Mitä vaikuttaa hetkessä

vuokra-asuntopula asuntojen hintoihin.
Vuokriin se vaikuttaa tietenkin, mutta jossain vaiheessa myös sieltä tulee painetta asuntojen hintoihin.

"Asuntojen kysyntä on kovaa, mutta uusia ei rakenneta.

Asumisoikeusasunnot ovat haluttuja, mutta niiden rakentaminen on hiipunut. Tänä vuonna rakenteilla on 325 asuntoa, kun parhaina vuosina niitä on tuotettu jopa 3 000.

Asokotien viimeisin asumisoikeustalo nousi valtion tuella Helsinkiin keväällä 2006.

– Uusia asuntoja ei ole luvassa. Siihen on kolme syytä: tonttipula, rakennuskustannukset ja valtion huonot lainaehdot. Asumisoikeusmaksut ja käyttövastikkeet nousisivat nyt niin korkeiksi, ettei asuntoihin löytyisi tulijoita, sanoo Asokotien toimitusjohtaja Marko Pyykkönen.

YH-suomi puolestaan rakensi valtion tuella vuonna 2005 Keravalle sekä vapaarahoitteisia asuntoja Vihtiin tänä vuonna. Uusia kohteita ei ole rakenteilla.

Ongelma on tuttu Valtion asuntorahastossa.

– En usko, että laina- tai muihin ehtoihin on aivan pian tulossa muutoksia. Kaikki on hallituksen valmisteleman asuntopoliittisen toimenpideohjelman varassa, sanoo Valtion asuntorahaston hallintojohtaja Kimmo Drotár.

Tarvetta asunnoille olisi etenkin pääkaupunkiseudulla.

– Hakijoita on paljon enemmän kuin saatavilla olevia asuntoja, sanoo toimistopäällikkö Matti Pitkänen Helsingin kaupungin kiinteistövirastosta.

Vaihtuvuus asunnoissa on pientä ja esimerkiksi Helsingissä kantakaupungista asumisoikeusasuntoa himoitseva hakija saa odottaa sitä vuosia.

– Pääkaupunkiseudulla meidän asumisoikeusasuntojemme käyttöaste on 99,9 prosenttia ja koko maassa 99,5 prosenttia. Kysyntä on kovaa kaikkialla Kirkkonummi-Porvoo linjan eteläpuolella. Pääkaupunkiseudulla jonossa on kymmenkertaisesti hakijoita verrattuna siihen, minkä verran asuntoja vapautuu, sanoo Pyykkönen.

Muualla maassa tilanne on hiukan parempi, mutta silti käyttöaste on Asokodeilla 98 prosentin luokkaa kaikissa suurissa kaupungeissa. Ainoastaan Oulu on poikkeus. Siellä vuokra- ja omistusasuntotarjontaa on tällä hetkellä runsaasti ja se laskee asumisoikeusasuntojen kysyntää.

Valtion asuntorahaston selvityksen mukaan uusia järjestysnumeroita asumisoikeusasunnon saamiseksi haetaan vuodessa 16 000–17 000. Espoon, Vantaan ja Helsingin alueella on vuoden 1990 jälkeen ollut jonossa jo yli 100 000 hakijaa. Koko maassa on noin 33 000 asumisoikeusasuntoa."

TALOUSSANOMAT
0193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

käsiin räjähtänyt kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu