hirviölapsesta

Pitäisi lähettää lapsi ensisyksynä eri paikkakunnalle lukioon. Nyt jo suren hirveästi, etten näe. Melkein välillä päätän, ettei lähde, koska minulle tulisi niin ikävä. Tämä on sama lapsi, joka ensimmäisen vuoden ajan uudessa perheessä teki elämästäni (kaikkien muittenkin, mukaan lukien omastaan) helvetin. Kiukut, valehtelut, raivoamiset, ikuinen hapannaama.. Sille joskus useammin kuin kerran sanoin, että turha yrittää, että lähtisin vain sen takia, että hän on minulle inhottava, sillä tästä talosta hän lähtee ennen kuin minä, "aion olla isäsi kanssa ikuisesti." Sitten se kiukku laantui lapsella, ja nyt kun oikeasti pitäisi lähettää pois, en millään raaski. Vaikka tyttö kyllä pärjää: on sosiaalinen, itsenäinen, reipas ja vastuuntuntoinen - ja onnellinen.

Tänä aamuna antaa suukon poskelle: "Kiitti" (autoin lukemaan tänään olevaan matikan kokeeseen), pienet ryntää isomman perään ja se antaa kaikille suukon ja sen omanlaisen naurunsa... Sanoin sille joskus, että niin kauan kuin kiukuttelee ja tekee muille pahaa, tekee itselleen, koska perheessä paha olo kumuloituu, mutta niin kumuloituu hyväkin. JOs onnea ja tukea jaat, niin rakkautta ja onnea saat itsekin. Ja sellainen siitä on tullut.

Te kaikki uusioäidit: Kestäkää ja taistelkaa sen pahimman yli, saatte vielä yhtenäisen ja onnellisen perheen.
3544
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vaikea uskoa tällä hetkellä, että noin olisi. Poika (15 v.) on vastenmielinen öykkäri ja juntti, ei tulisi mieleenkään mennä halailemaan tai suukottelemaan.

Ja se seuraava ulos lähtijä olen minä, en jaksa kasvattaa toisten pilaamaa tainta. Jos isä ei osaa olla isä ja kasvattaja, en halua hänen olevan aviomiehenikään.

Äänestä
  • pian myrkyttämästä isän ja pojan välejä.

    Pojasta ehtii vielä kasvaa kunnon mies, jos hänet vastenmieliseksi öykkäriksi ja juntiksi leimaava ilkeä akka poistuu kuvioista ja menee sinne, mistä on tullutkin.

    Voin vain kuvitella, kuinka kovasti miehesi katuu sitä, että otti sinut elämäänsä. Mutta eihän hän mitenkään voinut kuvitella, että siitä rakkautta lavertelevasta naisesta tulee tuollainen hirmu.

    Äänestä

"Te kaikki uusioäidit: Kestäkää ja taistelkaa sen pahimman yli, saatte vielä yhtenäisen ja onnellisen perheen."

Tuo täyttä totta!
Onnistuu ainakin jos kyseessä tyttölapsi/äitipuolisuhde. Kokemusta on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


oma kullannuppu kirjoitti:

Pitäisi lähettää lapsi ensisyksynä eri paikkakunnalle lukioon. Nyt jo suren hirveästi, etten näe. Melkein välillä päätän, ettei lähde, koska minulle tulisi niin ikävä. Tämä on sama lapsi, joka ensimmäisen vuoden ajan uudessa perheessä teki elämästäni (kaikkien muittenkin, mukaan lukien omastaan) helvetin. Kiukut, valehtelut, raivoamiset, ikuinen hapannaama.. Sille joskus useammin kuin kerran sanoin, että turha yrittää, että lähtisin vain sen takia, että hän on minulle inhottava, sillä tästä talosta hän lähtee ennen kuin minä, "aion olla isäsi kanssa ikuisesti." Sitten se kiukku laantui lapsella, ja nyt kun oikeasti pitäisi lähettää pois, en millään raaski. Vaikka tyttö kyllä pärjää: on sosiaalinen, itsenäinen, reipas ja vastuuntuntoinen - ja onnellinen.

Tänä aamuna antaa suukon poskelle: "Kiitti" (autoin lukemaan tänään olevaan matikan kokeeseen), pienet ryntää isomman perään ja se antaa kaikille suukon ja sen omanlaisen naurunsa... Sanoin sille joskus, että niin kauan kuin kiukuttelee ja tekee muille pahaa, tekee itselleen, koska perheessä paha olo kumuloituu, mutta niin kumuloituu hyväkin. JOs onnea ja tukea jaat, niin rakkautta ja onnea saat itsekin. Ja sellainen siitä on tullut.

Te kaikki uusioäidit: Kestäkää ja taistelkaa sen pahimman yli, saatte vielä yhtenäisen ja onnellisen perheen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu