Meillä loppu...

Olemme yrittäneet hankkiutua raskaaksi yli kaksi vuotta. Eka vuosi syötiin hormoneja, tokana vuonna tehtiin testit (mulla toinen putki tukossa, muuten kaikki ok), kokeiltiin inssiä ja sittemmin koeputkihedelmöitystä.
Mikään ei auta. Olen kyllästynyt toivomiseen, odottamiseen ja loputtomiin pettymyksiin. Nyt haluan lopettaa yrittämisen (vaikka mieheni toivoo muuta) ja keskittyä normaaliin elämään. Tarvisen ainakin puolen vuoden hengähdystauon ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin. Yhdeksän alkiota pakkasessa, joten tiedä vaikka meitäkin tulevaisuudessa onnistaisi...=)
Voimia teille, jotka jaksatte yrittää ja toivoa!
4850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Me on kans hoitojen kans yritetty se 2v mutta 7v yhteensä muute. Ei ole kummassakaan vikaa löytynyt. Me päätettiin että joskushan se on yrittäminen lopetettava ja nyt se päätös on tehty. Ei ole yhtään pakkasessa joten ei sekään kummittele taustalla että sieltä ois helpoimman kautta uutta yritystä. Kohta kaks viikkoa sitten tehtiin viimenen IVF josta ei saatu kuin yksi siirrettävä alkio. Ja olen täysin varma että tulos on sama kuin joka ikinen muukin kerta en enää odota mitään. Uskon ettei mieskään odota kun näihin pettymyksiin on jo tottunut. Mutta voihan se onnata luomustikin kun on stressi poissa mielestä jos kerta mahikset siihen on.... Toivoa on niin kauan kuin elämääkin!

Äänestä

Meillä kävi tosi hieno tuuri, pidettiin kesä taukoa hoidoista (paitsi hormoneista tietty), ja kun syksyn alussa menin lääkäriin alkionsiirron valmistelua varten, olikin kohtu jo varattu!
Miehellä heikko sperma ja itsellä PCO, taustalla kaksi inseminaatiota ja yksi ICS joten helppo tapaus ei oltu. Yritystä takana 3 vuotta. Vaikka saattaa kuulostaa kliseiseltä, älkää luopuko toivosta, joskus se tauon pitäminenkin saattaa auttaa. Ajatelkaa muuta ja pitäkää lomaa yrittämisestä, nauttikaa toisistanne!

Äänestä

Hyvä, että pidätte taukoa. Väsymys kun tulee, niin sille ei voi mitään. Sen yli voi kuitenkin päästä, ajan kanssa.

Itse pidimme taukoa hoidoista 7 kk. Ensin päätimme,että hoidot ovat kokonaan loppu. Mutta päätös elää ilman lasta oli kuitenkin liian raskas. Kun nyt vielä iän puolesta raskaus olisi mahdollinen, niin päädyimme aloittamaan hoidot alusta. Tauko teki kuitenkin todella hyvää. Ei miettimistä lääkkeistä, ovulaatiosta, siirroista jne.
Nyt sitten olen uudella tarmolla mukana touhussa, alkion siirto tehtiin toissa päivänä ja nyt tässä vaan odotellaan.

Teillä asiat tuntuu olevan silä lailla hyvin, että alkioita on pakkasessa. Ei siis tarvitse käydä koko rasittavaa hormonikuuria alusta asti lävitse.

Jaksamista ja halaus sinulle!

Äänestä
  • Ei mekään ihan kokonaan toivosta luovuta, mutta kropan ja pään täytyy antaa levätä tosta hormonihelvetistä.
    Toivottavasti teillä tärppää!!! Mukavaa syksyä ja odotusta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


...yrittäminen kirjoitti:

Olemme yrittäneet hankkiutua raskaaksi yli kaksi vuotta. Eka vuosi syötiin hormoneja, tokana vuonna tehtiin testit (mulla toinen putki tukossa, muuten kaikki ok), kokeiltiin inssiä ja sittemmin koeputkihedelmöitystä.
Mikään ei auta. Olen kyllästynyt toivomiseen, odottamiseen ja loputtomiin pettymyksiin. Nyt haluan lopettaa yrittämisen (vaikka mieheni toivoo muuta) ja keskittyä normaaliin elämään. Tarvisen ainakin puolen vuoden hengähdystauon ja suosittelen sitä lämpimästi muillekin. Yhdeksän alkiota pakkasessa, joten tiedä vaikka meitäkin tulevaisuudessa onnistaisi...=)
Voimia teille, jotka jaksatte yrittää ja toivoa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu