tässä taas näkee

Eipä voi välttyä ajatukselta, että suuri osa esim. pasilan tapahtumia kommentoivista on poliisin ikivanhoja tuttuja. On meinaan niin vähän asiallisia kommentteja, että olette todellakin paljastaneet oman katkeruutenne! Kun tullaan tänne haukkumaan vartijanaista lihavaksi lesboksi ym.todella kehittävää kommenttia, niin kyllä se kertoo kirjoittajan älyllisestä tasosta todella paljon!
5464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Totta totisesti. nimim. laiha hetero.

Äänestä

Niinpä niin. Kusta tuntuu olevan päässä yhdellä jos toisella. Mut SAKEIMMAT AAMUKUSET näyttää olevan päässä kunnostaan hyvinhuolehtivilla poliiseillakin "turbotynnyreillä". Ominaisuudethan jo vaaditaan kouluun pyrjijöiltä. Ei pidä leikkiä "jumalaa",vaikka on rippusen valtaa saanutkin. Virat lopetettava kaikilta osallisilta ja salailijoilta. ps.Joudunkohan nyt nyrkkeilysäkiksi kanahäkkiin.

Äänestä

nimittäjänä on oma ylemmyyden tunne: MINÄ olen oikeassa ja muut (monessa tapauksessa moninkertainen enemmistö) on väärässä. Perusteluina mm. minun mielipiteeni on perustellumpi, minä olen kerran nähnyt, minulle on kaveri kertonu, minä luen seiskaa...

Ja sitten vastaillaan itse itselle eri nimimerkillä ja kehutaan omaa kirjoitusta.

Äänestä
  • Vainoharhaisia kovakallojakin, jotka jokaisen kirjoituksensa suoltavat eri nimimerkillä, täällä esiintyy. Jäljet kuitenkin johtavat sylttytehtaalle.

    Äänestä

...poliisin touhuista enemmän kuin "mallikansalaiset", joiden ainut kontakti poliisiin on kerran viidessä vuodessa tapahtuva puhallutus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirjoittajien tason kirjoitti:

Eipä voi välttyä ajatukselta, että suuri osa esim. pasilan tapahtumia kommentoivista on poliisin ikivanhoja tuttuja. On meinaan niin vähän asiallisia kommentteja, että olette todellakin paljastaneet oman katkeruutenne! Kun tullaan tänne haukkumaan vartijanaista lihavaksi lesboksi ym.todella kehittävää kommenttia, niin kyllä se kertoo kirjoittajan älyllisestä tasosta todella paljon!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu