Tosiaankin ihmettelen

Miten ihmiset pärjäävät yksinhuoltajana? itse olen varmaankin kohta yksin huoltajana, kun mies jaksa katsoa kiukunpuuskiani, ja suunnitelee eroa. Olen vasta raskausvaiheessa ja siltikin peloittaa se että miten selviän yksin lapsen kanssa. Haluan olla hyvä äiti mutta en tiedä mistä yh:t saa voimavaransa?
231035
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Tulevat arjen pienistä asioista
Lasten hymyistä sanoista ja reippaudesta.
Siitä että iltasin lapset tulevat ja kietovat kätensä kaulaan sanoen "äiti minä rakastan sinua" tai "äiti ethän sinä koskaan mene pois"

Ja Siitä että tietää että on pakko vaan jaksaa kunnes lapset ovat omillaan.
Voimaa saan myös ystäviltä ja rakkaalta sisareltani ja veljeltäni. Tutuilta ihmisiltä.
Ja jopa naapurilta joka sanoo hyvää huomenta aamuisin.

Voimavaroja taas syö se että ympäristö käy niin voimakkaasti "kimppuun" ja tuomitsee.
Se ettei rahat riitä edes välttämättömään,
Sairastamiset syö myös. oma ja lasten sairastaminen.

Onneksi minun jälkikasvuni on osoittanut vääräksi sen kuvitelman että yh,n lapset ovat niitä "häviäjiä" Kaikkien todistukset olivat erinomaiset. Käyttäytyminen moitteetonta ja muutenkin sujuu hyvin.
Voimavaroja saan myös siitä että nään lasteni onnistuvan.

Äänestä

...että yksinhuoltajilla kuvitellaan olevan jotenkin raskaampaa tuo lasten kasvattaminen kuin kahden huoltajan perheissä. En ymmärrä, miten lasten kasvattaminen olisi helpompaa, jos olisi tässä parisuhdeongelmia, aina pitäisi tehdä kompromisseja ei vain lasten vaan myös puolison hyväksi, lasten kasvatusasioista saatettaisiin olla eri mieltä ja lähes jokaiseen isompaan päätökseen pitäisi kysyä puolison mielipide. Se jos mikä kuullostaa minusta raskaalta.

Yksinhuoltajana teen kaikki päätökset ja ratkaisut itse, ei tarvitse riidellä kenenkään kanssa sen paremmin rahasta, kotitöistä kuin mistään muustakaan. Elämä on tasapainoista ja rauhallista, kodin ilmapiiri on positiivinen. En vaihtaisi tätä tilannetta mihinkään parisuhdehelvettiin.

Äänestä
  • Jos parisuhde on hyvä ja toimiva, niin silloin kyllä lasten kanssa on helpompaa kaiken kaikkiaan, elämä on helpompaa kuin elämä yh:na. Siis puhun sellaisesta parisuhteesta, jossa ei vedetä mattoa toisen jalkojen alta lasten kasvatuksessa eikä muissakaan asioissa, jossa ei ole perhehelvettiä, jossa vastuu on molemmilla aikuisilla.

    Monet hyvissä parisuhteissa olevat eivät tajua, että ennen eroa se perhe-elämä on ihan oikeasti voinut olla pieni helvetti kaikille, luullaan että ollaan lähdetty hepposin perustein.

    Oma liittoni lasten isän kanssa oli juuri tuollainen kuuvamasi kaltainen pieni perhehelvetti, jossa kaikki voi pahoin. VAstuu oli minulla joka asiassa. Silti hän jyräsi minut kaikessa, kasvatusasioissakin.
    Eron jälkeen oli helpompaa kun sai itse päättää elämästään, rahoistaan, lasten asioista, ei ollut sitä jatkuvaa riitaa, haukkumista..

    Myähemmin olin kyllä pitkässä parisuhteessa, jossa mies otti arjesta vastuuta jossain määrin, ja silloin huomasi sen eron, että miten paljon on helpompaa, kun on kumppani rinnalla. Mutta siinäkin oli että kun minun mielestäni lasten etu olisi pitänyt mennä edelle, ja joitakin asioita sen pohjalta päätin, tuli riitaa. Hänellä kun ei ollut lapsia, hän ei tajunnut asiaa.

    Äänestä

  • että naiselta nykyään puuttuu täysin halu miellyttää miestä. Ei tarvitse mennä kauas kalaan kun löytyy naisia jotka PALVOVAT miestä, onko mitään järkeä yleensä ottaakkaan suomalaista uppiniskaista huonokäytöksistä myöhemmin lihavaa naikkosta akaksi kun tällaisia aarteita on olemassa. He eivät peittele seksuaalisuuttaan vaan antavat sen näkyä...ja tuntua..mmm. Pimppaa ei pihdata, ei. Suomalainen lihava uppiniska on heti ensimmäisten vaikeuksien tullessa toisen miehen lakanoissa, valitettavasti asia on hyvin pitkälti totta sadoissa tuhansissa perheissä. Te koiraspuoliset jotka PÄÄSETTE eroon vaimoistanne HARKITKAA VAKAVASTI vaimon ottoa muualta! He hoitavat lapset ja miehensä KUNNOLLA ! Ja kaiken lisäksi heissä silmä lepää....

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    että naiselta nykyään puuttuu täysin halu miellyttää miestä. Ei tarvitse mennä kauas kalaan kun löytyy naisia jotka PALVOVAT miestä, onko mitään järkeä yleensä ottaakkaan suomalaista uppiniskaista huonokäytöksistä myöhemmin lihavaa naikkosta akaksi kun tällaisia aarteita on olemassa. He eivät peittele seksuaalisuuttaan vaan antavat sen näkyä...ja tuntua..mmm. Pimppaa ei pihdata, ei. Suomalainen lihava uppiniska on heti ensimmäisten vaikeuksien tullessa toisen miehen lakanoissa, valitettavasti asia on hyvin pitkälti totta sadoissa tuhansissa perheissä. Te koiraspuoliset jotka PÄÄSETTE eroon vaimoistanne HARKITKAA VAKAVASTI vaimon ottoa muualta! He hoitavat lapset ja miehensä KUNNOLLA ! Ja kaiken lisäksi heissä silmä lepää....

    oma vaimosi ulkomaalainen?

    Suomalainen nainen on laatu kamaa! Oletko miettinyt miten paljon he joutuvat sietämään miehiltään? Pettäminen ym... ulkomaset naiset ovat usein tottuneet alempaan elintasoon, ja siksi ns.palvovat miehiä. Minä palvon miestäni, olen valmis tekemään kaiken hänen eteensä mutta, hän ei halua olla kanssani, miksi, koska ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Onkohan noin. Kuka edes nykyään seurustelee vakavasti ihmisen kanssa?

    Äänestä

  • keke-fani kirjoitti:

    oma vaimosi ulkomaalainen?

    venakko ***su ja muutama katuojista nostettu ns. yh äipät(Keken nimitys). Näillä saavutuksilla Kekeliini nousee kukkulan kunkuksi omassa kuvastimessaan.

    Äänestä

  • keke-fani kirjoitti:

    oma vaimosi ulkomaalainen?

    Mulla on uks ulkomaalainen ja kaks suomalaista. Ne kaks ei parhainakaan päivinä korvaa tätä yhtä, missä siis vika? Suosittelen lämpimästi omaa ratkaisua muille. Vaimoni on erittäin tyytyväinen elämäänsä ja samoin minä. Lapseni ovat hyvässä hoidossa kun olen poissa, hän antaa minulle VAPAUDEN jota suomalainen nainen ei koskaan tekisi! Aina kotiin tullessa on ruoka lämmintä ja seksipommi odottaa makkarissa. Kotimainen nainen ei ole nähnyt OIKEAA elämää koskaan, sentakia hän ei osaa antaa arvoa millekkään, nämä ulkomaiset tytöt tietävät millainen on se toisenlainen elämä. Voisinko pitää montaa vaimoketta yhtäaikaa jos suomalaisen kanssa olisin naimisissa? Paskan marjat, salaa pitäis luikkia ja kotiin tullessa keittovälineestä päähän! Harkitkaa pojat vakavasti tätä...ihan vilipittömästi sanon.

    Äänestä

  • justiinsa kirjoitti:

    Suomalainen nainen on laatu kamaa! Oletko miettinyt miten paljon he joutuvat sietämään miehiltään? Pettäminen ym... ulkomaset naiset ovat usein tottuneet alempaan elintasoon, ja siksi ns.palvovat miehiä. Minä palvon miestäni, olen valmis tekemään kaiken hänen eteensä mutta, hän ei halua olla kanssani, miksi, koska ruoho on vihreämpää aidan toisella puolen. Onkohan noin. Kuka edes nykyään seurustelee vakavasti ihmisen kanssa?

    mutta niitä on harvassa.

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    mutta niitä on harvassa.

    eihän sull edes seiso ku olet tuollaine halvaantunu, joka yrittää tääl vaan provosoida toisia riitelemään kanssans. Kaipa sull sitä aikaa on tääl kirjoitella ku ei sulla mitään muutakaan tekemistä oo. Käyks aika pitkäks et sun sitt pitää virikkeit keksii. Mites on, onk siel sänkyspohjal kovakin vilske ja vipinä? Makuuhaavatkin taitaa kutista? Onks hoitaja käyny tänää, et oot muistanu sun pillerit, ettei sull tuu ongelmii? Meinaan niit isompii ku nämä tääll. Pönkitäks nyt itsetuntoos yksinhuoltajien kustannuksell ku et muutakaa keksiny? Mahtaa olla kurjaa ku elämä o tuoll ulkopuolel ja sull ei oo muuta ku tää netti joss kirjotell kaikkee tyhmää ja inhottavaa. Koitat saada muit kimpaantumaa sun kirjotuksist. Aika alhast sanon vaa. Kasva aikuseks jo. Vaikk on kai se vaikkia ku makkaa vaan sänkynpohjal kokoajan. Jaa et mist mää tiedän kuka sä olet? No kyll säki sit tiedät ku sunst aika jättä mist mä tiedä. Sit säki saat tietää mitä mää tiedän. Et enne.
    soronoo si vaa keke ja kaik keke muut nimimerkit.

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    Mulla on uks ulkomaalainen ja kaks suomalaista. Ne kaks ei parhainakaan päivinä korvaa tätä yhtä, missä siis vika? Suosittelen lämpimästi omaa ratkaisua muille. Vaimoni on erittäin tyytyväinen elämäänsä ja samoin minä. Lapseni ovat hyvässä hoidossa kun olen poissa, hän antaa minulle VAPAUDEN jota suomalainen nainen ei koskaan tekisi! Aina kotiin tullessa on ruoka lämmintä ja seksipommi odottaa makkarissa. Kotimainen nainen ei ole nähnyt OIKEAA elämää koskaan, sentakia hän ei osaa antaa arvoa millekkään, nämä ulkomaiset tytöt tietävät millainen on se toisenlainen elämä. Voisinko pitää montaa vaimoketta yhtäaikaa jos suomalaisen kanssa olisin naimisissa? Paskan marjat, salaa pitäis luikkia ja kotiin tullessa keittovälineestä päähän! Harkitkaa pojat vakavasti tätä...ihan vilipittömästi sanon.

    kaikki kotimaiset naiset(vaimot) ole lihavia ja rumia, itse en ainakaan. Kekehän on tietysti tosimies ja keke riittää, mutta antaisitko vaimosi käydä vieraissa jos hän haluaisi? Minulle ei lupaa varmasti heruisi. No liittomme on tuore, enkä tunne tarvetta moiseen ;) toivottavasti en myöhemminkään...Onko se vain miesten "oikeus" ?

    Äänestä

  • mitään ole kirjoitti:

    Minä voin ylpeänä sanoa että JÄTÄN LAPSILLENI PERINNÖKSI MUUTAKIN KUIN KORKEAN KOLESTEROLIN!
    Kuinka on sinun laitasi?

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    Minä voin ylpeänä sanoa että JÄTÄN LAPSILLENI PERINNÖKSI MUUTAKIN KUIN KORKEAN KOLESTEROLIN!
    Kuinka on sinun laitasi?

    osuiko akilleen kantapäähän?

    Äänestä

  • Minttumaaria (keke-fani ent:( kirjoitti:

    kaikki kotimaiset naiset(vaimot) ole lihavia ja rumia, itse en ainakaan. Kekehän on tietysti tosimies ja keke riittää, mutta antaisitko vaimosi käydä vieraissa jos hän haluaisi? Minulle ei lupaa varmasti heruisi. No liittomme on tuore, enkä tunne tarvetta moiseen ;) toivottavasti en myöhemminkään...Onko se vain miesten "oikeus" ?

    Et vastaa, kysymyshän oli ihan asiallinen??

    Äänestä

  • Minttumaaria kirjoitti:

    Et vastaa, kysymyshän oli ihan asiallinen??

    Toivottavasti hänellä ei herää moista irstasta halua..kauhea ajatus! Miessukupuolen kunnia ei salli vaimon tehdä sellaista! Harrastusoikeus kuuluu luomakunnan kruunulle ja sillä sipuli.

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    Toivottavasti hänellä ei herää moista irstasta halua..kauhea ajatus! Miessukupuolen kunnia ei salli vaimon tehdä sellaista! Harrastusoikeus kuuluu luomakunnan kruunulle ja sillä sipuli.

    Ei kai sentään!

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    että naiselta nykyään puuttuu täysin halu miellyttää miestä. Ei tarvitse mennä kauas kalaan kun löytyy naisia jotka PALVOVAT miestä, onko mitään järkeä yleensä ottaakkaan suomalaista uppiniskaista huonokäytöksistä myöhemmin lihavaa naikkosta akaksi kun tällaisia aarteita on olemassa. He eivät peittele seksuaalisuuttaan vaan antavat sen näkyä...ja tuntua..mmm. Pimppaa ei pihdata, ei. Suomalainen lihava uppiniska on heti ensimmäisten vaikeuksien tullessa toisen miehen lakanoissa, valitettavasti asia on hyvin pitkälti totta sadoissa tuhansissa perheissä. Te koiraspuoliset jotka PÄÄSETTE eroon vaimoistanne HARKITKAA VAKAVASTI vaimon ottoa muualta! He hoitavat lapset ja miehensä KUNNOLLA ! Ja kaiken lisäksi heissä silmä lepää....

    Olen kuullut fiksun kommentin, että MIEHEN tehtävä on tehdä NAINEN ONNELLISEKSI ja vastan sen jälkeen nainen tekee miehen onnelliseksi ja samalla koko perhe voi hyvin.
    Miksi niin harva mies tähän kykenee??

    Sohvalla haisee läskimahainen kalsarisankari joka vaatii valittaa vittuilee kun huolto ei pelaa ja muija ei miellytä. Naisen pitäisi olla kaunis ja hyvin hoidettu mutta mitään se ei saisi maksaa, jokainen euro jonka nainen käyttää itseensä on turhuutta ja itsekyyttä - luonnonkauniita on tosi harvassa. Missitkin ovat ihan tavallisia teinityttöjä ilman meikkiä.. tukka hoitamattomana ja rähjä-vaatteissa ei kukaan ole viehättävä..
    JA onnellinen ihminen on aina kaunis. Se kauneus kun tulee sisältäpäin.

    Miksi vain mieheillä on oikeus näyttää ikäiseltään ja lihoakin? MIksi naisen pitää näyttää ikuisesti teinitytöltä, kun samalla on tehty ja hoidettu lapset ja mies ja koti...???

    Missä siis on miehen osuus perheen ja vaimon hyvinvointiin, parisuhteen toimiselle?? Miksi koko hoito kipataan naisen harteille ja kun nainen uupuu, tai vittuuntuu koko hommaan, niin sitten vika on taas naisessa - miksi???

    Ïtselläni on mies, joka kohtelee minua tosi upeasti, joten voin "antaa samalla mitalla takaksin": rakkautta, ihailua, passausta ja palvelua ja tottakai myös mielen määrin ..hmmm-.. sitä sänkykammarielämää.. nam.

    Ilman seksiä ei parisuhde toimi, mutta pelkästään seksin voimalla ei parisuhde toimi ja kun jaksaa huomioida kumppanin arjessa, myös huonoina päivinä, sujuu seksikin.

    Kun antaa, saa. Rakkaus on siis antamista, ei saamista tai ottamia. Ei siis niinpäin, että minä tarvitsen ja sinä annat, vaan nimenomaan toisinpäin. VAin sillä tavalla saa itselleenkin.

    Hyvän kierrettä on yllättävän vaikea ylläpitää, se kuulostaa kuitenkin helpolta: rakkaus tuo lisää rakkautta, hyvyys hyvyyttä, ystävällisyys ystävällisyyttä jne,.
    Ja sama toisinpäin.
    Tämän voisi siis miehetkin tehdä. Ja nimenomaan miehest. Naisen tehtävä se ei ole, ei vain ja yksin naisen.

    Äänestä

  • nainen kirjoitti:

    Kirjoituksesi oli parhaimpia lukemiani tällä palstalla.
    Sanat tulivat sydämestä. Jokainen ;)

    Yes!! Parasta, mitä viikkokausiin on näillä palstoilla nähty! Onnellista, pitkää elämää sinulle, upea nainen ja yhtä upealle miehellesi.
    Olisivatpa kaikki ihmiset yhtä viisaita niin nämä palstatkin toimisivat voimavarana eivätkä ainoastaan voimia entisestään vievinä (pääasiassa näin on) tässä elämän pitkässä arjessa.
    Älkääkä kukaan sanoko, että ei ole pakko lukea. On pakko ainakin selata kun todellisia helmiäkin on joukossa.

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    Mulla on uks ulkomaalainen ja kaks suomalaista. Ne kaks ei parhainakaan päivinä korvaa tätä yhtä, missä siis vika? Suosittelen lämpimästi omaa ratkaisua muille. Vaimoni on erittäin tyytyväinen elämäänsä ja samoin minä. Lapseni ovat hyvässä hoidossa kun olen poissa, hän antaa minulle VAPAUDEN jota suomalainen nainen ei koskaan tekisi! Aina kotiin tullessa on ruoka lämmintä ja seksipommi odottaa makkarissa. Kotimainen nainen ei ole nähnyt OIKEAA elämää koskaan, sentakia hän ei osaa antaa arvoa millekkään, nämä ulkomaiset tytöt tietävät millainen on se toisenlainen elämä. Voisinko pitää montaa vaimoketta yhtäaikaa jos suomalaisen kanssa olisin naimisissa? Paskan marjat, salaa pitäis luikkia ja kotiin tullessa keittovälineestä päähän! Harkitkaa pojat vakavasti tätä...ihan vilipittömästi sanon.

    asia on sitten noin?

    Olisiko mahdollisesti niin että suomalainen nainen arvostaa itseään, eikä ole kenenkään palvelija :)

    Se missä olet oikeassa on se,ettei suomalainen nainen osaa pukeutua naisellisesti :( Ja kun pukeudut niin ikävää kyllä kanssa sisaret ovat jos ei suoraan niin epäsuoraan asiasta huomauttamassa.
    Olet heti "iskemässä" miestä, tai olet h..ra, tai "mikähän toikin kuvittelee olevansa" tyyliin ;)

    Kuitenkin suurin osa meistä naisista katselee esim. lehdistä niitä naisellisesti pukeutuneita ja laitettuja naisia ja miettii mielessään mitä jos minäkin.
    Miksi sitten ei? Puuttuuko meiltä uskallusta vai mistä johtunee? Kerropa se keke hyvä.

    Niin muuten, varmasti jokaisen naisen itsetuntoa hivelee vastakkaiselta sukupuolelta tuleva ihailu.

    No onhan siinä ihailtavaa, verkkari ja lenkkarit, muulloinkin kun lenkillä... uhuu :))

    Äänestä

äitiysneuvolassa kiukunpuuskistasi? Tuli mieleen, että jos sulla on takana jokin selvittämätön trauma, joka nyt on noussut pintaan. Et vaan osaa yhdistää sitä. Psykologin kanssa juttelu vois auttaa, ihan vaikka pari kertaa.

Äänestä
  • Kyseessä on kerrostalotrauma. Hoito-ohjeena omakotitalon hankkiminen ja rauhallista puuhailua omassa puutarhassa.

    Äänestä

  • keke kirjoitti:

    Kyseessä on kerrostalotrauma. Hoito-ohjeena omakotitalon hankkiminen ja rauhallista puuhailua omassa puutarhassa.

    Onko traumasi virallisesti todettu ja
    lääkkeeksi määrätty tiilitalo&onnellinen perhe?

    Tuleeko KELA kustannuksissa vastaan?

    Näinkö saamme sinut jälleen tolpillesi?

    *näkee onnellisen keken kuokkimassa*

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ihmettelen kirjoitti:

Miten ihmiset pärjäävät yksinhuoltajana? itse olen varmaankin kohta yksin huoltajana, kun mies jaksa katsoa kiukunpuuskiani, ja suunnitelee eroa. Olen vasta raskausvaiheessa ja siltikin peloittaa se että miten selviän yksin lapsen kanssa. Haluan olla hyvä äiti mutta en tiedä mistä yh:t saa voimavaransa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu