Lajikateus?

Oletteko törmänneet tuohon ilmiöön, jota voisi kutsua vaikka lajikateudeksi? Joka lajissa toitotetaan, että lapsena olisi suotavaa kokeilla eri lajeja mahdollisimman monipuolisesti, mm. liikuntaa (mm. NuoriSuomi-ideologiassa). Kun lapsi sitten harrastaa vaikkapa 2 - 3 liikuntalajia, niin sitten kun on jostain joskus pois, niin heti kysellään, missä olet ollut. Ja jos sattuu vahingossakin sanomaan, että oli jääkiekossa futisharkkojen aikaan, niin kas kummaa, sitä putoaa automaattisesti ns. hiekkakakkujengiin, vaikka pelisilmää ja taitoja olisi myös tuon toisen lajin myötä! Lapsi kuitenkin liikkuu, jopa paljon enemmän kuin moni muu, joka käy vain yhdessä lajissa. Moni laji kehittää myös toista lajia - vaikkapa jääkiekko ja budolajit/salibandy - miksei tätä sitten hienoista puheista huolimatta hyväksytä? Lapset eivät näitä rajoja muodosta, heistä on vain kivaa, kun mukana on sellaisia, joilla on tuota pelisilmää, ehdottavat tällaista mm. rankkareiden tms. vetoonkin - heitä ei hetkauta, jos joku ei ole aina joka harkoissa paikalla. Mutta valmentajat ja joukkueenjohtajat eritoten eivät tästä tykkää = aikuiset rakentavat näitä rajoja - MIKSI??? Sama raha näiltä useamman lajin kavereilta kyllä kelpaa. Ja tämä ei koske vain liikuntaa, toisen lapsen kohdalla ei voida kerta kaikkiaan ymmärtää, että sama lapsi voi olla jääkiekossa ja kuvataidekerhossa - ja sen kuvataidetyhmän vetäjä myös kertoo suureen ääneen 10-vuotiaalle. Ei voi olla taiteilijan sielua, jos harrastaa tuollaista "tappo"lajia! Käsittämätöntä meiltä aikuisilta! Enää emme kerro, mitä lapset harrastavat muissa harrasteryhmissä - lasta ei leimata samalla tavalla jos kertoo valkoisena valheena, ettei jaksanut/huvittanut/oli mieluummin kavereiden kanssa/pleikka vei jne. Flegmatiakin parempi vaihtoehto kuin toinen laji?
4725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä vaan toimi nin päin että jääkiekossa valmentajat ja jojot olivat mustankipeitä muista harrastuksista (kyselyjä, lippuja, lappuja).

Eli mikään laji ei sinäänsä ole toiselle kade vaan nämä ylikunnian himoiset vetäjät -> lajista riippumatta.

Äänestä
  • Nykyään on vaikea löytää lajia / ryhmää, jossa voi harrastaa vain harrastamisen ilosta.

    Äänestä

en koskaan.

Äänestä

No siinä mielessä kyllä, että kovin ympärivuotisia ainakin nämä joukkueurheilulajit tuntuvat olevan...

Jalkapalloa pelataan talvellakin pari kertaa viikossa, jo ihan ekoilta luokilta asti.

Laita sitten lapsi johonkin talviurheiluun, kuten vaikkapa jääkiekkoon, niin johan on lapsella iltamenoja..

Tämän lisäksi jos lapsi harrastaa vaikkapa musiikkia, tanssia tms niin huh huh..!

Sano siinä sitten lapselle, että et pääse jalkapallojoukkueeseen kun sinun pitäisi sitten lopettaa jääkiekko/soittaminen että myös talviaikaan onnistuu pallon potkiminen..
Tai että soittaminen loppuu nyt kun sinulla ei ole aikaa harjoitella, kun ympärivuoden aika menee jäähallien ja pallokenttien välillä juoksemiseen..

Ensi kesäksi pitäisi pk seudulta löytää omalle lapselle futisjoukkue joka pelaa vain kevät-kesä-syksyn, että ei ole koko ajan menoa ja jää lapselle talvella leikkiaikaakin. Saa nähdä löytyykö, mitä tähän mennessä olen kysellyt, niin ainakin kk maksut haluavat talviajaltakin vaikka
harkoissa ei kävisi.
Tai sitten pitää sanoa, että ei käy vaikka kuinka haluaisit ja/tai pistää valitsemaan kahdesta muusta harrastuksesta mikä loppuu..

Mikä lienee paras vaihtoehto ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vesseleiden äippä kirjoitti:

Oletteko törmänneet tuohon ilmiöön, jota voisi kutsua vaikka lajikateudeksi? Joka lajissa toitotetaan, että lapsena olisi suotavaa kokeilla eri lajeja mahdollisimman monipuolisesti, mm. liikuntaa (mm. NuoriSuomi-ideologiassa). Kun lapsi sitten harrastaa vaikkapa 2 - 3 liikuntalajia, niin sitten kun on jostain joskus pois, niin heti kysellään, missä olet ollut. Ja jos sattuu vahingossakin sanomaan, että oli jääkiekossa futisharkkojen aikaan, niin kas kummaa, sitä putoaa automaattisesti ns. hiekkakakkujengiin, vaikka pelisilmää ja taitoja olisi myös tuon toisen lajin myötä! Lapsi kuitenkin liikkuu, jopa paljon enemmän kuin moni muu, joka käy vain yhdessä lajissa. Moni laji kehittää myös toista lajia - vaikkapa jääkiekko ja budolajit/salibandy - miksei tätä sitten hienoista puheista huolimatta hyväksytä? Lapset eivät näitä rajoja muodosta, heistä on vain kivaa, kun mukana on sellaisia, joilla on tuota pelisilmää, ehdottavat tällaista mm. rankkareiden tms. vetoonkin - heitä ei hetkauta, jos joku ei ole aina joka harkoissa paikalla. Mutta valmentajat ja joukkueenjohtajat eritoten eivät tästä tykkää = aikuiset rakentavat näitä rajoja - MIKSI??? Sama raha näiltä useamman lajin kavereilta kyllä kelpaa. Ja tämä ei koske vain liikuntaa, toisen lapsen kohdalla ei voida kerta kaikkiaan ymmärtää, että sama lapsi voi olla jääkiekossa ja kuvataidekerhossa - ja sen kuvataidetyhmän vetäjä myös kertoo suureen ääneen 10-vuotiaalle. Ei voi olla taiteilijan sielua, jos harrastaa tuollaista "tappo"lajia! Käsittämätöntä meiltä aikuisilta! Enää emme kerro, mitä lapset harrastavat muissa harrasteryhmissä - lasta ei leimata samalla tavalla jos kertoo valkoisena valheena, ettei jaksanut/huvittanut/oli mieluummin kavereiden kanssa/pleikka vei jne. Flegmatiakin parempi vaihtoehto kuin toinen laji?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu