Minne retkelle?

Kun olemme vain viikon perillä, niin mille retkille kannataa mennä? Missä paras ranta Kololissa asuvalle? Onko Senegambia hotellista kokemuksia?
Kiitos infosta.
41826
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

tuo Gambia. Oltiin viime joulukuussa viikon reisussa ja rannalla / altaalla makaaminen pidettiin turhana. Retkiin osallistuttiin ahkerasti mutta kaikista suurimman vaikutuksen teki retki Tendaba Camp:iin. Sillä retkellä näkee Gambian maaseutua ja tutustuu ihaniin ihmisiin retkikohteissa. Edellyttäen kuitenkin aktiivisuutta matkailijoiltakin. Siellä yövytään suhteellisen alkeellisissa (lukittavissa) majoissa moskittoverkon suojassa ja käydään kanoottiretkellä lintuoppaan johdolla Gambiajoen sivuhaaroissa mangrove-puiden juurien keskellä. Lintuopas huutelee lintujen nimiä ja huomauttaa heti kun rannoilla näkyy muuta eloa kuten kilpikonnia, suuria liskoja ja mahdollisesti myös krokodileja. Päivällä käydään lisäksi jeeppisafarilla läheisissä kylissä missä tutustutaan paikallisten asumuksiin.
Illanvietossa esintyy paikalliset jolloin mm. informoidaan erikielisten heimojen eroista jopa tanssityyleissä. Illalla syödään hyvin ulkoravintoloissa j.n.e. Paikallinen olut Julbrew on ihan OK ja maksaa huomattavan vähemmän kun tuontiolut.
Lisäksi suosittelemme retkeä Juffuren kylään Juuret-tv-sarjasta tutun Kunta Kinten koti kylään sekä linnasaareen mistä vangit laivattiin Atlantin yli orjiksi Amerikkaan. Retki jatkuu Jacob Island kohteeseen missä saa syöda ja juoda hyvää.

Äänestä

Tervehdys.
Abukon luonnonpuistoon on noin 20 km. Siellä näkee etenkin lintuja. Mutta myös krokotiileja, liskoja ja apinoita. Siellä on myös eläinten orpokoti, jossa oli mm. hyeenoita.
Senegambian puistossa on paljon lintuja.
Lintuja on joka paikassa, ja ovat kesympiä kuin Suomessa.
Kävelymatkan päässä on Bijilo Forest Park, jossa lintuja ja vähän muitakin eläimiä.
Hotelli järjestää myös retkiä.
Hotellien edessä on virallisia oppaita, tiettyihin paikkoihin on kiinteät hinnat.
Ilmoitatte vaan mitä haluatte nähdä.
Katso Senegambia-hotellin sivuja!

Äänestä

Kannattaisi käydä lukemassa kirjoittamani "mainos" foroumilla otsikolla "Gambian paras paikallinen opas"..

Tuohon kaveriin voi olla englanniksi yhteydessä jo etukäteen sähköpostitse/puhelimella/tekstiviestillä, tai häntä voi mennä paikanpäälle tapaamaan hänen rantabaariinsa, joka sijaitsee rannalla Palma Rima beachin ja Senegambia beachin välissä. Miehen mehubaarin tunnistaa suuresta määrästä eri maiden lippuja, jotka liehuvat tuulessa baarin ympärillä..

Meille hän järjesti aivan upeat matkat, joten voin taata 100% tyytyväisyyden..
..mm. vierailun paikalliseen kalasatamaan, paikalliselle maalitehtaalle, senegaliin, kalastamaan paikallisella kalastusveneellä, paratiisirannalla(ei ollut yhtään muita turisteja missään), vierailulle paikalliseen pikkukylään(ei myöskään muita turisteja missään).. ..uskomattomia kokemuksia..

Ehdottamani kaveri ei ole varmastikaan ainoa, joka tällaisia matkoja kykenee järjestämään, mutta hänestä ainakin on ehdottoman positiivisia kokemuksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AatosOtava kirjoitti:

Kun olemme vain viikon perillä, niin mille retkille kannataa mennä? Missä paras ranta Kololissa asuvalle? Onko Senegambia hotellista kokemuksia?
Kiitos infosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu