Haemme ensi kevääksi ja kesäksi harjoittelijoita kesäteatterimme markkinointiin ja tuotantoon.
Jos haluat olla tekemässä Suomen kesän 2008 hauskinta kesäteatteria, niin liity joukkoon.
Harjoittelusta emme maksa palkkaa.
Laita tulemaan postia meille osoitteeseen [email protected]
www.karstulankesateatteri.fi
Haetaan harjoittelijoita
5
1974
Vastaukset
- markkinoisitte
ihan itse kun olette hauskinkin ettekä maksa edes palkkaa?
- Kepuli.
Miksi ette maksa mitään palkkaa työstä? Esimerkiksi opiskelijalle 500e/kk opintotuki olisi jo usein riittävä. Ilman palkkaa löytää varmaan kyllä jonkun, mutta kaikki "parhaat" joilla on mahdollista päästä myös palkalliseen harjoitteluun, valitsevat varmasti sen.
- tarvetta
Tähänhän sitä on menty, kun alalle koulutetaan pilvin pimein: tekijöitä riittää, vaikka palkatta.
- Halkoja
Ajattelin omasta metsästä raivata pellon. Perkuleen kivinen on. Puita ei nimeksikään.
Tulisitko ketjun aloittaja hoitamaan homman ja raivaamaan peltoni viljely kuntoon.
Mitään en kyllä maksa. - tarjoileva
No tule sinä siivoamaan minulle. Työ on harjoittelua ja siksi siitä ei makseta palkkaa. Eduksi luetaan pyyteettömyys suurta ja kunnioitettavaa työnantajaa, eli minua, kohtaan. Työhön kutsutaan tarvittaessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.3093055Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka612353- 1242057
Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3492043Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1271733- 671399
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2121395- 661337
- 691270
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl781243