Pitäisi lähettää lapsi ensisyksynä eri paikkakunnalle lukioon. Nyt jo suren hirveästi, etten näe. Melkein välillä päätän, ettei lähde, koska minulle tulisi niin ikävä. Tämä on sama lapsi, joka ensimmäisen vuoden ajan uudessa perheessä teki elämästäni (kaikkien muittenkin, mukaan lukien omastaan) helvetin. Kiukut, valehtelut, raivoamiset, ikuinen hapannaama.. Sille joskus useammin kuin kerran sanoin, että turha yrittää, että lähtisin vain sen takia, että hän on minulle inhottava, sillä tästä talosta hän lähtee ennen kuin minä, "aion olla isäsi kanssa ikuisesti." Sitten se kiukku laantui lapsella, ja nyt kun oikeasti pitäisi lähettää pois, en millään raaski. Vaikka tyttö kyllä pärjää: on sosiaalinen, itsenäinen, reipas ja vastuuntuntoinen - ja onnellinen.
Tänä aamuna antaa suukon poskelle: "Kiitti" (autoin lukemaan tänään olevaan matikan kokeeseen), pienet ryntää isomman perään ja se antaa kaikille suukon ja sen omanlaisen naurunsa... Sanoin sille joskus, että niin kauan kuin kiukuttelee ja tekee muille pahaa, tekee itselleen, koska perheessä paha olo kumuloituu, mutta niin kumuloituu hyväkin. JOs onnea ja tukea jaat, niin rakkautta ja onnea saat itsekin. Ja sellainen siitä on tullut.
Te kaikki uusioäidit: Kestäkää ja taistelkaa sen pahimman yli, saatte vielä yhtenäisen ja onnellisen perheen.
Tänä aamuna antaa suukon poskelle: "Kiitti" (autoin lukemaan tänään olevaan matikan kokeeseen), pienet ryntää isomman perään ja se antaa kaikille suukon ja sen omanlaisen naurunsa... Sanoin sille joskus, että niin kauan kuin kiukuttelee ja tekee muille pahaa, tekee itselleen, koska perheessä paha olo kumuloituu, mutta niin kumuloituu hyväkin. JOs onnea ja tukea jaat, niin rakkautta ja onnea saat itsekin. Ja sellainen siitä on tullut.
Te kaikki uusioäidit: Kestäkää ja taistelkaa sen pahimman yli, saatte vielä yhtenäisen ja onnellisen perheen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikea uskoa tällä hetkellä, että noin olisi. Poika (15 v.) on vastenmielinen öykkäri ja juntti, ei tulisi mieleenkään mennä halailemaan tai suukottelemaan.
Ja se seuraava ulos lähtijä olen minä, en jaksa kasvattaa toisten pilaamaa tainta. Jos isä ei osaa olla isä ja kasvattaja, en halua hänen olevan aviomiehenikään.
pian myrkyttämästä isän ja pojan välejä.
Pojasta ehtii vielä kasvaa kunnon mies, jos hänet vastenmieliseksi öykkäriksi ja juntiksi leimaava ilkeä akka poistuu kuvioista ja menee sinne, mistä on tullutkin.
Voin vain kuvitella, kuinka kovasti miehesi katuu sitä, että otti sinut elämäänsä. Mutta eihän hän mitenkään voinut kuvitella, että siitä rakkautta lavertelevasta naisesta tulee tuollainen hirmu.
"Te kaikki uusioäidit: Kestäkää ja taistelkaa sen pahimman yli, saatte vielä yhtenäisen ja onnellisen perheen."
Tuo täyttä totta!
Onnistuu ainakin jos kyseessä tyttölapsi/äitipuolisuhde. Kokemusta on.