adressi
Huostaanotettuja.lapsia
1284
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Koska yleisesti eri tahoilta on myönnetty, että lastensuojelu ei ole kyennyt toimimaan tarkoitustaan vastaavalla tavalla, niin olisihan siinä aihetta jos jonkinlaiseen adressiin, mutta mutta...
Jos taas huoltajuuskysymyksissä haluaa puuttua esim. joidenkin näkemään isien ja äitien epätasa-arvoon, niin kyllä senkin asian voisi esittää vähän eri tavalla kuin tuossa on tehty. Viranomaisten arviointivirheitä on sattunut toisinkin päin, että esim. lähihuoltajuus on määrätty väkivaltaiselle isälle, jolla on aikaisemmin ollut lähestymiskielto perheeseen.
Kaiken kaikkiaan uskon lapsen oikeuksien toteutuvan paremmin niin, että vanhemmat voisivat yhteistyössä olla asioita eteenpäin viemässä niin adresseissa kuin muutenkin. Jos toista sukupuolta aletaan räikeillä esimerkeillä halventamaan kyvyttömyydestä vanhemmuuteen, on arvostelun kärki väärin suunnattu. Tarkoitustani tulee hyvin kuvaamaan se muutaman isän taholta tuleva raivoisa äitien mollausryöppy, mikä tätäkin kirjoitusta seuraa.
Yksityiselämässä voivat vanhemmat riidellä eroonkin liittyen miten paljon tahansa, mutta omien sisäisten kaunojensa likapyykkiä ei kannattaisi tuoda julkisuuteen edes lastenoikeuksien nimissä. Kun asiat esittää vähän eri tyylilajissa, on saatu vastaanottokin eri tasoa. Ja vaikka tämä mielipide kuinka herättääkin raivoa isäpalstalaisissa, niin eittämätön tosiasia on, että tuolla tyylillä ei tavoiteta sitä päämäärää, johon sillä pyritään.