raskaana oleva

eli kysymys kuulu näin:jos raskauden loppuvaihessa jäisin sairaslomalle(vaikka 2 viimeistä kuukautta raskaudesta ja se olisi vaikka jakson keskellä) niin saanko "sairaspäiväraha" tai miksköhän sitä kutsutaan vai saanko vain opintotukea.
Ja jos saan se päiväraha niin edellytäkö se että minulla ei ole suorituksia (opeskelen siis ammattikorkeakoulussa) oleenkaan siitä jaksosta,vai voiko se olla näin että olen kotona sairaslomalla mutta silti suoritan ne kursit loppuun kotoa jos opettajille va käy?
3425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sairauspäiväraha on korvaus sairauden aiheuttamasta työkyvyttömyydestä (ja työansion menetyksestä). Opiskelijan kohdalla tämä tarkoittaa, että hän ei pysty opiskelemaan (=ei pysty antamaan opintosuorituksia).
Pelkkä lääkärintodistus ei siis riitä, vaan pitää tosiaan olla poissa työstä/opiskelusta.

Raskauden loppuvaiheessa on aivan tavallista, että lääkäri kirjoittaa äitiysloman alkuun saakka sairaslomaa, jos työ on sellaista että sitä ei pysty tekemään. Opiskelu tuskin on sellaista. Paitsi tietysti jos joutuu makaamaan sairaalassa jalat ristissä.

Äänestä

Hejssan.

Eli siis saat normaalisti Kelan opintotuen, jos vaan saat suoritettua vaadittavat 48 op lukuvuoden aikana. Eihän Kela kuukausittain tarkistele koulusuorituksia, vaan katsoo koko lukuvuoden suoritukset. En tiedä, missä amk:ssa olet, mutta meillä ainakin on aika helppoa sopia opettajien kanssa suorituksista ja käydä suorittamassa tentit etc.

Äänestä
  • mutta jos sais sairasloman ja vaikka ilmoittaisi kelalle että en nosta opintotukea vaikka 2 viimeistä kuukautta niin saako silloin sairaspäiväraha(mulla se va olis ainakin 2 kerta enemmän kuin opintotukinäärä..) ??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelija kysy kirjoitti:

eli kysymys kuulu näin:jos raskauden loppuvaihessa jäisin sairaslomalle(vaikka 2 viimeistä kuukautta raskaudesta ja se olisi vaikka jakson keskellä) niin saanko "sairaspäiväraha" tai miksköhän sitä kutsutaan vai saanko vain opintotukea.
Ja jos saan se päiväraha niin edellytäkö se että minulla ei ole suorituksia (opeskelen siis ammattikorkeakoulussa) oleenkaan siitä jaksosta,vai voiko se olla näin että olen kotona sairaslomalla mutta silti suoritan ne kursit loppuun kotoa jos opettajille va käy?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu