Nälkälakko hölmö protesti

Jos ajatellaan asiaa pelkällä tunteella, nälkälakko voi tuntua hienolta tavalta protestoida. Se kun herättää ihmisissä hoivaamisen ja säälin tunteita.
Jos ajatellaan asiaa järjellä, kyse on aivan tyhmästä tavasta protestoida. Julkisuutta tulee, mutta oma terveys ja jopa henki voivat mennä pahimmassa tapauksessa.
Olemme kaikki Luojan luomia. Itsemurha on halveksittava tapa lähteä täältä, lähtipä sitten minkä asian takia tahansa. En anna tukeani enkä sympatioitani Vuolijoen typerykselle.
732819
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 73

Vanhimmat

Taitaa ihmiseltä ainakin taju lähteä ennen kuin kuolema korjaa... tuskin aivan itsemurhasta sentään on kyse, semminkin kun herrat voisivat poistaa syyn koko protestiin milloin tahansa, jos ajattelisivat asioita hivenenkään järkevästi.

Ja mikä lievempi keino enää saisi maakuntahallintoa suuntaamaan resursseja peruspalveluihin, siis koulutukseen ja terveydenhoitoon, hallinnoimisleikkien sijasta?

Äänestä
  • Perusteleppa etteikö jumalaa ole olemassa?
    Eikä se pelkkä "Ei ole" ole mikään perustelu.

    Äänestä

  • Uskoviakin kirjoitti:

    Perusteleppa etteikö jumalaa ole olemassa?
    Eikä se pelkkä "Ei ole" ole mikään perustelu.

    Neitseestäsyntyminen ja ylösnousemus ovat biologisesti mahdottomia asioita. Raamatun sisältö on päätetty kirkolliskokouksessa. Uskovaiset sanovat maapallon olevan kuusituhattu vuotta vanha vaikka maailman vanhimmat kaupungit ovat yli kuusituhattu vuotta vanhoja. Raamatussa on kaksi eri luomiskertomusta. Neljä keskenään ristiriitaista evankeliumia joten mene tykyttämään sitä taikauskoasi jonnekkin muualle.

    Äänestä

  • Uskoviakin kirjoitti:

    Perusteleppa etteikö jumalaa ole olemassa?
    Eikä se pelkkä "Ei ole" ole mikään perustelu.

    Jumalan luonne - säälimätön, tuhoavainen ja armahtamaton, vai rakastava, armahtavainen ja hyvä?
    1. Aik. 16:34 "Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti."
    Psa. 145:9 "Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa."
    1. Joh. 4:16 "Jumala on rakkaus."
    Jaak. 5:11 "Herra on laupias ja armahtavainen."
    Luuk. 6:36 "Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen."
    Gal. 5:22 "Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen."
    1. Joh. 4:8
    vs.

    Jer. 13:14 "Ja minä murskaan heidät, toisen toistansa vastaan, sekä isät että lapset, sanoo Herra. Minä en sääli, en säästä enkä armahda, niin että jättäisin heidät hävittämättä."
    1. Sam. 15:3 "Näin sanoo Herra Sebaot: Mene siis ja voita amalekilaiset, ja vihkikää tuhon omaksi kaikki, mitä heillä on; äläkä säästä heitä, vaan surmaa miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, raavaat ja lampaat, kamelit ja aasit."
    Naah. 1:2,6 "Kiivas Jumala ja kostaja on Herra. Herra on kostaja ja vihastuvainen ... Kuka seisoo hänen tuimuutensa edessä, ja kuka kestää hänen vihansa hehkua? Hänen vihastuksensa vuotaa niinkuin tuli, ja kalliot halkeilevat hänen edessänsä."
    Hoos. 14:1 "Samaria joutuu syystänsä kärsimään, koska se on niskoitellut Jumalaansa vastaan: he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
    Jer. 19:9 "Ja minä (Herra) panen heidät syömään poikiensa ja tyttäriensä lihaa, ja he syövät toinen toisensa lihaa siinä hädässä ja ahdistuksessa ..."
    Jer. 4:8 "Sen tähden kääriytykää säkkeihin, valittakaa ja parkukaa, sillä Herran vihan hehku ei ole kääntynyt meistä pois."
    2. Sam. 22:7-9 "Ahdistuksessani minä rukoilin Herraa, Jumalaani minä rukoilin; ja hän kuuli minun ääneni temppelistänsä, minun huutoni kohosi hänen korviinsa. Silloin maa huojui ja järisi, taivaan perustukset järkkyivät; ne horjuivat, sillä hänen vihansa syttyi. Savu suitsusi hänen sieraimistaan, kuluttava tuli hänen suustansa, palavat hiilet hehkuivat hänestä."
    Jumalan suhtautuminen tappamiseen.
    2. Moos. 20:13 "Älä tapa."
    3. Moos. 24:17 "Jos joku lyö kuoliaaksi ihmisen, kenen hyvänsä, hänet rangaistakoon kuolemalla."
    vs.

    2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
    Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."
    4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
    1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."
    Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."
    5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."
    Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."
    4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."
    Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
    Edustaako Jumala vain hyvää tai kenties vähän pahaakin?
    5. Moos. 32:4 "Hän on kallio; täydelliset ovat hänen tekonsa, sillä kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Uskollinen Jumala jailman vääryyttä, vanhurskas ja vakaa hän on."
    Psa. 145:9 "Herra on hyvä kaikille ja armahtaa kaikkia tekojansa."
    1. Joh. 4:16 "Jumala on rakkaus."
    2. Aik. 19:7 "... sillä Herrassa, meidän Jumalassamme, ei ole vääryyttä eikä puolueellisuutta."
    vs.

    2. Sam. 12:11 "Näin sanoo Herra: Katso, minä nostatan sinulle onnettomuuden sinun omasta perheestäsi, ja silmiesiedessä minä otan sinun vaimosi ja annan heidät toiselle, ja hän on makaava sinun vaimojesi kanssa tämän auringonnähden."
    Jes. 45:7 "Minä, joka teen valkeuden ja luon pimeyden, joka tuotan onnen ja luon onnettomuuden; minä, Herra, teenkaiken tämän."
    Val. 3:38 "Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä?"
    2. Moos. 4:11 "Ja Herra sanoi hänelle: Kuka on antanut ihmiselle suun, tahi kuka tekee mykän tai kuuron, näkevän taisokean? Enkö minä, Herra?"
    Jer. 18:11 "... Näin sanoo Herra: Katso, minä hankin teille onnettomuutta ja pidän neuvoa teitä vastaan."
    Hes. 20:25-26 "Niinpä minäkin annoin heille käskyjä, jotka eivät olleet hyviä, ja oikeuksia, joista he eivät voineetelää, ja annoin heidän saastua lahjoistansa ... jotta saattaisin heidät kauhun valtaan ja he tulisivat tietämään, ettäminä olen Herra."
    Aam. 3:6 "Puhalletaanko pasunaan kaupungissa, niin ettei kansa peljästy? Tahi tapahtuuko kaupungissaonnettomuutta, jota ei Herra ole tuottanut?"
    5. Moos. 32:23-24 "Minä (Herra) kasaan onnettomuuksia heidän päällensä, kaikki nuoleni minä heihin ammun. Henääntyvät nälkään ja menehtyvät ruttoon, kulkutautien poltteeseen; minä lähetän heidän kimppuunsa petojenhampaat ja tomussa matelevaisten myrkyn."
    Joos. 11:20 "Sillä Herralta tämä tuli; hän paadutti heidän sydämensä, niin että he kävivät taisteluun Israelia vastaan,jotta heidät armotta vihittäisiin tuhon omiksi ja hävitettäisiin."
    1. Sam. 16:14 "Mutta Herran henki poistui Saulista, ja Herran lähettämä paha henki vaivasi häntä."
    Hebr. 12:6 "Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa."
    5. Moos. 28:63 "... niin Herra silloin iloitsee teistä, siitä, että hävittää ja tuhoaa teidät."
    Joos. 10:11 "Ja kun he paetessaan Israelia olivat Beet-Hooronin rinteessä, heitti Herra taivaasta heidän päällensä isojakiviä, koko matkan Asekaan asti, niin että he kuolivat;"
    Jes. 6:8-13
    Onko Jumala sodan vai rauhan puolesta?
    Room. 15:3 "Rauhan Jumala olkoon kaikkien teidän kanssanne. Amen."
    Jes. 2:4 "... Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan,eivätkä he enää opettele sotimaan."
    2. Kor. 13:11 "... niin rakkauden ja rauhan Jumala on oleva teidän kanssanne."
    1. Kor. 14:33 "Sillä ei Jumala ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala."
    vs.

    2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."
    Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."
    Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"
    Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
    2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."
    Oliko Jeesus sodan vai rauhan lähettiläs?
    Joh. 14:27 "Rauhan minä (Jeesus) jätän teille: minun rauhani - sen minä annan teille."
    Ap. 10:36 "Sen sanan jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa."
    Luuk. 2:14 "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!"
    Matt. 26:52 "... Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat."
    Joh. 16:33 "Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha."
    vs.

    Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa,vaan miekan."
    Luuk. 22:36 "Niin hän (Jeesus) sanoi heille: ... Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon miekan."
    Luuk. 12:49-51 "Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt!... Luuletteko, että minä olen tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä teille, vaan eripuraisuutta."
    Jeesuksen kuolemaa seuranneet tapahtumat.
    Kuvaukset Jeesuksen kuolemaa seuranneista tapahtumista kuuluvat Raamatun ristiriitaisimpiin selontekoihin. Onkin miltei mahdotonta muodostaa yksiselitteistä käsitystä tapahtumakulusta vertaamalla eri evankeliumeja keskenään. Seuraavassa muutama esimerkki;

    Ruumiin voitelu.
    Joh. 19:39-40 -- Joosef ja Nikodeemus voitelevat ja käärivät ruumiin, ja asettavat sen hautaan. vs.
    Luuk. 23:55-56 -- Naiset näkevät kuinka ruumis asetetaan hautaan, ja tämän jälkeen menevät valmistamaan yrttejäja voiteita. Mark. 16:1-2 -- Naiset tulevat varhain aamulla voitelemaan ruumiin.
    Ketkä olivat ensimmäiset vierailijat?
    Matt. 28:1 "Maria Magdaleena ja se toinen Maria." (Kaksi)
    vs.

    Mark. 16:1 "Maria Magdaleena ja Maria, Jaakobin äiti, ja Salome." (Kolme)
    vs.

    Luuk. 24:10 "Maria Magdaleena ja Johanna ja Maria, Jaakobin äiti, ja muut naiset heidän kanssansa." (Vähintään viisi)
    vs.

    Joh. 20:1 "Maria Magdaleena." (Yksin)
    Milloin vierailijat saapuivat haudalle?
    Mark. 16:2 "... ani varhain, auringon noustessa."
    vs.

    Joh. 20:1 "... varhain, kun vielä oli pimeä."
    Oliko kivi haudan edessä?
    Matt. 28:1-2 -- Kivi oli paikallaan naisten saapuessa, vieritettiin pois heidän nähden.
    vs.

    Luuk. 24:2 -- Kivi oli vieritetty pois ennen heidän saapumistaan, naisten näkemättä.
    Tapahtumat haudan suulla naisten saapuessa.
    Matt. 28:2 -- Maanjäristys, Herran enkeli istuu haudan ulkopuolella.
    Matt. 28:2 "Ja katso, tapahtui suuri maanjäristys, sillä Herran enkeli astui alas taivaasta, tuli ja vieritti kiven pois ja istui sille."
    vs.

    Mark. 16:5 -- Ei maanjäristystä, Herran enkeli istuu haudan sisäpuolella.
    Mark. 16:5 "Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan oikealla puolella, puettuna pitkään, valkeaan vaatteeseen; ja he peljästyivät suuresti."
    vs.

    Luuk. 24:3-4 -- Ei maanjäristystä, kaksi enkeliä ilmestyy haudan sisäpuolelle.
    Luuk. 24:3-4 "Niin he menivät sisään, mutta eivät löytäneet Herran Jeesuksen ruumista. Ja kun he olivat tästä ymmällä, niin katso, kaksi miestä seisoi heidän edessään säteilevissä vaatteissa."
    vs.

    Joh. 20:1-2 -- Ei maanjäristystä, ei enkeleitä. Maria Magdaleena uskoo jonkun varastaneen Jeesuksen ruumiin. Enkelit saapuvat vasta myöhemmin (Joh. 20:12).
    Joh. 20:1-2 -- "Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta. Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo..."
    Naisten reaktio - kertovatko he kenellekään?
    Mark. 16:8 "Niin he tulivat ulos ja pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät."
    vs.

    Luuk. 24:9 "Ja he palasivat haudalta ja veivät sanan tästä kaikesta niille yhdelletoista ja kaikille muille."
    vs.

    Joh. 20:2 "Niin hän riensi pois ja tuli Simon Pietarin luo ja sen toisen opetuslapsen luo, joka oli Jeesukselle rakas, ja sanoi heille: Ovat ottaneet Herran pois haudasta, emmekä tiedä, mihin ovat hänet panneet."
    Missä kuolleesta herätetty Jeesus nähdään ensimmäisen kerran?
    Suhteellisen lähellä hautaa?
    Matt. 28:8-9 "Ja he menivät kiiruusti haudalta peloissaan ja suuresti iloiten ja juoksivat viemään sanaa hänen opetuslapsillensa. Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ja sanoi: Terve teille!"
    vs.

    Emmauksen lähellä, 7 mailia Jerusalemista?
    Luuk. 24:13-15 "Ja katso, kaksi heistä kulki sinä päivänä Emmaus nimiseen kylään, joka on kuudenkymmenen vakomitan päässä Jerusalemista. ... Ja heidän keskustellessaan ja tutkistellessaan tapahtui, että Jeesus itse lähestyi heitä."
    vs.

    Haudan luona?
    Joh. 20:14 "Tämän sanottuaan hän kääntyi taaksepäin ja näki Jeesuksen siinä seisovan."
    Saavatko ihmiset koskea kuolleesta herätettyä Jeesusta?
    Joh. 20:17 "Jeesus sanoi hänelle: Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö;"
    vs.

    Matt. 28:9 "Mutta katso, Jeesus tuli heitä vastaan ... Ja he menivät hänen tykönsä, syleilivät hänen jalkojaan ja kumartaen rukoilivat häntä."
    Joh. 20:27 (Jeesus puhuu) "Sitten hän sanoi Tuomaalle: Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
    Uskoivatko opetuslapset naisten puheisiin?
    Matt. 28:10, 16 "Silloin Jeesus sanoi naisille: Älkää peljätkö; menkää ja viekää sana minun veljilleni, että he menisivät Galileaan: siellä he saavat minut nähdä ... Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä."
    vs.

    Luuk. 24:11 "Mutta näiden puheet näyttivät heistä turhilta, eivätkä he uskoneet heitä."
    Mark. 16:11 "Mutta kun he kuulivat, että hän eli ja että Maria oli hänet nähnyt, eivät he uskoneet."
    Missä järjestyksessä Jeesus näyttäytyy ihmisille?
    Matt. 28:1-18 -- Ensin Maria Magdaleenalle ja toiselle Marialle, sitten opetuslapsille.
    vs.

    Mark. 16:9-14 -- Ensin Maria Magdaleenalle, sitten kahdelle tuntemattomalle henkilölle, ja lopuksi opetuslapsille.
    vs.

    Luuk. 24:15-36 -- Ensin Kleopakselle ja hänen ystävälleen, sitten Pietarille, ja lopuksi opetuslapsille.
    vs.

    Joh. 20:14-21:1 -- Ensin Maria Magdaleenalle, sitten Tuomaalle, ja lopuksi kaksi esiintymistä opetuslapsille.
    vs.

    1. Kor. 15:5-8 -- Ensin Keefaalle, sitten kahdelletoista opetuslapselle (siitä huolimatta että Juudas oli jo tällöin kuollut), 500 veljelle (siitä huolimatta että Ap. 1:15 ilmoittaa näitä olleen vain noin 120), tämän jälkeen Jaakobille, sitten apostoleille ja lopuksi Pietarille.
    Missä tapahtui Jeesuksen ylösnousemus?
    Mark. 16:14-49 -- Huoneessa, opetuslasten istuessa pöydän ympärillä, oletettavasti Jerusalemissa, tai sen läheisyydessä.
    vs.

    Luuk. 24:50-51 -- Ulkona, aterian jälkeen, Betaniassa.
    vs.

    Ap. 1:9-12 -- Ulkopuolella, Õljymäellä.
    vs.

    Matt. 28:16-20 -- Ei mainintaa ylösnousemuksesta, kirja päättyy vuorella Galileassa.
    Onko Jeesus "yhtä kuin" vai "pienempi kuin"?
    Joh. 10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
    vs.

    Joh. 14:28 "Minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi."
    Jeesus erottamaton Jumalasta?
    Joh. 10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
    Joh. 14:10-11 "Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa?"
    vs.

    Mark. 15:34 "Ja yhdeksännellä hetkellä Jeesus huusi suurella äänellä: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?"
    Maailman Luonti
    Luotiinko ensin ihminen vai eläimet?
    1. Moos. 1:25-26 -- Kaikki eläimet luodaan ensin, vasta sitten ihminen (Aatami ja Eeva).
    1. Moos. 1:25-26 "Jumala teki metsäeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja karjaeläimet, kunkin lajinsa mukaan, ja kaikki maan matelijat, kunkin lajinsa mukaan. Ja Jumala näki, että se oli hyvä. Ja Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen ..."
    vs.

    1. Moos. 2:18-19 -- Aatami (ihminen) luodaan ensin, sitten kaikki eläimet, lopuksi Eeva.
    1. Moos. 2:18-19 "Ja Herra Jumala sanoi: Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva. Ja Herra Jumala teki maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut ..."
    Luontijärjestys
    1. Moos. 1:1-31 antama järjestys;
    1. Päivä: Taivas, Maa, Valkeus ja Pimeys. Jumala määrittelee päivän ja yön.
    2. Päivä: Vesi, niin meressä kuin taivaan yläpuolellakin (!). Kasvit, Puut.
    3. Päivä: Luodaan aurinko, maa ja tähdet (ajanlaskun ja navigaation helpottajina).
    4. Päivä: Luodaan meressä elävät (valaat ja kalat) sekä linnut.
    5. Päivä: Eläimet ja lopuksi Ihmiset.
    6. Päivä: ? (King Jamesin Raamatunversion mukaan Ihminen luotiin 6. Päivänä).
    7. Päivä: Lepopäivä (Jumala pitää vapaapäivän).
    On huomion arvoista, että kolmen ensimmäisen päivän aikana kerrotaan löytyneen 'päiviä', 'iltoja' sekä 'aamuja' -- näin siis ennen auringon luontia.
    vs.

    2. Moos. 2:4-25 antama järjestys;
    Maa ja taivas (sumuinen).
    Aatami, ensimmäinen ihminen (autiolla maapallolla).
    Kasvit ja puut.
    Eläimet ja linnut.
    Eeva, ensimmäinen nainen (Aatamin kylkiluusta).
    1. Moos. luvut 1 ja 2 antavat erilaisen version niin kasvien, eläinten, auringon/tähtien kuin ihmisenkin luontijärjestyksestä. Raamattua tutkineet kristilliset teologit ovat Raamatun perusteella määritelleet maailman luonnin tapahtuneen vuonna 4004 eKr., jonka perusteella universumimme olisi vain noin 6000 vuotta vanha. Kreationistiset kristityt uskovat yhä tänään tämän olevan fakta, vaikkakin kaikki olemassa olevat todisteet viittaavat universumin iäksi miljardeja vuosia.

    Miten järjestyksenomaisesti luontityö suoritettiin?
    1. Moos. 1:1-31 -- Askeleittain ja määrätietoisesti
    vs.

    2. Moos. 2:4-25 -- Jumala joutuu jatkuvasti korjaamaan luontityötään. Ensimmäinen ihminen on yksinäinen, eikä ole tyytyväinen eläinten seuraan (outoa että kaikkitietävä Jumala ei osannut ennakoida tätä). Lopuksi Jumala luo miehelle naisen.
    Jumalan tyytyväisyys luontityöhön?
    1. Moos. 1:1-31 -- Jumala toteaa jokaisen askeleen jälkeen luontityönsä 'hyväksi', ja ottaa vapaata seitsemäntenä päivänä ilmeisen tyytyväisenä.

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html

    Äänestä

  • Uskoviakin kirjoitti:

    Perusteleppa etteikö jumalaa ole olemassa?
    Eikä se pelkkä "Ei ole" ole mikään perustelu.

    muussakin kuin satukirjoissa.

    Äänestä

  • etkö tiennyt kirjoitti:

    Neitseestäsyntyminen ja ylösnousemus ovat biologisesti mahdottomia asioita. Raamatun sisältö on päätetty kirkolliskokouksessa. Uskovaiset sanovat maapallon olevan kuusituhattu vuotta vanha vaikka maailman vanhimmat kaupungit ovat yli kuusituhattu vuotta vanhoja. Raamatussa on kaksi eri luomiskertomusta. Neljä keskenään ristiriitaista evankeliumia joten mene tykyttämään sitä taikauskoasi jonnekkin muualle.

    Minä puhuin kyllä jumalasta sinä ihan muusta, millä perustelet että juuri jumaalaa kaikkien luojaa ei olisi ?

    Äänestä

  • Puhut luomiskertomusta kirjoitti:

    Minä puhuin kyllä jumalasta sinä ihan muusta, millä perustelet että juuri jumaalaa kaikkien luojaa ei olisi ?

    No jos tiedät sen ettei neitseestäsyntyminen tai ylösnousemus ole mahdollista tai ettei maapallon ole kuusituhattu vuotta vanha niin raamatulta ja kristinuskolta putoaa pohja pois. Jumalaa ei siis ole olemassa. Vai etkö sinä ole kristitty?

    Äänestä

  • Uskoviakin kirjoitti:

    Perusteleppa etteikö jumalaa ole olemassa?
    Eikä se pelkkä "Ei ole" ole mikään perustelu.

    Joskus olen ajatellut että olisiko elämä helpompaa jos olisin uskovainen enkä ateisti. Saisin tehdä kaikkea "pahaa" vaikka toisille ihmiselle ja jumala antaa kaiken anteeksi...

    Äänestä

  • Uskoviakin kirjoitti:

    Perusteleppa etteikö jumalaa ole olemassa?
    Eikä se pelkkä "Ei ole" ole mikään perustelu.

    perustella? Eihän joulupukin olemattomuuttakaan tarvitse perustella kun se loruksi tiedetään aivan kuten jumalasikin.

    Äänestä

Jos ajatellaan asiaa järjellä, kyse on aivan tyhmästä tavasta protestoida. Julkisuutta tulee, mutta oma terveys ja jopa henki voivat mennä pahimmassa tapauksessa.

Mitä pahaa tuossa on? Vaarantuu ne joka tapauksessa jos terveyspelvalut leikataan pois ja elämän laatua huononnetaan säästösyistä.

Äänestä

Ihan mukava huomata että olet meidän vuolijokisten takana tässä asiassa.
Pääasia on relu tuki se riittää.

Äänestä
  • esim. 35 000 "vanhan kajaanilaisen" pitäisi olla vuolijokelaisten talutusnuorassa. Vuolijoen päättäjät tuhersivat kunnan talouden kuralle ja kun kajaanilaiset suuressa armossaan tulivat maksajiksi, niin luulisi olevan turha enää dramaatisoida lääkäripalvelujen lopettamista.

    Olisitte kiitollisia, että pääsitte meidän turvaan = kajaanilaisiksi.

    Äänestä

  • takia.. kirjoitti:

    esim. 35 000 "vanhan kajaanilaisen" pitäisi olla vuolijokelaisten talutusnuorassa. Vuolijoen päättäjät tuhersivat kunnan talouden kuralle ja kun kajaanilaiset suuressa armossaan tulivat maksajiksi, niin luulisi olevan turha enää dramaatisoida lääkäripalvelujen lopettamista.

    Olisitte kiitollisia, että pääsitte meidän turvaan = kajaanilaisiksi.

    hoituu kun maakunnasta ajetaan ukkoa ja muoria pirssikyydillä Kajaaniin lääkärin vastaanotoille jonottamaan. Minusta oli jo ennestäänkin erittäin tukkoista.

    Äänestä

  • takia.. kirjoitti:

    esim. 35 000 "vanhan kajaanilaisen" pitäisi olla vuolijokelaisten talutusnuorassa. Vuolijoen päättäjät tuhersivat kunnan talouden kuralle ja kun kajaanilaiset suuressa armossaan tulivat maksajiksi, niin luulisi olevan turha enää dramaatisoida lääkäripalvelujen lopettamista.

    Olisitte kiitollisia, että pääsitte meidän turvaan = kajaanilaisiksi.

    Ei ole mikään synti olla kaltaisesi kajaanilainen, vaan se on helvetinmoinen häpeä. Sinä juuri, - suurine, typerine ajatuksinesi teet siitä sen häpeän.

    Äänestä

  • pyllysuti kirjoitti:

    Ei ole mikään synti olla kaltaisesi kajaanilainen, vaan se on helvetinmoinen häpeä. Sinä juuri, - suurine, typerine ajatuksinesi teet siitä sen häpeän.

    "keskustelija" on sellainen, johon ei kannata "ruutia" haaskata.

    Äänestä

Olemme kaikki Luojan luomia. Itsemurha on halveksittava tapa lähteä täältä, lähtipä sitten minkä asian takia tahansa. En anna tukeani enkä sympatioitani Vuolijoen typerykselle.

Teuvo Ruotsalainen itse sanoi, että hänen hengensä on maakuntahallinnon käsissä. Maakuntahallinnolla on siis mahdollisuus vaikuttaa kuoleeko toinen vai ei, mutta eipä taida maakuntahallinto yhden ihmisen hengestä välittää vaikka sen voi pelastaa.

Äänestä
  • Teuvo Ruotsalaisen henki on hänen omissa käsissään. Ei hän voi eikä hänen edes kannata yrittää sysätä ratkaisua mahdollisesta omasta hengen lähdöstään kenenkään muun kontolle.Olen samaa mieltä aloittajan kanssa että hänen protestinsa on hölmö ja vastuuton.

    Äänestä

  • itse kohtalonsa kirjoitti:

    Teuvo Ruotsalaisen henki on hänen omissa käsissään. Ei hän voi eikä hänen edes kannata yrittää sysätä ratkaisua mahdollisesta omasta hengen lähdöstään kenenkään muun kontolle.Olen samaa mieltä aloittajan kanssa että hänen protestinsa on hölmö ja vastuuton.

    Omasta mielestäni maakuntahallinnolla on mahdollisuus pelastaa Teuvo Ruotsalainen. Teuvon henki on mielestäni maakuntahallinnon käsissä. Protesti ei ole hölmö vaan tehokas keino vaikuttaa päättäjiin jotka eivät muuten kuuntelisi tavallista ihmistä ja joille raha on ihmistä tärkeämpää.

    Äänestä

  • olen erimieltä kirjoitti:

    Aloitammeko aina syömälakon, kun jokin päätös ei ole meidän mieleen, esim. kyläkoulun lakkauttaminen? Auttaisiko syömälakko, että saataisiin Karjala takaisin???

    Äänestä

sympatiat näkyy olevan kuntaliitoksien lisäämisessä. Ja todennäköisesti kuntien terveyspalveluiden alas ajossa.

Äänestä
  • Minusta hän puolustaa oiken kovasti meitä vuolijokelaisia ja oikeassa asiassa.
    Tuommoisia tukijoita vaan lisää.

    Äänestä

  • Ihan lämmittää kirjoitti:

    Minusta hän puolustaa oiken kovasti meitä vuolijokelaisia ja oikeassa asiassa.
    Tuommoisia tukijoita vaan lisää.

    Et ole täältä Vuolijoelta kun et osaa edes taivuttaa sanoja. Jos olisit Vuolijoelta tietäisit että Vuolijoen asukkaat ovat vuolijokisia eivätkä vuolijokelaisia.

    Äänestä

  • asialla kirjoitti:

    Et ole täältä Vuolijoelta kun et osaa edes taivuttaa sanoja. Jos olisit Vuolijoelta tietäisit että Vuolijoen asukkaat ovat vuolijokisia eivätkä vuolijokelaisia.

    http://www.google.fi/search?hl=fi&q=vuolijokelaisia&meta=

    Kumpikin on oikea kirjoitus muoto.

    Äänestä

  • asialla kirjoitti:

    Et ole täältä Vuolijoelta kun et osaa edes taivuttaa sanoja. Jos olisit Vuolijoelta tietäisit että Vuolijoen asukkaat ovat vuolijokisia eivätkä vuolijokelaisia.

    taida olla vuolijokelainen..vai eikö
    koulussa ole opetettu äidinkieltä..

    Äänestä

saisi unskin sympatian ja tuen, jos olisi tummaihoinen maahanmuuttaja tai romani.

Äänestä

Puuttumatta tähän tapaukseen, puutun täysin epähumaaniin kirjoitteluusi.
"Itsemurha on halveksittava tapa lähteä täältä."

Ymmärtämätön olet ja täysin vailla käsitystä elämän moninaisista kohtaloista.
Onneksi ihmisellä sentään on oikeus pättää omasta elämästään jos niin kova paikka tulee.
Toivottavasti mahdollisimman harvalle tulee.

Äänestä
  • En kirjoita epähumaanisti, päinvastoin, olen näkökannoiltani hyvin humaani. Puolustan vähemmistöjä ja ennen muuta vähäväkisiä, köyhiä, ahdistettuja, alas painettuja ihmisiä.
    Ajattelutapani on kuitenkin hyvin rationaalinen. En näe mitään kiitettävää, myönteistä enkä puolustettavaa ihmisessä joka ehdoin tahdoin vaarantaa ainoansa, siis henkensä, tai uhraa sen.
    Ei ole kalliimpaa asiaa kuin ihmisen henki. Tämän minulle sanoi kuhmolainen jatkosodan veteraani. Samoin sanoi pitkän päivätyön tehnyt ambulanssimies aivan äskettäin.
    Olen työmatkoillani liikkunut ja jopa asunut latinalaisessa Amerikassa, samoin keskisessä Afrikassa. Siellä ihmishengen arvostus on alamaissa. Syy on asukkaiden sivistyksen ohuudessa ja alhaisessa koulutustasossa.
    Meillä on korkea koulutustaso ja kuitenkin itsemurhalukumme ovat maailman huippua. Näissä oloissa meidän pitäisi tehdä kaikkemme itsemurhalukujen pudottamiseksi. En siis ymmärrä edellä esiintyvän kirjoittajan itsemurhamyönteistä näkemystä.
    Ei ole kurjempaa ja halveksittavampaa ihmistä kuin on itsemurhan tekijä. Hän ei halua ajatella lähimmäisiään, heidän tuskaansa ja kaipuutaan. Hän ajattelee vain itseään. Usein hän haluaa kostaa.
    Se että lääkäriin on matkaa 40 kilometria on lapsellinen syy oman henkensä vaarantamiseen nälkälakkoilulla. Lapissa monet joutuvat ajamaan 100-200 kilometriä lääkäripalveluihin päästäkseen.

    Äänestä

  • UnskiK kirjoitti:

    En kirjoita epähumaanisti, päinvastoin, olen näkökannoiltani hyvin humaani. Puolustan vähemmistöjä ja ennen muuta vähäväkisiä, köyhiä, ahdistettuja, alas painettuja ihmisiä.

    No tuskinpa vaan. Kukaan 100 kilometriä aja. Tuo on typerintä mitä olen koskaan kuullut. 40 kilometriä on aika pitkä matka ja laki sitäpaitsi määrää, että jokaisella pitäisi olla palvelut mahdollisimman lähellä ja helposti saatavissa. Toiseksi kysymyksessä ei edelleenkään ole itsemurha vaan Teuvo Ruotsalainen on sanonnut, että maakuntahallinto voi vaikuttaa siihen kuoleeko hän vai. Tuskinpa sinulla sitäpaitsi on valtaa sanoa miltä toisista ihmisistä tuntuu. 40 kilometriä on yllättävän pitkä matka ja varsinkin jos kysymys on keskeisistä palveluista. Sinä et tiedä kaikkea eivät asiat ole niin yksinkertaisia kuin sinä luulet.

    joka oli maakuntahallinnon tekemät sote-sektorin lakkautukset.

    Tämä on pointti tässä asiassa ja sitä ei mikään miksikään muuta olipa syömälakkoa tai ei. Kai ihmiset itse tietävät mitä tarvitsevat?

    Kainuun hiljainen kansa on heräämässä, valtakunnassa ei olekaan kaikki hyvin?

    Äänestä

  • UnskiK kirjoitti:

    En kirjoita epähumaanisti, päinvastoin, olen näkökannoiltani hyvin humaani. Puolustan vähemmistöjä ja ennen muuta vähäväkisiä, köyhiä, ahdistettuja, alas painettuja ihmisiä.
    Ajattelutapani on kuitenkin hyvin rationaalinen. En näe mitään kiitettävää, myönteistä enkä puolustettavaa ihmisessä joka ehdoin tahdoin vaarantaa ainoansa, siis henkensä, tai uhraa sen.
    Ei ole kalliimpaa asiaa kuin ihmisen henki. Tämän minulle sanoi kuhmolainen jatkosodan veteraani. Samoin sanoi pitkän päivätyön tehnyt ambulanssimies aivan äskettäin.
    Olen työmatkoillani liikkunut ja jopa asunut latinalaisessa Amerikassa, samoin keskisessä Afrikassa. Siellä ihmishengen arvostus on alamaissa. Syy on asukkaiden sivistyksen ohuudessa ja alhaisessa koulutustasossa.
    Meillä on korkea koulutustaso ja kuitenkin itsemurhalukumme ovat maailman huippua. Näissä oloissa meidän pitäisi tehdä kaikkemme itsemurhalukujen pudottamiseksi. En siis ymmärrä edellä esiintyvän kirjoittajan itsemurhamyönteistä näkemystä.
    Ei ole kurjempaa ja halveksittavampaa ihmistä kuin on itsemurhan tekijä. Hän ei halua ajatella lähimmäisiään, heidän tuskaansa ja kaipuutaan. Hän ajattelee vain itseään. Usein hän haluaa kostaa.
    Se että lääkäriin on matkaa 40 kilometria on lapsellinen syy oman henkensä vaarantamiseen nälkälakkoilulla. Lapissa monet joutuvat ajamaan 100-200 kilometriä lääkäripalveluihin päästäkseen.

    Kertoo paljon miten itsekäs ihminen olet. Tuot esiin omia näkemyksiäsi itsemurhasta sekä työkokemuksiasi ja muita näkemyksiäsi. Ketään ei kiinnosta näkemyksesi eivätkä näkemyksesi itsemurhasta edes liity tähän keskusteluun. Kysymys on vain siitä, että Teuvo Ruotsalainen protestoi maakuntahallinto vastaa ei siis sinusta tai sinun henkilökohtaisista näkemyksistäsi. Pysy siis aiheessa äläkä pyri tuomaan itseäsi ja näkemyksiäsi esille aiheen varjossa vaan pysy itse aiheessa.

    koko maakunnan huonolla hoidolla sekä sitäkautta olosuhteilla tekemistä suurten itsemurhatilastojen kanssa? Yleensä, jos koskaan itsemurhaa ei tee täysin terveet ihmiset.

    Lisäksi tässä maakunnassa yritetään kummallisella tavalla korjailla asioita tuomalla tänne ihmisiä maista, joissa itsekin sanoit sivistyksen olevan ohutta ja koulutuksen alhaista.

    Äänestä

  • UnskiK kirjoitti:

    En kirjoita epähumaanisti, päinvastoin, olen näkökannoiltani hyvin humaani. Puolustan vähemmistöjä ja ennen muuta vähäväkisiä, köyhiä, ahdistettuja, alas painettuja ihmisiä.
    Ajattelutapani on kuitenkin hyvin rationaalinen. En näe mitään kiitettävää, myönteistä enkä puolustettavaa ihmisessä joka ehdoin tahdoin vaarantaa ainoansa, siis henkensä, tai uhraa sen.
    Ei ole kalliimpaa asiaa kuin ihmisen henki. Tämän minulle sanoi kuhmolainen jatkosodan veteraani. Samoin sanoi pitkän päivätyön tehnyt ambulanssimies aivan äskettäin.
    Olen työmatkoillani liikkunut ja jopa asunut latinalaisessa Amerikassa, samoin keskisessä Afrikassa. Siellä ihmishengen arvostus on alamaissa. Syy on asukkaiden sivistyksen ohuudessa ja alhaisessa koulutustasossa.
    Meillä on korkea koulutustaso ja kuitenkin itsemurhalukumme ovat maailman huippua. Näissä oloissa meidän pitäisi tehdä kaikkemme itsemurhalukujen pudottamiseksi. En siis ymmärrä edellä esiintyvän kirjoittajan itsemurhamyönteistä näkemystä.
    Ei ole kurjempaa ja halveksittavampaa ihmistä kuin on itsemurhan tekijä. Hän ei halua ajatella lähimmäisiään, heidän tuskaansa ja kaipuutaan. Hän ajattelee vain itseään. Usein hän haluaa kostaa.
    Se että lääkäriin on matkaa 40 kilometria on lapsellinen syy oman henkensä vaarantamiseen nälkälakkoilulla. Lapissa monet joutuvat ajamaan 100-200 kilometriä lääkäripalveluihin päästäkseen.

    Ikävä kyllä, ei näihin fanatikkoihin uppoa järkipuhe. Valitettavasti! Olen tuossa aiemmin koettanut asiallisesti perustella näkemyksiäni (niin kuin sinäkin), mutta vastaukset ovat luokkaa "pyllysuti".

    Kuntakeskukset kaikkine palveluineen (lääkärit, terveyskeskukset jne) ovat syntyneet kuntiin siihen aikaan, kun yleisin kulkuneuvo oli hevonen. Nykyisellään Kainuunkin maantiet ovat sen kuntoisia, että Ojanperän perukoiltakin ajetaan Kajaanin keskustaan noin 45 minutissa. Todellisissa hengenvaarallisissa tapauksissa tuppukylien arvauskeskuslääkärit eivät voi juurikaan mitään tehdä, vaan akuutti hoito löytyy vasta Kainuun Keskussairaalasta. Nuhakuumeinen joutuu varmasti odottamaan vastaanotolla enemmän, kuin matkassa menee aikaa, joten etäisyys näissä mittakaavoissa ei todellakaan ole elämän ja kuoleman kysymys.

    Äänestä

  • ketään ei mielipiteesi kiin... kirjoitti:

    Se että lääkäriin on matkaa 40 kilometria on lapsellinen syy oman henkensä vaarantamiseen nälkälakkoilulla. Lapissa monet joutuvat ajamaan 100-200 kilometriä lääkäripalveluihin päästäkseen.

    No tuskinpa vaan. Kukaan 100 kilometriä aja. Tuo on typerintä mitä olen koskaan kuullut. 40 kilometriä on aika pitkä matka ja laki sitäpaitsi määrää, että jokaisella pitäisi olla palvelut mahdollisimman lähellä ja helposti saatavissa. Toiseksi kysymyksessä ei edelleenkään ole itsemurha vaan Teuvo Ruotsalainen on sanonnut, että maakuntahallinto voi vaikuttaa siihen kuoleeko hän vai. Tuskinpa sinulla sitäpaitsi on valtaa sanoa miltä toisista ihmisistä tuntuu. 40 kilometriä on yllättävän pitkä matka ja varsinkin jos kysymys on keskeisistä palveluista. Sinä et tiedä kaikkea eivät asiat ole niin yksinkertaisia kuin sinä luulet.

    tuntemisesi on tuota luokkaa, että epäilet Lapissa etäisyyksiä tuolla mittarilla, niin tuskin kannattanee enemmän ottaa kantaa sosiaali- ja terveyspolitiikkaankaan.

    Kerro kuitenkin se lainkohta, jossa määritellään terveyspalvelujen saanti esim. 40 km etäisyydelle maksimissaan.

    Miksihän esim. Suomussalmen ja Kuhmon perukkalaiset eivät ole tuota lakipykälää nostaneet esille, sillä siellähän suurimmat etäisyydet kuntakeskukseen ovat jopa 70 km.

    Olipa miten tahansa, maakuntayhtymä ei tule polvistumaan Teuvon edessä, joten viisain teko häneltä olisi välittömästi lopettaa lakkonsa.

    Tulipahan vain mieleen, että jos mies on todella sairs ja kipeä, ei hän enää ylimääräiseen kidutukseen lähde. Minun kipuni esim. ei parane yhtään siitä, vaikka saisin lääkärin kotiini asumaan.

    Äänestä

  • yllätys yllätys kirjoitti:

    Kertoo paljon miten itsekäs ihminen olet. Tuot esiin omia näkemyksiäsi itsemurhasta sekä työkokemuksiasi ja muita näkemyksiäsi. Ketään ei kiinnosta näkemyksesi eivätkä näkemyksesi itsemurhasta edes liity tähän keskusteluun. Kysymys on vain siitä, että Teuvo Ruotsalainen protestoi maakuntahallinto vastaa ei siis sinusta tai sinun henkilökohtaisista näkemyksistäsi. Pysy siis aiheessa äläkä pyri tuomaan itseäsi ja näkemyksiäsi esille aiheen varjossa vaan pysy itse aiheessa.

    tosiasiassa koko juttu muuten kuin vaan saada omaa, koulutustasoaan ja ylivertaisuuttaan höystettynä ulkomaan työtehtävillä esiin. Samaa paskaa on jo nähty kaikissa hänen edellisissä viesteissään oli aihe mikä hyvänsä. Saunan takana olisi tilaa.
    Teuvo Ruotsalainen on ns. Kova Jätkä joita enää harvassa Kainuussa elää, oma kunnioitukseni häntä kohtaan on huipussaan toivoa voisi että hänen tukemisekseen ja asioiden muuttamiseksi ihmiset osallistuisivat sankoin joukoin mielenilmaisuun ensi maanantaina Kajaanissa..

    Äänestä

Kukaan ole nälkälakossa ilman ruokaa !!Ei vain syödä julkisesti.

Äänestä
  • Kyllä se kuule Teuvo vaan on ollu syömättä ja ei edes ole ottanu lääkkeitään. Noo saas nähä miten Teuvolle käy.

    Äänestä

  • Nälkälakossa sitä vasta syödäänkin, ettei tule nälkä. Syömälakossa ei syödä(ainakaan julkisesti, vaan kotona kaikessa rauhassa).

    Äänestä

Olen kanssasi samaa mieltä. Syömälakko ei ole hyvä vaihtoehto. Ruotsalainen ei voi sälyttää kohtaloaan maakuntahallinnon päälle, eivät he ole vastuussa hänen hengestään. Jokainen tekee omaa elämäänsä koskevat päätökset itse. Ikävä vain, jos elämällä ei muuta merkitystä, kun on valmis "päättämään" elämänsä tavallaan oman käden kautta. Ottaen huomioon asian, minkä takia syömälakko aloitettu, Ruotsalaisen kannattaisi käydä lasten syöpäosastolla katsomassa parantumattomasti sairaita lapsia ja miettiä asiaa uudelleen. Minua ainakin raivostuttaa tuollainen "elämällä leikkiminen". Keskiajalla oli kunnia kuolla marttyyrinä, nykyaikana ei enää.

Äänestä
  • Ruotsalainen on vanha mies. Mielestäsi hänen pitäisi elää loppuun elämän maassa jossa vanhuksia kohdellaan kuin paskaa. Käyppäs itse katsomassa miten vanhukset lojuvat kusivaipoissa vanhainkodeissa ja terveyskeskuksissa.

    Äänestä

  • mieti uudestaan kirjoitti:

    Ruotsalainen on vanha mies. Mielestäsi hänen pitäisi elää loppuun elämän maassa jossa vanhuksia kohdellaan kuin paskaa. Käyppäs itse katsomassa miten vanhukset lojuvat kusivaipoissa vanhainkodeissa ja terveyskeskuksissa.

    Kirjoittaja halusi varmaan korostaa elämän ainutlaatuisuutta. Kyllähän Suomessa epäkohtia löytyy; vammaisten kohtelu, lapsiperheet ym.

    Äänestä

  • Tässä on edellä hieno kannanotto. Elämä on kaikista tärkein asia. Se pitää säilyttää. Sitä ei saa riistää itseltä eikä keneltäkään muulta nälkälakkoilulla. On suorastaan järjetöntä vaarantaa elämänsä sen takia että matkaa lääkäriin on liian paljon. Ostettakoon hänelle vaikka auto yhteiskunnan rahoilla tai keräyksellä että pääsee kajaaniin!

    Äänestä

galleriasivusi.

Onkohan sinulla nyt kaikki asiat ihan kohdallaan?

Gallerian mukaan puolustat kaikkia vähemmistöjä ja vähäosaisia. Nyt kuitenkin heitit tuollaisen aloituksen. Eihän tuossa ole mitään järkeä!

Trolli ja huomionkipeä kirjoittelija sinä olet.

Myötähäpeää tunnen puolestasi, ei voi muuta sanoo.

Vanhukset yrittävät vaikka nälkälakolla saada asioitaan parempaan kuntoon, niin eikös joku TOMPPELI ala vesittämään ja arvostelemaan heidän mielipiteitään!

Nälkälakko on ihmisen viimeinen hätähuuto vääryydestä. Olisin valmis koska tahansa samaan, jos koen oikeuksiani loukatun ja muuta vaihtoehtoa ei ole.

Hyi helvetti, vielä kehtaan sulle vastineen laittaa. Vuosi loppupuolella ja tämä on ehdottomasti yksi typerimmistä aloituksista, mitä olen keskustelupalstoilla tänä vuonna nähnyt.

Äänestä
  • Puolustan vähäosaisia, mutta en hölmöjä. Onko minun sanottava se vielä uudelleen ennen kuin tajuat?
    On säilytettävä moraliteetti, suhteellisuuden taju ja ennen muuta ymmärrys ratkaisuissaan. Vuolijoen miehellä on pallo pahasti hukassa. Hän kaipaa kipeästi valkotakkisten apua.

    Äänestä

  • UnskiK kirjoitti:

    Puolustan vähäosaisia, mutta en hölmöjä. Onko minun sanottava se vielä uudelleen ennen kuin tajuat?
    On säilytettävä moraliteetti, suhteellisuuden taju ja ennen muuta ymmärrys ratkaisuissaan. Vuolijoen miehellä on pallo pahasti hukassa. Hän kaipaa kipeästi valkotakkisten apua.

    tyytymättömyyden osoitus nykyistä menoa vastaan. Tämä tapaus laukaisi ihmisten patoutuneet tunteet valloilleen.

    Maakuntahallinto voisi olla hyväkin asia mutta säästöjen hakemisessa mentiin heti alkuunsa metsään. Valittiin säästöille helpoimmalta näyttävä tie, terveydenhuolto, sitä kun vähennetään niin johan alkaa sujua, mutta voi olla, että tämä valittu tien on väärä. Tätä kannattaisi nyt miettiä ja tunnustaa virheet pikaisesti.

    Äänestä

Yksi parhaita keinoja pienen ihmisen käydä kapinoimaan epäkohtia vastaan. Huomio tärkeää vallanpitäjiä vastaan käyvässä omien oikeuksien puolustustaistossa. Kaikissa kulttuureissa keinoa on käytetty.

Äänestä
  • Ei ole järkeä nälkälakossa. TR polo on jo valmiiksi sairas, ja nyt sitten ravinnotta.

    Tulee väkisin mieleen, että mainittu henkilö on julkisuushakuinen, ja salaa tyytyväinen saadessaan huomiota tällä lakolla. Koko hommahan ei mitään tuota, paitsi vahinkoa itselleen.

    Äänestä

  • Pat Ruuna kirjoitti:

    Ei ole järkeä nälkälakossa. TR polo on jo valmiiksi sairas, ja nyt sitten ravinnotta.

    Tulee väkisin mieleen, että mainittu henkilö on julkisuushakuinen, ja salaa tyytyväinen saadessaan huomiota tällä lakolla. Koko hommahan ei mitään tuota, paitsi vahinkoa itselleen.

    Ihmiset haluavat julkuksi nykyään vaikka millä keinoin.Tässä Vuolijoen tapauksessa taitaa olla siitä kyse.Vai joko ollaan aloitettu vaalikampanja, kun vaalithan ovat jo lähellä!

    kusipäätä. Kätön matti pat ruuna sekä unskik. Kenelläkään ei järjen hiventä, kaikilla vaan sama laulu. Kenestäkään teistä paskoista ei ole miestä tekemään samaa mitä Teuvo Rautiainen. Uhmata omaa terveyttä kansalaisten elinolojen parantamiseksi. HÄVETKÄÄ saatanan ihraperseet.

    ja solvaavat nälkälakossa olevaa miestä.

    TR ei ole julkisessa virassa oleva ihminen, niinpä
    nuo haukkumiset kohdistuvat yksityishenkilöön.

    Jos TR haluaa tehdä RIKOSILMOITUKSEN tuosta halventavasta nimittelystä,
    niin tässä viestiketjussa tietyt määreet täyttyvät.

    Vieläkö multinikki-palstahäirikön kieli kalkattaa nälkälakkolaista vastaan?

    Äänestä

  • farth11 kirjoitti:

    kusipäätä. Kätön matti pat ruuna sekä unskik. Kenelläkään ei järjen hiventä, kaikilla vaan sama laulu. Kenestäkään teistä paskoista ei ole miestä tekemään samaa mitä Teuvo Rautiainen. Uhmata omaa terveyttä kansalaisten elinolojen parantamiseksi. HÄVETKÄÄ saatanan ihraperseet.

    Olen vihdoinkin löytäny foorumin jossa ihan repee naurusta. Tänäänkin ikäni lisääntyi ihan kummasti =)
    Pistänpä nyt oman mielipiteeni jota ei kannata kenenkään alkaa arvostelemaan koska se on yksin ja ainoastaan minun!!
    Jos joku kaveri haluaa aloittaa nälkälakon niin se on hänen valinta.Halusipa tulla kuulluksi tälle suurelle ja mahtavalle hallinnolle (kumartaa ja pyllistelee sinne jonnekin suuntaan)tai saada julkisuutta niin ihan on miehen oma valinta. Onhan noita tissienpaljastajia ja salarakkaitakin maailma täynnä niin sopii sinne muutama nälkälakkoilevakin julkisuuteen.
    ja ihan jokainen voi vapaasti nälkälakkoilla asiansa puolesta...vaikka sen Karjalan. JOten mitäpä tuota tupisemaan ittekseen.
    Minä nostan tälle kaverille hattua. Jos hänen käy huonosti niin se on hänen valinta mutta...toivottavasti hiukkasen jonkun herran yöunissa kummitteleepi =)
    Ja kukapa siellä natisi itsemurhasta!!! Surullistahan se on jos joku joutuu sellaisen ratkaisun tekemään.Niin ei tarttisi käydä minulle eikä sinulle. Mutta kuka meistä pystyy olemaan se jumala joka tuomitsee. Minun Jesse ottaa minut yläkertaan sitten kun aikani on... Jesse osaa antaa anteeksi vaikka oman kätösen kautta sinne ylös hissillä pöräyttelisin.
    Minun Jumala on RAKKAUS!
    Luin erään kehitysvammaisen kirjasta mieleenpainuvan lauseen jota siteeraan nyt :"Niin kauan kun kukaan ei voi ottaa minun elämääni elettäväkseen, minun taakkaani kannettavakseen. Ei kukaan voi myöskään sanoa kauanko minun on jaksettava!" Joten se siitä itsemurhasta =)
    Ja onko jumalaa olemassa??? eikö oikeasti ole muuta mietittävää ihmisillä? Menee teillä nyt kyllä mukava syksyinen päivä ihan hukkaan. onko sinulla jumala niin on yksi hailee minulle ja se millainen raamatullinen papparainen tuomitsee ja johdattaa sinua.....silläkään ei ole merkitystä minulle.
    Minulla on oma käsitykseni ns.taivaallisista ajatuksista ja minun ei tarvii mollata
    sinun tai naapurin arvoja.
    Kukkiihan ne kukat...ne vähemmänkin kauniit!
    Oman mielipiteensä saa sanoa ja asiasta keskustella...mutta noi typerät uhoamiset. Voi itku...onneksi mulla on ELÄMÄ =)
    Ja minä tsemppaan tätä kaveria nälkälakossa...ja ehkä sinuakin joka aloitat toisen nälkälakon jonkin tärkeän asian puolesta!

    Äänestä

  • Pat Ruuna kirjoitti:

    Ei ole järkeä nälkälakossa. TR polo on jo valmiiksi sairas, ja nyt sitten ravinnotta.

    Tulee väkisin mieleen, että mainittu henkilö on julkisuushakuinen, ja salaa tyytyväinen saadessaan huomiota tällä lakolla. Koko hommahan ei mitään tuota, paitsi vahinkoa itselleen.

    Tulee väkisin mieleen, että mainittu henkilö on julkisuushakuinen, ja salaa tyytyväinen saadessaan huomiota tällä lakolla. Koko hommahan ei mitään tuota, paitsi vahinkoa itselleen.

    Olet melko typerä jos luulet, että hän haluaa huomiota. Mene sinä vaan nuolemaan Leskisen ja Pääkösen persettä sekä Kajaanista haet aina sossusta ne juomarahasi vai onko asia näin?

    Äänestä

  • Pat Ruuna kirjoitti:

    Ei ole järkeä nälkälakossa. TR polo on jo valmiiksi sairas, ja nyt sitten ravinnotta.

    Tulee väkisin mieleen, että mainittu henkilö on julkisuushakuinen, ja salaa tyytyväinen saadessaan huomiota tällä lakolla. Koko hommahan ei mitään tuota, paitsi vahinkoa itselleen.

    Koko hommahan ei mitään tuota, paitsi vahinkoa itselleen.

    Kylläpä tuo näyttää ainakin keskustelua herättäneen joten kyllä homma jotakin on jo tuottanut.

    Äänestä

  • Kätön Matti kirjoitti:

    Ihmiset haluavat julkuksi nykyään vaikka millä keinoin.Tässä Vuolijoen tapauksessa taitaa olla siitä kyse.Vai joko ollaan aloitettu vaalikampanja, kun vaalithan ovat jo lähellä!

    Ihmiset haluavat julkuksi nykyään vaikka millä keinoin.Tässä Vuolijoen tapauksessa taitaa olla siitä kyse.Vai joko ollaan aloitettu vaalikampanja, kun vaalithan ovat jo lähellä!

    Tuo on vain sinun typerää luuloasi. Tässä ei todellakaan ole siitä kysymys. Kysymys on siitä miten maakuntahallinto huonontaa tavallisten ihmisten hyvinvointia. Pat Ruuna taitaa kirjoitella useammalla nimimerkillä vai kuinka? Ei kukaan sinua ja sivupersooniasi usko.

    Äänestä

Nälkälakko ei varmaankaan ole ehkä järkevin protestimuoto, mutta tässä tapauksessa se on saanut käyntiin poikkeuksellisen laajamittaisen keskustelun maakunnan ongelmista. Se, tuleeko asioihin muutosta (tuskin) jää nähtäväksi. Suurin muutos saadaan aikaan äänestyskopissa.

Äänestä
  • politiikan takia, vaan hän sanoo itse näin.
    "Olen valan tehnyt ihminen puolustaakseni suomen kansaa", ja nyt hän sen teoillaan näyttää miten on ottanut sydämen asiakseen puolustaa ihmisiä terveyspalvelujen alasajoa kainuussa.

    Ei voi kun antaa tukea Teuvolle, hän on oikealla asialla.
    Täällä kyllä niitä narisioita riittää, mutta kuka toinen ihminen välittää yhteisistä asioista näin suurella panoksella mihin Teuvo on oma-tahtoisesti ryhtynyt. Tukea annan hänelle.

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    politiikan takia, vaan hän sanoo itse näin.

    Pitäisi kerätä kansalaisadressi nälkälakkolaisen ja hänen asiansa puolesta. Kuka lähtee keräämään? Luulisi nimiä ilmaantuvan listalle tuhatmäärin.Vai olisiko joku toinen keino käyttää joukkovoimaa lakkolaisen hyväksi?

    Äänestä

  • Salme-maisteri kirjoitti:

    Pitäisi kerätä kansalaisadressi nälkälakkolaisen ja hänen asiansa puolesta. Kuka lähtee keräämään? Luulisi nimiä ilmaantuvan listalle tuhatmäärin.Vai olisiko joku toinen keino käyttää joukkovoimaa lakkolaisen hyväksi?

    Osallistu tiistaina 9.10 klo 11.00 alkavaan mielenositukseen! Se on oikein hyvä keino ja innosta tuttavasi myös mukaan!

    Äänestä

  • tietää kirjoitti:

    politiikan takia, vaan hän sanoo itse näin.
    "Olen valan tehnyt ihminen puolustaakseni suomen kansaa", ja nyt hän sen teoillaan näyttää miten on ottanut sydämen asiakseen puolustaa ihmisiä terveyspalvelujen alasajoa kainuussa.

    Ei voi kun antaa tukea Teuvolle, hän on oikealla asialla.
    Täällä kyllä niitä narisioita riittää, mutta kuka toinen ihminen välittää yhteisistä asioista näin suurella panoksella mihin Teuvo on oma-tahtoisesti ryhtynyt. Tukea annan hänelle.

    mukaan Teuvon avuksi.

    Äänestä

  • sitte kirjoitti:

    mukaan Teuvon avuksi.

    mennään.

    Äänestä

näläkälakossa vae syömälakossa? Minun mielestä syömälakossa.

Äänestä
  • Silloinhan sitä ollaan näläkälakossa, kun syyvvään yhtennään, jotta ei näläkä yllätä.

    Äänestä

  • tietysti! kirjoitti:

    Silloinhan sitä ollaan näläkälakossa, kun syyvvään yhtennään, jotta ei näläkä yllätä.

    on.

    Äänestä

En ymmärrä ollenkaan Teuvon asennetta. Uhkaamalla ei saavuteta mitään hyvää. Taas jää tärkeä asia yhden julkisuudenkipeän miehen varjoon. Itseään vain nostaa esille. Eikä muuten ajattele ollenkaan läheisiään. Vai onko niitä sittenkään kun tuommoista tekee...

Äänestä
  • paremmin, kun lähtisit mukaan yhteisen asian puolesta. Sitten ehkä ymmärtäisit, ettei Teuvo tuo itseään esiin vaan ITSE ASIAA, TERVEYDENHUOLLON TILAA!
    Teuvo on antanut kasvot Vuolijokisten yhteiselle asialle. Heti kun joku muu ottaa kantaakseen ja vetääkseen tämän asian, kyllä Teuvo antaa muille tilaa. Teuvo ei uhkaa ketään, korkeintaan jonkun omaatuntoa, mutta sille ei voi mitään, sen omantunnon kanssa on vain elettävä.
    Kyllä minun mielestäni myös läheiset ovat ovat tärkeitä Teuvolle ja hän ajattelee läheistensä lisäksi kaikkia muitakin Kainuulaisia.

    Äänestä

  • yrjöpoeka kirjoitti:

    paremmin, kun lähtisit mukaan yhteisen asian puolesta. Sitten ehkä ymmärtäisit, ettei Teuvo tuo itseään esiin vaan ITSE ASIAA, TERVEYDENHUOLLON TILAA!
    Teuvo on antanut kasvot Vuolijokisten yhteiselle asialle. Heti kun joku muu ottaa kantaakseen ja vetääkseen tämän asian, kyllä Teuvo antaa muille tilaa. Teuvo ei uhkaa ketään, korkeintaan jonkun omaatuntoa, mutta sille ei voi mitään, sen omantunnon kanssa on vain elettävä.
    Kyllä minun mielestäni myös läheiset ovat ovat tärkeitä Teuvolle ja hän ajattelee läheistensä lisäksi kaikkia muitakin Kainuulaisia.

    Onko sinulla tietoa vai luuloa, että Teuvo ajattelee MYÖS läheisiään? Jos Teuvolla on lapsia ja/tai lapsenlapsia, ei tuommoinen käytös mielestäni osoita minkäänlaista arvonantoa läheisiä kohtaan.

    Äänestä

  • Harkintaa kirjoitti:

    Onko sinulla tietoa vai luuloa, että Teuvo ajattelee MYÖS läheisiään? Jos Teuvolla on lapsia ja/tai lapsenlapsia, ei tuommoinen käytös mielestäni osoita minkäänlaista arvonantoa läheisiä kohtaan.

    hyvinkin.

    Äänestä

  • yrjöpoeka kirjoitti:

    hyvinkin.

    Totisesti olet väärässä. Otappa asioista ensin selvää ja yritä sitten olla oikeassa. Tiedän tämän asian varsin hyvin.

    Äänestä

Onko tietoa onko Teuvo pelkällä "vesikuurilla", ettei nauti mitään muuta kuin vettä? Vai onko hän syömättä vain kiinteää ruokaa? Jos syö esim. liemiruokia tai keittoja, voi kestää pitkäänkin ennen kuin terveys tosissaan heikkenee. Seuraamme tilannetta...

Äänestä
  • Taitaapi ottaa muutakin kuin pelkkää vettä. Ei muuten noin vanha mies jaksaisi. Fuulaa koko juttu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Harkintaa kirjoitti:

    Taitaapi ottaa muutakin kuin pelkkää vettä. Ei muuten noin vanha mies jaksaisi. Fuulaa koko juttu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Kyllähän se Ruotsalainen ottaa muutakin kuin vettä, sehän laittaa suolaa sen veden sekaan että mineraalitasapaino ei nakkaa ihan häränpyllyä.
    Siinä koko ravitseva ja terveellinen ruokavalio, ei kukaan voi väittää että ravinto sisältäisi liikaa rasvaa ym. sellaista epäterveellistä.
    Ruokavalio näyttää olleen niin terveellinen että poskilla aiemmin ollut punaisuus on vaihtunut kalkkilaivan kapteenin harmaaseen.
    Kyllä on terveellistä ja värikästä tuo hänen elämänsä.
    Näin lähinaapurina olen joutunut seuraamaan kuinka hän kuihtuu pois.
    On turha lässyttää paskaa siitä syönnistä sillä tuossa on koko hänen ruokavalionsa.
    Revi siitä.

    Äänestä

  • Lisukkeita kirjoitti:

    Oletko varma, ettei Teuvo kuitenkin nauti muutakin kuin suolavettä? Kyllähän sitä laihtuu silloinkin, kun syö vähemmän. Oliko keppi mielenosoituksessa pelkkää rekvisiittaa?!?!

    Äänestä

  • Lisukkeita kirjoitti:

    Kyllähän se Ruotsalainen ottaa muutakin kuin vettä, sehän laittaa suolaa sen veden sekaan että mineraalitasapaino ei nakkaa ihan häränpyllyä.
    Siinä koko ravitseva ja terveellinen ruokavalio, ei kukaan voi väittää että ravinto sisältäisi liikaa rasvaa ym. sellaista epäterveellistä.
    Ruokavalio näyttää olleen niin terveellinen että poskilla aiemmin ollut punaisuus on vaihtunut kalkkilaivan kapteenin harmaaseen.
    Kyllä on terveellistä ja värikästä tuo hänen elämänsä.
    Näin lähinaapurina olen joutunut seuraamaan kuinka hän kuihtuu pois.
    On turha lässyttää paskaa siitä syönnistä sillä tuossa on koko hänen ruokavalionsa.
    Revi siitä.

    Sinähän tunnut tietävän tarkkaan mitä Ruotsalaisilla tapahtuu. Ihan huuhaata koko homma. Muuttakaa Kajaaniin, niin pääsette lääkäriin! Ei mopolla mahottomia. Ja kertoohan se asuinpaikkanne tasosta, jos siellä kerran on eniten sairastavia. Sivistys piristää...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UnskiK kirjoitti:

Jos ajatellaan asiaa pelkällä tunteella, nälkälakko voi tuntua hienolta tavalta protestoida. Se kun herättää ihmisissä hoivaamisen ja säälin tunteita.
Jos ajatellaan asiaa järjellä, kyse on aivan tyhmästä tavasta protestoida. Julkisuutta tulee, mutta oma terveys ja jopa henki voivat mennä pahimmassa tapauksessa.
Olemme kaikki Luojan luomia. Itsemurha on halveksittava tapa lähteä täältä, lähtipä sitten minkä asian takia tahansa. En anna tukeani enkä sympatioitani Vuolijoen typerykselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu