Pienin budjetti

Mikähän mahtaisi olla pienin budjetti jolla tiedätte ihmisten järjestäneen häät?
Raha on tiukassa ja itse haluaisin ihan pienet juhlat, maks. 50 henkeä.
Säästövinkkejä?
71108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin, siis kaksi kokkia on suvussa omasta takaa, ja huvila myös, eli niistä ei tule kustannuksia.

Äänestä

suurinpiirtein 1000e.(voi olla että 900- 1200e, tuo on arvio.)
Voihan olla, että joku on osannut vielä edullisemmin järjestää häänsä. Mutta vieraita meillä oli kuitenkin n.73, niin kyllä ne aika edulliset oli vierasmäärään nähden.

Säästettiin tosi monessa asiassa, kun paljon itse tehtiin, puvut vuokrattiin, hääauto lainattiin, hääkimpun ja vieheen tein itse, hääyöpaikkakin oli ilmainen.
Eniten maksoi varmaan yhden ruuanlaittajan palkkaaminen, ja sitten pieniä summia meni koristeisiin, kortteihin, yms. Ja valokuvassa käytiin. Sormukset saatiin edullisesti. Bändiä ei ollut, mutta muuta musiikkia kylläkin.

Miettikää tarkkaan millaiset juhlat haluatte ja voitte rohkeasti jättää sitten joitakin asioita pois, mitkä eivät ole teille niin tärkeitä. Esim. vaikka lainaatte joltakin tyylikkään mutta ihan tavallisen auton hääautoksi, koristelette hienoksi. Eikä maksa mitään :)

Äänestä

juhli lähisukulaisten ja parhaiden tuttujen kanssa ja hanki paikalle hyvä videokuvaaja. Lopuille kaukaisemmille tutuille kutsu pienempään kahvitilaisuuteen ja näytä häävideosta otteita.

Äänestä

Eli paikka ja ruoka on jo tulossa ilmaiseksi / halvalla. Menu pitää tietysti valita raaka-ainekulujen ja juhlan tyylin mukaan, sopiiko kalakeitto vai tarvitaanko pihviä? Tarjoile ruokajuomana vesi, maito, mehu ehkäpä olut, jos viiniä tai boolia kaipaat niin kannattaa harkita onko Tallinnaan asiaa itsellä tai läheisellä tutulla lähiaikoina.

Puku. Vuokraa hääpuku tai osta hääpuvuksi kelpaava mutta huomattavasti huokeampi juhlapuku. Unohda erikoisliikkeiden satojen eurojen korsetit; sievän alusvaatesetin saat parilla kympillä H&M:ltä jos haluat uutta. Kengät ja juhlalaukun voit ehkä jopa lainata jostain tai ostaa sellaiset, joille on käyttöä myös jatkossa?

Kattaus ja koristelu. Voit kerätä lähitutuilta kokoelmaerän astioita, tai jos haluat samaa sarjaa niin käänny Martta-yhdistyksen puoleen (vuokraavat kohtuuhintaan). Kynttilöistä saa helppoja halpoja koristeitä, kesällä suosittelisin luonnonkukkia (tai löytyykö äidiltä tai mummolta takapihalta kukkapenkkiä).

Kampauksen ja meikin teet itse tai teetät siskolla/ystävällä/serkulla.

Valokuvausta voisi pyytää lahjaksi vaikka jommankumman vanhemmilta, se kuitenkin kannattaa hoitaa ammattilaisella.

Siinä mitä äkkisiltään tuli mieleen...

Äänestä
  • Mitä se valokuvassa käynti kuvat maksaa?

    En oo perehtyny oikeestaan mihinkään hääperisteisiin, kun en oo ikinä ees ollu yksissäkään häissä vieraana..

    Onneks kaveri varmaan ehtii ennen mua vihille niin saan sit hältä vinkkejä :)

    Äänestä

  • ölksadjf kirjoitti:

    Mitä se valokuvassa käynti kuvat maksaa?

    En oo perehtyny oikeestaan mihinkään hääperisteisiin, kun en oo ikinä ees ollu yksissäkään häissä vieraana..

    Onneks kaveri varmaan ehtii ennen mua vihille niin saan sit hältä vinkkejä :)

    En ole itsekään niitä varta vasten selvitellyt, mutta kun yo-kuvia otettiin niin hinnastosta jäi tällainen mielikuva: hääkuvaus 80 euroa kuvien hinnat päälle (helposti useamman kympin). Tuo siis vain yhden liikkeen hinta tai siis mielikuva siitä :D Löytyisköhän liikkeiden nettisivuilta?

    Äänestä

  • ölksadjf kirjoitti:

    Mitä se valokuvassa käynti kuvat maksaa?

    En oo perehtyny oikeestaan mihinkään hääperisteisiin, kun en oo ikinä ees ollu yksissäkään häissä vieraana..

    Onneks kaveri varmaan ehtii ennen mua vihille niin saan sit hältä vinkkejä :)

    rahaa kaikenlaiseen koristeluun ja valmisteluun, muistojen taltioinnissa viimeistään kannattaa säästellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


morsmaikku? kirjoitti:

Mikähän mahtaisi olla pienin budjetti jolla tiedätte ihmisten järjestäneen häät?
Raha on tiukassa ja itse haluaisin ihan pienet juhlat, maks. 50 henkeä.
Säästövinkkejä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu