Kokkolalaiset

Haluaisin Kokkolalaisilta kysyä että mitä mieltä olette eilen 2.10.07 ilta-sanomissa olevasta ulkomaalaisen miehen pahoinpitely jutussa mikä on tapahtunut pasilanpoliisitalolla virkaaikana.
Onko teistä oikein että viranomaiset on salannut mainitun asian noin vuoden.
Tiesittekö että suomi on väkilukuun suhteutettuna europan ihmisoikeusistuimen tuomioiden valossa koko euroopan suurin ihmisoikeusloukkaja.
Lukekaa (EOK RY SIVUILTA)
71258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin ja suurin aiheuttaja on sivarit vapautuksineen ja totaalikieltäytyjät vankilatuomioineen..joten ei minusta ainakaan kovin pahoja loukkauksia ihmisyyttä kohtaan.

Ja se mitä pasilan asemalla tapahtui yli vuosi sitten niin tottakai asiasta olisi pitäny informoida ylempiä tahoja.
Mutta voisiko johtua siitä että "tekijät" ja silminnäkijät eivät pitäneet tapausta kovin vakavana vaan normaalina "putkapainina"joita tapahtuu aika ajoin!?! ja noita syytteitä nostetaan esim Poliisia kohtaa kuitenki useita vuosittain liiallisesta voimankäytöstä.

Äänestä

Ahtisaarikin kulkee maailmalla muka opettamas demokratiaa ja rauhaa mutta kyllä taitaa olla maralla oma lehmä ojas jos vaivautuis seuraamaan tätä oman maan ihmisoikeuspolitiikkaa.

Äänestä

Miksi suomessa politikot ja media sekaantuu esm Burman sisäisiin asioihin niin voimakkasti vaikka suomessa toimitaan justiin samalla tavalla eii rahataan kellariputkaan ja piestään??

Äänestä

Se venesataman vahti oli mukiloinut sen ensiksi.
Ottakaa nyt tämä huomioon.

Äänestä
  • asia on ollut salassa vuodenpäivät

    Äänestä

haloota kun ite sain turpaan, samaten on pari kaveria saannu kunnolla nokian nuorisoohjaajasta, MUTTA johtuukohan se siitä että me ei itketä ja vedota ihonväriin, varmaan ei ois menny läpi muutenkaan ku kerran maitonaamoja ollaan niinku yks tummaihoinen kaveri haukkuu meitä. Toisaalta oltiin kyllä itse aiheutettu se että turpaan tuli. Itse en ole koskaan kantanut kaunaa eikä ole koskaan tullut mieleen että pitäis nostaa syyte, koska sain sitä mitä tilasin. Epäilen että niin on käynnyt myös tälle kaverille, mutta tämä on vaan ja ainoastaan mun mielipide.

Äänestä

Lopulta koko maapallo tuhoutuu, jos ei meidän aikana niin lasten tai lastenlapsien aikana. Hyvät Ihmiset, kyllä täällä sovitaan elämään.Ajattele, huominen voi olla elämäsi ensimmäinen päivä....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Mielipiteenne kirjoitti:

Haluaisin Kokkolalaisilta kysyä että mitä mieltä olette eilen 2.10.07 ilta-sanomissa olevasta ulkomaalaisen miehen pahoinpitely jutussa mikä on tapahtunut pasilanpoliisitalolla virkaaikana.
Onko teistä oikein että viranomaiset on salannut mainitun asian noin vuoden.
Tiesittekö että suomi on väkilukuun suhteutettuna europan ihmisoikeusistuimen tuomioiden valossa koko euroopan suurin ihmisoikeusloukkaja.
Lukekaa (EOK RY SIVUILTA)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu