Win XP ei löydä web-kameraa

Eli kyseessä on Hercules classic. Alkuun toimi ok, vaikka asentaessa windows valitteli jonkin windows logon puuttumisesta. Sitten alkoi silloin tällöin hävitä ja jouduin aina asentamaan asennus-CDltä ohjelmat uusiksi. Nyt ei sitten löydä enää ollenkaan, vaikka on asennettu uusiksi lukuisia kertoja. Netistä hain vielä uusimman ajurinkin. Ei auta. Win valittaa, että jokin laite ei toimi oikein ja blaa blaa... Oisko mitään vinkkejä? Oma epäilys on, että varsinaista vikaa ei ole, vaan johtuu windowsista. Valmistaja ei varmaan ole suostunut maksamaan jostain turhanpäiväisestä tarrasta laatikon kyljessä microsoftille.
Harmittaa sinänsä, kun on hintaansa nähden hyvä kamera. Harvassa kalliimmassaakaan kamerassa on noin hyvää liikkuvaa kuvaa. Moni mainostaa kameroitaan vain still-kuvan tarkkuudella. Liikkuvan kuvan tarkkuutta ei sitten juuri mainitakaan.
0161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


MXXXX kirjoitti:

Eli kyseessä on Hercules classic. Alkuun toimi ok, vaikka asentaessa windows valitteli jonkin windows logon puuttumisesta. Sitten alkoi silloin tällöin hävitä ja jouduin aina asentamaan asennus-CDltä ohjelmat uusiksi. Nyt ei sitten löydä enää ollenkaan, vaikka on asennettu uusiksi lukuisia kertoja. Netistä hain vielä uusimman ajurinkin. Ei auta. Win valittaa, että jokin laite ei toimi oikein ja blaa blaa... Oisko mitään vinkkejä? Oma epäilys on, että varsinaista vikaa ei ole, vaan johtuu windowsista. Valmistaja ei varmaan ole suostunut maksamaan jostain turhanpäiväisestä tarrasta laatikon kyljessä microsoftille.
Harmittaa sinänsä, kun on hintaansa nähden hyvä kamera. Harvassa kalliimmassaakaan kamerassa on noin hyvää liikkuvaa kuvaa. Moni mainostaa kameroitaan vain still-kuvan tarkkuudella. Liikkuvan kuvan tarkkuutta ei sitten juuri mainitakaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu