Oletteko saaneet

Olen maksanut ulosottoon yli 5 vuotta 1/3 palkasta.
Nyt saldoa on jäljellä n. 25.000 euroa ja velkojina on yksi pankki ja useampia perintätoimistoja.

Ajattelin tarjota velkojille maksuohjelmaa jossa maksan tietyn summan kuukausittain ja tämä jaettaisiin velkojille pääoman suhteessa.

Onko kenelläkään kokemusta kannattaako tällaista omaehtoista järjestelyä edes lähteä tarjoamaan?
3523
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

jos tarjoat suurempaa summaa kuin ulosotto saa.

Äänestä

sopia velkojien kanssa ja vähintään samalla kuukausittaisella summalla, joka menee ulosottoon. Näin velkojat saavat jako-osuutta enemmän, koska mukana ei ole ulosottomaksuja. Ja sitä paitsi, mikäli velkajärjestelyhakemusta suunnittelet jossakin vaiheessa, siinä huomioidaan mm. se, onko velallinen omaehtoisesti pyrkinyt ns. vapaaehtoisiin velkajärjestelyihin (= maksusuunnitelmat ja muut velan järjestelyt suoraan velkojien kanssa).

Äänestä
  • Voi kun olisit hakeutunut velkajärjestelyyn aikanaan. Se olisi ollut jo ohi osaltasi (5v.). Olisi ollut sinulla rahallisestikin helpompaa kun järjestelyn maksut ovat huomattavasti pienemmät kuin tuo 1/3 tuloitasi. Mutta kun vaan itse olet aktiivinen saat varmasti asiat hoidettua, onhan kyse kuitenkin aika pienestä summasta. Tsemppiä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sovittua maksuohjelmaa?? kirjoitti:

Olen maksanut ulosottoon yli 5 vuotta 1/3 palkasta.
Nyt saldoa on jäljellä n. 25.000 euroa ja velkojina on yksi pankki ja useampia perintätoimistoja.

Ajattelin tarjota velkojille maksuohjelmaa jossa maksan tietyn summan kuukausittain ja tämä jaettaisiin velkojille pääoman suhteessa.

Onko kenelläkään kokemusta kannattaako tällaista omaehtoista järjestelyä edes lähteä tarjoamaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu