Näin etelässä

Asun pienessä kaupungissa kanarialla, meillä on kyllä asukaslukuun nähden aika reilusti kaduilla lasijäte, paperi ja muovijäte säiliöitä, muovit ja metallit laitetaan samaan säiliöön samoin maitopurkit kun ne on sisältä vuorattu alumiinillä, aika tyhmää, että helposti polttamalla hävittettävä tetra brik on pilattu alumiinillä. kaupungin laitamilla on myös "vihreä piste", jonne voi viedä kaiken ongelma jätteen, maalit lamput ja spraypullot.Niin ja siellä on myös käytettyä ruokaöljyä varten oma tankki, sinne kerran kuussa viemme käytetyt öljyt. Asumme omakotitalossa joten biojätteet kompostoin. Jos on vanhoja huonekaluja tai vanhan patjan poistoa niin soitolla saa kunnan "roska-auton"hakemaan ne kotoa etukäteen sovittuna aikana vihreään pisteeseen. Tähän asti se on ollut ilmaista.

Täällä pidetään vuosittain koulauissa "kierrätys päivä" jolloin kaiken ikäisille on järjestetty kunnan toimesta erilaisia tempauksia ja askartelua kierrätys materiaaleista ja eko-ohjaajat pitävät luentoja isoimmille ja näyttävät dokumentaaleja ect. Vielä on paljon tehtävää, mutta jo nyt esimerkiksi lasista 60% jo menee kierrätykseen.
Kalliiksihan se tulee koska melkein kaikki metalli ja muovi ja ongelmjäte viedään laivalla kanta-españaan käsiteltäväksi.

Niin että näin täällä, kunhan kaikkialla maailmassa ymmärrettäisiin miten tärkeää se on tulevaisuuden kannalta.
1481
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kanarialla panttia pulloista ja mihin tyhjät pullot ja tölkit päätyvät? Kuinka paljon niitä kierrätetään? Paljonko siellä on pakkauksesta saatava pantti?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Guayarmina kirjoitti:

Asun pienessä kaupungissa kanarialla, meillä on kyllä asukaslukuun nähden aika reilusti kaduilla lasijäte, paperi ja muovijäte säiliöitä, muovit ja metallit laitetaan samaan säiliöön samoin maitopurkit kun ne on sisältä vuorattu alumiinillä, aika tyhmää, että helposti polttamalla hävittettävä tetra brik on pilattu alumiinillä. kaupungin laitamilla on myös "vihreä piste", jonne voi viedä kaiken ongelma jätteen, maalit lamput ja spraypullot.Niin ja siellä on myös käytettyä ruokaöljyä varten oma tankki, sinne kerran kuussa viemme käytetyt öljyt. Asumme omakotitalossa joten biojätteet kompostoin. Jos on vanhoja huonekaluja tai vanhan patjan poistoa niin soitolla saa kunnan "roska-auton"hakemaan ne kotoa etukäteen sovittuna aikana vihreään pisteeseen. Tähän asti se on ollut ilmaista.

Täällä pidetään vuosittain koulauissa "kierrätys päivä" jolloin kaiken ikäisille on järjestetty kunnan toimesta erilaisia tempauksia ja askartelua kierrätys materiaaleista ja eko-ohjaajat pitävät luentoja isoimmille ja näyttävät dokumentaaleja ect. Vielä on paljon tehtävää, mutta jo nyt esimerkiksi lasista 60% jo menee kierrätykseen.
Kalliiksihan se tulee koska melkein kaikki metalli ja muovi ja ongelmjäte viedään laivalla kanta-españaan käsiteltäväksi.

Niin että näin täällä, kunhan kaikkialla maailmassa ymmärrettäisiin miten tärkeää se on tulevaisuuden kannalta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu