Rotumääritelmä

Miten voi olla yhdelle rodulle kaksi eri määritelmää?Eikö ole osattu tulkita rotumääritelmää/kuvausta,se työ jonka rotujen kehittäjät/vaalijat ovat tehneet niin ei sen tarkoitus ole ollut että jotkut ryssii heidän työnsä,miksi on rodun kuvauksessa/tulkinassa laitettu aina ensinmäiseksi :yleisvaikutelma/käyttötarkoitus ja toiseksi luonne,siksi koska se on pohja johon rakennetaan rodun omainen koira.Mutta valittettavasti yleensä harrastajat saavuttavat vain toisen eli käytön tai näytön,syitä on monta yksi on että alunperin tänne tuodut rotunsa edustajat ovat kelvottomia niistä ei saakkaan irti kasvatuksessa kuin vain toisen puolen,puhumattakaan jalostamisesta,koska ei ole mitä enää jalostaa.Se että oppii ymmärtämään rotumääritelmää/tulkintaa niin sinulla pitää olla materiaali myös sen tasoista että sitä kautta opit ymmärtämään rodun hienoudet,näitä rodun vaalijoita on vain maailmalla vähän jotka ovat sitoutuneet vaalimaan kunkin maan kulttuuri perimää eikä kaikille suoda sitä kunniaa.Rotuja on, joissa ei ole vielä jaoteltu erikseen.

Käyttö/näyttöä,mutta minun tehtävänäni ei ole.
toimia markkina miehenä ja tämä on väärä paikka
mainostaa.

Ps:Koirat puhukoon puolestaan.
15592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ei roduilla ole kahta rotumääritelmää, vaan yksi. Niin myös roduissa, joissa on käyttöpuoli ja näyttelypuoli erikseen. Naivi olet, jos et tuota asiaa ymmärrä.

On vain rotuja, joissa on selvästi käyttölinja ja näyttelylinja. Luonteessa on ero vietissä eli käyttöpuolen koira on vietikkäämpi, kuin näyttelylinjan koira.. kuitenkin myös näyttelylinjainen on koulutettavissa, mutta tuskin esim. suojelukokeeseen siitä saa huippua.Eikä tuo niin harvinaista ole käyttöroduissa, että näyttelylinjaiset ovat hieman erityyppisiä.

Joku kasvattajista hakee käyttöominaisuuksia, hän vähät välittää ulkonäöstä. Toinen kasvattaja hakee etupäässä komeaa ulkonäköä, käyttöpuoli tulee siinä mukana, mutta ei niin voimakkaana kuin käyttölinjaisissa.

Ei se ole markkinointia, jos tuot näitä rotuja esille, joissa käyttö-ja näyttölinjat ovat yksi ja sama... käyttö ominaisuuksien siitä kärsimättä.
Ja vielää terveys hyvää luokkaa.
Minusta se kertoo jotain, jos et rotuja osaa nimetä =)

Äänestä
  • Älä unohda koiraa kokonaisuutena.Mikäli unohdat yhden hyvän ominaisuuden etsiessäsi toista,saat maksaa kalliisti.

    Älä tyydy vähempään kuin kaikkein parhaaseen.Seuraavaksi paras ei riitä.

    Ps:Olen sen verran virtuaali koira mies että en sorru tuohon ,että rupean tällä palstalla markkinoimaan.Muuten elät vielä tuossa uskossa että ei voi olla kaikki samassa paketissa,mistä olet saanut nuo mestarilliset kasvatus/jalostus opit?No toisaalta eihän sitä mitään hyvästä voi tietääkkään jos ei ole koskaan nähnyt.

    Äänestä

  • reunalla kirjoitti:

    http://www.djt.se/

    Ps.Kysys tuolta paljon pennut maksaa.

    koirista tekee parempia kuin kotimaiset koirat?

    Äänestä

  • noista kirjoitti:

    koirista tekee parempia kuin kotimaiset koirat?

    esimerkkejä löytyy myös muista roduista täällä meillä koto Suomessa ja muualla maailmassa.Tuohon sinun viimeksi mainitsemaasi en voi ottaa kantaa enempää,koska en ole kyseisen rodun harrastaja,kysy heiltä täällä ja sitten kysyt tuolta.

    Ps:Kysy myös paljon on hinta eroa.
    (LAATU MAKSAA)

    rahaa ajattelee jos on hankkimassa perheenjäsentä.

    Äänestä

  • nyt.. kirjoitti:

    rahaa ajattelee jos on hankkimassa perheenjäsentä.

    ovat kuulema erittäin helposti koulutettavia ja ohjattavissa.

    (LAATU MAKSAA)ja (LAADUSTA JOUTUU/KUULUU MAKSAA).

    Ps:Jos ei ole valmis satsaamaan laatuun, niin sitten pitää tyytyä siihen toiseen laatu luokkaan.

    Äänestä

  • reunalla kirjoitti:

    ovat kuulema erittäin helposti koulutettavia ja ohjattavissa.

    (LAATU MAKSAA)ja (LAADUSTA JOUTUU/KUULUU MAKSAA).

    Ps:Jos ei ole valmis satsaamaan laatuun, niin sitten pitää tyytyä siihen toiseen laatu luokkaan.

    niin on sinulle sanonut?

    Äänestä

  • Kuka.. kirjoitti:

    niin on sinulle sanonut?

    Enempää en sinulle lohkaise,kel onni on se onnen kätkeköön.pysytään siinä mitä on aloituksessa eli huiput kasvattaa rodunomaisia rotu koiria,he ovat
    ymmärtäneet rotumääritelmän ja osanneet tulkita sen mitä se pitää sisällään.

    Äänestä

-koirista.
Teoria tuntuu olevan hallussa mutta miten käytännössä toteuttaisit esittämäsi vision?

Hienoahan se on, että pidetään huoli oikeasta koiranjalostuksesta mutta se ei toteudu kuitenkaan lukemalla kirjoja tai kuuluisien koiraihmisten tekstejä, laatimalla kirjoittajalle itselleen totuuksia sisältäviä palopuheita jne. vaan pitkäjänteisellä k ä y t ä n n ö n työllä, avarakatseisuudella ja tarkalla seulannalla.

Onko itselläsi käytännön kokemusta koiranjalostuksesta ja kuinka pitkältä ajalta?

Kuinka monta hyvää pentua on syntynyt suhteutettuna koko pentuemäärään?
Kuinka moni pennuista on ollut hyviä ominaisuuksia periyttäviä vanhempia?
Ovatko hyvät periyttäjät löytyneet vain niistä kokeissa/näyttelyissä palkituista koirista?

Painotat kirjoituksissasi vain käyttökoiria.
Puhtaasti seurakoirat ovat olleet unholassa.
Unohtamatta sitä, että on koirarotuja, jotka jo ovat monen monta koirasukupolvea sitten jalostuneet käyttö- (ja)tai seurakoiriksi.

Äänestä
  • yksi rotu, jolla on 2 eri rotumääritelmää, nimittäin collie. On englantilainen ja amerikkalainen.
    Erikseen ei ole varsinaisesti näyttely- ja käyttölinjaa, vaikka jotkut jo puhuvat niistä.

    Muutoin en ota kantaa tässä, toin vain esille tuon mainitsemani rodun.

    Äänestä

  • tämä on faktaa kirjoitti:

    yksi rotu, jolla on 2 eri rotumääritelmää, nimittäin collie. On englantilainen ja amerikkalainen.
    Erikseen ei ole varsinaisesti näyttely- ja käyttölinjaa, vaikka jotkut jo puhuvat niistä.

    Muutoin en ota kantaa tässä, toin vain esille tuon mainitsemani rodun.

    jonka amerikkalainen ja eurooppalainen arviointi eroaa toisistaan.

    Katsantokantoja saattaa olla monenlaisia yhdestäkin koirarodusta sekä kasvattajilla että eri maiden kennelliitoilla joten tällä hetkellä "jokainen on oikeassa".

    Se, että jotkut rodut ovat jakautuneet käyttö- että näyttölinjoihin on tosiasia eikä sitä voida kovinkaan helposti enää muuttaa.

    Äänestä

  • ainoa rotu ole, kirjoitti:

    että tuo on mulle ainut nyt mikä tuli mieleen. Oletin, että niitä on muitakin.

    Tosiaan, piti sanoa, että kuka tietää ja muistaa, kertoo muitakin, koska kiinnostaapi.

    Nyt olen näköjään avannut koneen jo ennen kukonlaulua, valvonut yön, pare jättää näpyttely.

    Äänestä

  • kun jäi sanomati kirjoitti:

    että tuo on mulle ainut nyt mikä tuli mieleen. Oletin, että niitä on muitakin.

    Tosiaan, piti sanoa, että kuka tietää ja muistaa, kertoo muitakin, koska kiinnostaapi.

    Nyt olen näköjään avannut koneen jo ennen kukonlaulua, valvonut yön, pare jättää näpyttely.

    esim.collien kasvatuksesta, niin muualla on eri värit sallittuja, samaten kahta ERI collikkaa risteytetään keskenään, ei Suomessa. Siis pitkä- ja lyhytkarvaista, vaikka ovat eri rotua.
    Ilmankos niitä tulee niitä pitkäkarvasia lk karvasten pentueisiin.
    Tuossa on omat ok pointtinsakin. Toinen on aavistuksen terveempi rotu, eri luonteella varustettu, niin siitä voipi olla hyötyä, mutta taitais olla enemmän plussaa pehkoille nahkan käyttämisestä.
    Niitä puolipitkäkarvasia, kun ovat virallisesti lyhytkarvasia, saa käyttää vain samanrotuisille-asia on selvä, muttamuttamutta.

    En puutu tuohon. Collikat on menny parempaan suuntaan. MEni liiaks kyseisen rodun jaaritteluksi, vaan siirtäköön joku,jos verenpaine nousee.

    Äänestä

  • samaan syssyyn kirjoitti:

    mites se menee, ku tiijän noi metästyslinjaset ja sitte ne näyttelypossut, on välimuotojakin,mutta jaa, kysynpä toisaalta, ellei joku osaa vastata. Tuokin kiinnostaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

reunalla kirjoitti:

Miten voi olla yhdelle rodulle kaksi eri määritelmää?Eikö ole osattu tulkita rotumääritelmää/kuvausta,se työ jonka rotujen kehittäjät/vaalijat ovat tehneet niin ei sen tarkoitus ole ollut että jotkut ryssii heidän työnsä,miksi on rodun kuvauksessa/tulkinassa laitettu aina ensinmäiseksi :yleisvaikutelma/käyttötarkoitus ja toiseksi luonne,siksi koska se on pohja johon rakennetaan rodun omainen koira.Mutta valittettavasti yleensä harrastajat saavuttavat vain toisen eli käytön tai näytön,syitä on monta yksi on että alunperin tänne tuodut rotunsa edustajat ovat kelvottomia niistä ei saakkaan irti kasvatuksessa kuin vain toisen puolen,puhumattakaan jalostamisesta,koska ei ole mitä enää jalostaa.Se että oppii ymmärtämään rotumääritelmää/tulkintaa niin sinulla pitää olla materiaali myös sen tasoista että sitä kautta opit ymmärtämään rodun hienoudet,näitä rodun vaalijoita on vain maailmalla vähän jotka ovat sitoutuneet vaalimaan kunkin maan kulttuuri perimää eikä kaikille suoda sitä kunniaa.Rotuja on, joissa ei ole vielä jaoteltu erikseen.

Käyttö/näyttöä,mutta minun tehtävänäni ei ole.
toimia markkina miehenä ja tämä on väärä paikka
mainostaa.

Ps:Koirat puhukoon puolestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu