ei pysty kiinnittymään).. Onhan se hyvä, että mennään suoraa tehokkaimpiin konsteihin eikä jahkailla.. Mutta haluan vielä uskoa siihen, että jonakin päivänä lapsi saa alkunsa luonnollisestikkin (ihmeitähän tapahtuu).. Eihän sitä koskaan tiedä.. :)

    Äänestä

  • Hei,

    meillä on samantyyppiset tilanteet: Aloitan Procrenin käytön. Lääkäri puhui vaihdevuosioireista. Miten sinulla, tuliko sellaisia?

    Mulla kaksi tuloksetonta inssiä takana, eka ivf edessä tammikuussa. Syynä lapsettomuuteen endometrioosi, jota kerran operoitu laparoskopialla. Ikää vuoden enemmän kuin sinulla.

    Äänestä

  • ...en huomannut, että olit toisessa viestissä jo puhunut kuumista aalloista. Niistä lääkäri tosiaan puhui.

    Äänestä

  • Ursa Minor kirjoitti:

    Hei,

    meillä on samantyyppiset tilanteet: Aloitan Procrenin käytön. Lääkäri puhui vaihdevuosioireista. Miten sinulla, tuliko sellaisia?

    Mulla kaksi tuloksetonta inssiä takana, eka ivf edessä tammikuussa. Syynä lapsettomuuteen endometrioosi, jota kerran operoitu laparoskopialla. Ikää vuoden enemmän kuin sinulla.

    Oireista kuumat aallot jäivät tosiaan parhaiten mieleen. En nyt ainakaan muista viime keväältä, että muita oireita olisi ilmaantunut. Procrenin pakkausselosteessa luetellaan kyllä kaikki mahdolliset oireet, mutta ovat varmasti harvinaisia eikä niitä kannata säikähtää (itse vähän säikähdin, mutta ihan turhaan..) Ihan hyvä, että olette menossa ivf:ään alkuvuodesta. Olen jostain lukenut, että monien endolaisten kohdalla ivf on suositeltava ja tehokas hoito.

    Äänestä

  • Ursa Minor kirjoitti:

    Hei,

    meillä on samantyyppiset tilanteet: Aloitan Procrenin käytön. Lääkäri puhui vaihdevuosioireista. Miten sinulla, tuliko sellaisia?

    Mulla kaksi tuloksetonta inssiä takana, eka ivf edessä tammikuussa. Syynä lapsettomuuteen endometrioosi, jota kerran operoitu laparoskopialla. Ikää vuoden enemmän kuin sinulla.

    Kuumataallot tulivat ensin, sitten alkoi mielialat vaihdella laidasta laitaan (saatan raivota ihan tyhmästä syystä miehelle ja jälkeen päin mietin mistä oikein hermostuin) ja välillä itku herkässä.. Siinäpä suurimmat oireet piikistä..

    Saako kysyä milloin endo todettiin ja onko levinnyt uudestaan? Oletteko pitkään jo yrittäneet ja minkälaiset mahdollisuudet lääkäri antoi? Tulipas monta kysymystä kerralla.. :)

    Saimme eilen tietää mihen simppojen olevan hyvässä kunnossa, joten tämä jää nyt minun kehoni varaan.. Uskon kuitenkin tuloksia tulevan ainakin jossain vaiheessa!!

    En olisi vaikka vuosi sitten uskonut, että lapsen saamiseen tarvitaan muiden apua varsinkin kun ollaan nuoria ja ei olla edes ehditty yrittää ennen tätä.. Mut näin se elämä koettelee ja täytyy hyväksyä nämä asiat tällaisina..

    Onnea yritykseen, tiedä vaikka nyt tärppäisi!! :)

    Minulla todettiin endo viime vuoden syyskuussa ja skopia oli marraskuussa. Endoa on tullut takaisin jonkun verran ja viimeksi ultrassa todettiin n. 3cm:n endometriooma. Olen miettinyt, että tämä on kuitenkin vielä ihan kohtuullisen kokoinen (ainakin minun mittapuullani) ja pääasia, että näitä ivf:iä nyt voidaan tehdä. En ole oikein saanut selkeää vastausta onnistumisen mahdollisuuksista, mutta lääkärin mukaan ivf on tehokas menetelmä, jossa onnistumisen mahdollisuudet ovat vain hieman alemmat kuin keskimäärin.

    On muuten jännä, että nämä hoidot vievät niin mennessään, että aina miettii seuraavaa vaihetta eikä enää niin murehdi sitä, että luomumahdollisuutta tuskin on. Endometrioosiyhdistyksen sivuilla on hyvä keskustelupalsta, jos ette ole vielä käyneet..

    Äänestä

  • endotar-77 kirjoitti:

    ei kyllä kerkeä.. Vaikka hoidot eivät ole vielä alkaneet, niin on paljon kaikenlaista mistä pitää huolehtia ja jännittää.. Vielä on edessä muutamia verikokeita ja tutkimuksia.. Ma saadaan tietää enemmän hoidon kulusta ja muista käytännön asioista. Ja myös sen, että kuinka kauan vielä mun hormoonitoiminta pidetään jäissä.

    Paljon asioita pyörii päässä.. Samalla odottaa hoitojen alkamista kärsimättömästi ja samaan aikaan jännittää kuinka hoidot alkavat vaikuttaa ja millainen olo niistä tulee, kuinka jaksaa, ym..

    Yhden työkaverin miniällä samanlainen tilanne (endoa leikattu useasti). Saivat kaksi lasta ivf:llä ja kun imetti toista lasta niin tuli luomusti raskaaksi.. Ehkä näin voi käydä kun elimistö lepää kunnolla..

    Täytyypäs vierailla yhdistyksen sivuilla.. :)

    Äänestä

  • endotar-77 kirjoitti:

    Minulla todettiin endo viime vuoden syyskuussa ja skopia oli marraskuussa. Endoa on tullut takaisin jonkun verran ja viimeksi ultrassa todettiin n. 3cm:n endometriooma. Olen miettinyt, että tämä on kuitenkin vielä ihan kohtuullisen kokoinen (ainakin minun mittapuullani) ja pääasia, että näitä ivf:iä nyt voidaan tehdä. En ole oikein saanut selkeää vastausta onnistumisen mahdollisuuksista, mutta lääkärin mukaan ivf on tehokas menetelmä, jossa onnistumisen mahdollisuudet ovat vain hieman alemmat kuin keskimäärin.

    On muuten jännä, että nämä hoidot vievät niin mennessään, että aina miettii seuraavaa vaihetta eikä enää niin murehdi sitä, että luomumahdollisuutta tuskin on. Endometrioosiyhdistyksen sivuilla on hyvä keskustelupalsta, jos ette ole vielä käyneet..

    Samankaltainen tilanne täällä. Mulla oli myös laparoskopia viime syksynä, lokakuussa muistaakseni. Endometriooma oli tuolloin noin 4 cm halkaisijaltaan, joten se poistettiin. Sitten se uusi nopeasti ja on nyt 3-4 cm, toisessa munasarjassa. Kuulemma siinä rajoilla, että pitäisikö leikata uudelleen. Mutta vielä ainakaan ei ole leikattu. Nyt siis käytössä vain toinen munasarja.

    Laitetaan värkit jäihin tammikuuhun asti. Mitään mahdollisuuksia ja prosentteja en ole viitsinyt kysyä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jännittynyt kirjoitti:

Moi!

Minulta leikattiin kesällä pahasti levinnyt endo.. Saimme lähetteen lapsettomuuslääkärille, joka antoi huonon ennusteen lapsen saamiselle omilla konsteilla ja ehdotti hoidoksi IVF:ää..

Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta tilanteesta? Ja hoidoista? Minkälaisia tuloksia?

Kiitos jo etukäteen :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu