melkein 3v

Tämä varmaan on normaalia, mutta ajattelin silti kysyä muilta.
Siis meidän marraskuussa kolmevuotias poika on aina ollut hyväntuulinen ja rauhallinen tottelevainen lapsi. Nykyään pukeminen on yhtä kiukuttelua. Ei se ihan aina ole, mutta varmaan 5-6kertaa viikosta se on itkua ja vastaanlaittamista. Vaikka olisimme menossa puistoon, kavereille tai mummolaan. Pikkunen nukkuu ihan hyvin, n.12tunnin yöunet.. Tosin silti joskus iltapäivällä 4aikaan saattaa olla jo vähän väsynyt, sillon ymmärrän kiukutellun. Mutta aamupäivästä en ymmärrä. Enkä tiedä miten siinä toimisi, puemme kuitenkin ja lähdemme aina ulos. Aamullakin meni tunti pukemiseen, eikä lapsi olisi halunnut kauppaan ja puistoon. Sanoin että lähden sitten pikkuveljen kanssa ja menin laittamaan vauvaa vaunuihin, niin isovelikin sieltä sitten tuli ja ilmoitti lähtevänsä. En siis tietenkään olisi ilman sitä lähtenytkään, mutta en keksinyt muuta tapaa saada hänet itse haluamaan ulos. Ulkona on aina pirteä eikä kiukuttele tai muistele huonolla.
Poika sanoo aina että haluaa mennä nakuna :). Sisällä yleensä ollaan t-paidassa ja kalsareissa, kun pääsee potalle siten helpommin kun että olisi kokoajan housut jalassa.
Voisiko olla siitä että kun ei osaa itse vielä pukea, niin ei haluaisi että äitikään pukee. Olen kannustanut opettelemaan itse pukemaan, mutta vetää kalsaritkin usein samasta reiästä, joten ne onkuin naruna vyötäröllä. Sitten kehun ja vain korjaan ne oikein..
Muusta meillä ei oikeastaan kiukutella. Käytän "rangaistuksena", jos sellaista tarvii, sitä että joutuu omaan sänkyyn lepäilemään ja miettimään. Sen jälkeen selitän miksi ja miten olisi pitänyt tehdä jne..
Miten teillä muilla?
1206
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

totesit normaalia vain... ja menee ohi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

äitikahden kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu