Ennen Åmselen hetkellistä oikosulkua Valjakkala oli tehnyt vain pikkurötöksiä. Sen surullisen tapahtuman jälkeen hän on ollut mallikelpoisesti. Inhimillisyyden vuoksi Valjakkala tulisi vapauttaa. Hän on kärsinyt tarpeeksi - liikaakin.
Valjakkala
vapaaksi...
5942
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Valjakkala on ollut niin kauan kiven sisässä, että on aivan turhaa kuvitella, että hän osaisi sopeutua enää yhteiskuntaan.
Hän on itse sanonut vankilassa, jossa istuu parhaillaan, että pelottaa lähteä siviiliin, kun ei tiedä, kuinka siellä pitää käyttäytyä, että melkein parempi sillekkin ihmispoloiselle olla kiven sisässä, koska pelkää ja itsekkin myöntää, ettei osaa sopeutua elämään yhteiskunnan sääntöjen mukaisesti, että tämmöistä hän on ihan itse jutellut lähi aikoina.
hän myös vahingossa otti vartian pantti vangiksi ja karkasi. mutta se oli puhas vahinko
jos ei nyt vapaudu jo heti tai kohta, niin kostoni tulee olemaan kauhea
Kuule kyllä se Valjakkala on käyttäytynyt kaikkea muuta, kuin mallikelpoisesti!!! Ilman törttöilyjään linnoissa hän olisi päässyt jo aikoja sitten vapaaksi. Ihme ettei ole tullut tapetuksi vankilassa, niin paljon se on touhuillaan vaikeuttanut muiden vankien( niiden mallikelpoisesti käyttäytyvien) elämää!
"Ihme ettei ole tullut tapetuksi vankilassa, niin paljon se on touhuillaan vaikeuttanut muiden vankien( niiden mallikelpoisesti käyttäytyvien) elämää!"
Johtuisiko siitä että Valjakkala lusii pelkääjien osastolla. Erossa muista vankitovereista.
Sitä paitsi Valjakkala sai turpaansa Sörkässä vuonna 1998.
Kuulin tossa hiljan hauskan jutun. Oli kuulemma Turun sanomissa listattu Valjakkala yhdeksi Suomen vaarallisimmista vangeista... muutama tyyppi sitten tämän uutisen luettuaan päätti mennä ottamaan selvää, että kuinka kova jätkä jopomies sitten on.
Juu, löytyi jopo pamppujen kopista, naama veressä makaamasta ja kyseinen Turun sanomat pään alla :) jestas kun repeilin asialle.
On totta juu, että nää tällaiset vitun valjakkalat aiheuttaa hankaluuksia niille, jotka vaan tahtoisivat istua aikansa rauhassa.