Hämmästyttää,

pientä kulkijaa.
Kävin Suomussalmen kunnan sivuilla ja siellä oli seuraava aloite ja päätös:

Kunnanvaltuusto § 39
19.06.2007
Kunnanhallitus § 149
07.08.2007

Huttu Lauri: Valtuustoaloite katuvalojen palamisen selvittämiseksi

KVALT § 39

Kuntalaiset ovat ihmetelleet, miksi katuvalot palavat kesäöinä. Kunnassa tulee selvittää, kenellä vastuu, kuka määrittelee ja kuka maksaa katuvalojen palamisen kesällä.

Ehdotus:
Asia saatetaan kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.

Mitäkö tässä erikoista? Ei mitään.
Mutta se on erikoista, ettei hän ole huomannut, että Sakaran koulun pihavalot palaa ja ovat palaneet jo monta vuotta aivan turhaan. Hän itse asuu kuulemma tällä koululla.
Minä olen kyllä huomannut tämän, kun olen jo monta vuotta illoin ja aamuin ajanut siitä ohi.
Koulu on lakkautettu jo monta vuotta sitten eikä urheilukentälläkään ole kuulemma ollut mitään toimintaa ainakaan kymmeneen vuoteen.
Poltetaanko niitä valoja siksi, että 5-tietä matkaavat turistit luulisivat kyseessä olevan vireän ja lapsille urheilumahdollisuuksia tarjoavan kylän ja koulun?
Minkä olen 5-tieltä kulkien nähnyt, niin luulen, että valaisimet ovat teholtaan ehkä 1000W/kpl ja niitä palaa 4kpl. Sehän on lähes sama, kuin pienehkön omakotitalon sähkölämmitys tai 1km tievalaistusta. Se on pitkä penni(sentti), mikä on tässä vuosien aikana palanut aivan turhaan, taivaan tuuliin.
Ja toinenkin asia, joka on pistänyt silmään monena talvena. Pakkasta saattaa olla enempi, kuin -25 ja latuvalaistus on silti päällä. Onko Sakarassa niin innokkaita hiihtäjiä, että menevät silloin hiihtämään? Muualla latuvaloilla on termostaatti. Eikö Sakarassa ole termostaattia, vai onko se säädetty liian isolle?
4557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

mutta luuletko sinä, että esimerkiksi ämmänsaaressa joku käy asiasta tehden sammuttelemassa ja sytyttelemässä katuvaloja? Eiköhän liene käytössä automaattinen hämäräkytkin, jos se nyt toimii...

Äänestä
  • kuin liiketunnistimia, mikä kytkee valot tarvittaessa. Hämäräkytkimet ja sen perään liiketunnistimet, niin ei pala valot turhaan. Ja jos asentaja ei osaa niitä kytkeä niin ei pala valot ollenkaan. Ainakin minun pihallani toimivat pihavalot näin, ja aivan itse asennettuna.

    Äänestä

  • sellaisiakin kirjoitti:

    kuin liiketunnistimia, mikä kytkee valot tarvittaessa. Hämäräkytkimet ja sen perään liiketunnistimet, niin ei pala valot turhaan. Ja jos asentaja ei osaa niitä kytkeä niin ei pala valot ollenkaan. Ainakin minun pihallani toimivat pihavalot näin, ja aivan itse asennettuna.

    Kajaanista. Komiasti näkyivät valot palavan. Mitä tai ketä varten ne palaa? Me kaikki suomussalmelaiset ollaan maksamassa niiden käyttöä. Olisi varmaan sillekkin rahalle muutakin käyttöä. Eikö kunnalla ole sähkömiehiä, jotka voisi kytkeä ne valot pois?

    Äänestä

  • justiinsa kirjoitti:

    voida sammuttaa, asia täytyy saattaa kunnanahllitukselle valmisteltavaksi..kuten aloitusviestissä todettiin. voi pyhä byrokratus..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kummastuttaa, kirjoitti:

pientä kulkijaa.
Kävin Suomussalmen kunnan sivuilla ja siellä oli seuraava aloite ja päätös:

Kunnanvaltuusto § 39
19.06.2007
Kunnanhallitus § 149
07.08.2007

Huttu Lauri: Valtuustoaloite katuvalojen palamisen selvittämiseksi

KVALT § 39

Kuntalaiset ovat ihmetelleet, miksi katuvalot palavat kesäöinä. Kunnassa tulee selvittää, kenellä vastuu, kuka määrittelee ja kuka maksaa katuvalojen palamisen kesällä.

Ehdotus:
Asia saatetaan kunnanhallitukselle valmisteltavaksi.

Päätös:
Ehdotus hyväksyttiin.

Mitäkö tässä erikoista? Ei mitään.
Mutta se on erikoista, ettei hän ole huomannut, että Sakaran koulun pihavalot palaa ja ovat palaneet jo monta vuotta aivan turhaan. Hän itse asuu kuulemma tällä koululla.
Minä olen kyllä huomannut tämän, kun olen jo monta vuotta illoin ja aamuin ajanut siitä ohi.
Koulu on lakkautettu jo monta vuotta sitten eikä urheilukentälläkään ole kuulemma ollut mitään toimintaa ainakaan kymmeneen vuoteen.
Poltetaanko niitä valoja siksi, että 5-tietä matkaavat turistit luulisivat kyseessä olevan vireän ja lapsille urheilumahdollisuuksia tarjoavan kylän ja koulun?
Minkä olen 5-tieltä kulkien nähnyt, niin luulen, että valaisimet ovat teholtaan ehkä 1000W/kpl ja niitä palaa 4kpl. Sehän on lähes sama, kuin pienehkön omakotitalon sähkölämmitys tai 1km tievalaistusta. Se on pitkä penni(sentti), mikä on tässä vuosien aikana palanut aivan turhaan, taivaan tuuliin.
Ja toinenkin asia, joka on pistänyt silmään monena talvena. Pakkasta saattaa olla enempi, kuin -25 ja latuvalaistus on silti päällä. Onko Sakarassa niin innokkaita hiihtäjiä, että menevät silloin hiihtämään? Muualla latuvaloilla on termostaatti. Eikö Sakarassa ole termostaattia, vai onko se säädetty liian isolle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu