Hoitajien saama korotus ei olisi ollut sen suurempi kuin muilla,päinvastoin melkeinpä!
Muutkin kunta-alat ovat saaneet saaneet 10-11% korotukset. Hoitajille tarjottiin 11-12%. KOska meillä on pienet palkat olisi todellinen korotus ollut vain pari-kolmesataa euroa 2.5 vuoden ajalla. Käytännössä nyt tämän vuoden puolella ehkä 50-70 euroa,ensi vuonna alle satku ja sama juttu seuraavana eli korotusta olisi verojen jälkeen tuskin huomannut.
Hoitajien palkkaa pitää nostaa palkkakuopasta. Nyt se olisi noussut samassa suhteessa kuin muut palkat,joten mitään palkkakuoppaa ei olisi saatu kurottua umpeen.
Olen amk:sta valmistunut ja myös mieheni opiskelee inssiksi amk:ssa. Hän on nyt puolivälissä opintoja,ja saa jo minua kaksi euroa parempaa palkkaa,vaikkei ole edes valmistunut. Mitä kohtuullista tässä muka on? Tottakai olen iloinen,että hänellä on hyvä palkka,mutta kyllähän minulla valmistuneella amk-bioanalyytikolla pitäisi olla parempi tai edes sama palkka kuin opiskelijalla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
sen 300 kuussa, tasan ei käy onnen lahjat