yhdistelmätuki

Hei!

Minun olisi mahdollista päästä työmarkkinatuella töihin 6kk:ksi. Mutta mitä tarkoittaa yhdistelmätuki? Paljonko siitä maksetaan palkkaa?
5867
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oli tuen määrä mitä hyvänsä palkkasi taso ei saa jäädä alle TES palkkojen.

Äänestä

jos olet pudonnut ansiosidonnaiselta päivärahalta,niin sinulla on mahdollisuus päästä palkkatuelle töihin(entinen yhditelmätuki).palkka on tessin mukainen. itse tein vuoden 5 tuntista päivää palkkatuella, ja nyt 18-tuntia viikossa muutaman kuukauden.

Äänestä

Yhdistelmätuki tarkoitti aikoinaan työnantajalle maksettua työmarkkinatukea, kun pitkäaikaistyötön sai suojatyöpaikan ja pientä palkkaa. Sitä ei ole enää maksettu vuoden 2006 alusta. Tilalle tuli palkkatuki, joka on suunnilleen sama asia. Siis työnantaja saa korvausta pitkäaikaistyöttömän palkkaamisesta.

Äänestä

Muistutuksena vaan, että jos työnantaja saa korkeinta mahdollista tukea, niin liitto ei hyväksy työssäoloksi siitä kuin puolet siitä, mitä olet oikeasti työsuhteessa ollut.

Äänestä

Palkkatuki maksetaan työnantajalle. Sinulle maksetaan työehtosopimuksen mukainen palkka. Riippuu työstä, mitä saat, mutta sen pitää olla ns. oikea alalla yleisesti maksettava palkka. Käytännössä joudut tekemään yleensä vain puolta päivää ja saat tietysti vain puolta palkkaa. Työssäoloajaksi (jos jäät taas työttömäksi) hyväksytään vain puolet työssäolokuukausistasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


en tajua kirjoitti:

Hei!

Minun olisi mahdollista päästä työmarkkinatuella töihin 6kk:ksi. Mutta mitä tarkoittaa yhdistelmätuki? Paljonko siitä maksetaan palkkaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu