perheväkivalta

En tiedä kuuluuko tämä kirjoitus tälle palstalle, mutten löytänyt parempaakaan.
Halusin tuoda esille tämän kipeän, monia nuoria ja perheitä koskevan asian; perheväkivalta.
Minusta on kauheaa lukea jatkuvasti lööppejä, missä kerrotan miten joku vanhemmista on pahoinpidellyt lapsiaan/aviopuolisoaan tai jopa tappanut.
Minulle tulee niistä aina mieleen, että itsekkin olisin saattanut joutua iltalehden etusivulle, jollei asiat olisi menneet toisin. Tässä nyt pieni pätkä elämästäni...
Isäni oli alkoholisti ja usein uhkasi tappaa äitini, minut ja sisareni kun olisimme nukkumassa.
Olin itse vielä melko pieni, mutta muistan kaikki tapahtumat kuin eilisen päivän. En osannut tietenkään itse tehdä asialle mitään, äitini oli liian peloissaan ja sisareni samassa tilanteessa. Olimme ns. vangittuina huoneeseen, jonka ovi oli koko ajan auki, mutta kukaan ei uskaltanut mennä ja kurkistaa ovelta ulos.
Lapsuuteni oli pelkoa, paniikkia ja kauhua. Ei koskaan tiennyt mitä tapahtuu, kun isi oli tulossa kotiin. Piti vain yrittää toivoa parasta ja pysyä poissa isin silmistä.
Minulla ei ollut mitään turvapaikkaa ja lapsi tarvitsee paikan, jossa voi tuntea olevansa turvassa ja hyväksytty.
En toivo kenellekkään samaa tai samankaltaista elämää. Se syö ihmistä, se on helvettiä.
Olen toipunut itse aika hyvin kaikesta lapsuuteni kokemuksista, mutta ne tulevat kuitenkin olemaan aina osana minua, vaikka kuinka yrittäisin puistaa ne pois päästäni.
Suuri onnenaihe elämässäni on, että olen yhä elossa. Niin vähäpätöiseltä ja päivänselvältä kuin se kuulostaakin.
Olisin itse päässyt paljon helpommalla, jos joku olisi uskaltanut hakea apua meille. Mutta koettu mikä koettu. Olen kasvanut paljon henkisesti kaikesta kokemastai ja ns. ottanut niistä opikseni. Jokaisen lapsen täytyisi saada elää turvattu ja huoleton elämä. Elämämme alkutaival on hyvin tärkeä osa koko loppuelämäämme.
1673
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet joutunut kokemaan kovia ja muistat kipeitä asioita. Se on valitettavaa ja suosittelen, että puhuisit asiasta jollekin luotettavalle aikuiselle. Psykologille, terveydenhoitajalle, mukavalle opettajalle, sukulaisaikuiselle tms. kehen luotat ja kenen seurassa voit olla luonnollinen ja rauhallinen. Asioista puhuminen helpotaa ja uskon, että asia ei enää vaivaisi mieltäsi vaikka kerrotkin päässeesi sen yli. Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene rohkeasti vaikkapa kunnan terveyskeskuspsykologin juttusille!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


askarruttaa mieltäni kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä kirjoitus tälle palstalle, mutten löytänyt parempaakaan.
Halusin tuoda esille tämän kipeän, monia nuoria ja perheitä koskevan asian; perheväkivalta.
Minusta on kauheaa lukea jatkuvasti lööppejä, missä kerrotan miten joku vanhemmista on pahoinpidellyt lapsiaan/aviopuolisoaan tai jopa tappanut.
Minulle tulee niistä aina mieleen, että itsekkin olisin saattanut joutua iltalehden etusivulle, jollei asiat olisi menneet toisin. Tässä nyt pieni pätkä elämästäni...
Isäni oli alkoholisti ja usein uhkasi tappaa äitini, minut ja sisareni kun olisimme nukkumassa.
Olin itse vielä melko pieni, mutta muistan kaikki tapahtumat kuin eilisen päivän. En osannut tietenkään itse tehdä asialle mitään, äitini oli liian peloissaan ja sisareni samassa tilanteessa. Olimme ns. vangittuina huoneeseen, jonka ovi oli koko ajan auki, mutta kukaan ei uskaltanut mennä ja kurkistaa ovelta ulos.
Lapsuuteni oli pelkoa, paniikkia ja kauhua. Ei koskaan tiennyt mitä tapahtuu, kun isi oli tulossa kotiin. Piti vain yrittää toivoa parasta ja pysyä poissa isin silmistä.
Minulla ei ollut mitään turvapaikkaa ja lapsi tarvitsee paikan, jossa voi tuntea olevansa turvassa ja hyväksytty.
En toivo kenellekkään samaa tai samankaltaista elämää. Se syö ihmistä, se on helvettiä.
Olen toipunut itse aika hyvin kaikesta lapsuuteni kokemuksista, mutta ne tulevat kuitenkin olemaan aina osana minua, vaikka kuinka yrittäisin puistaa ne pois päästäni.
Suuri onnenaihe elämässäni on, että olen yhä elossa. Niin vähäpätöiseltä ja päivänselvältä kuin se kuulostaakin.
Olisin itse päässyt paljon helpommalla, jos joku olisi uskaltanut hakea apua meille. Mutta koettu mikä koettu. Olen kasvanut paljon henkisesti kaikesta kokemastai ja ns. ottanut niistä opikseni. Jokaisen lapsen täytyisi saada elää turvattu ja huoleton elämä. Elämämme alkutaival on hyvin tärkeä osa koko loppuelämäämme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu