metsänomistaja

toivo

onko totta että jossakin hirviporukassa saa sakot jos ampuu naarashirven. eikö kantaa pitäisi vähentää tasaisesti molempia eikä kasvattaa niinkuin karjaa ja toisten metsässä syömässä taimikoita.

12

1108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinäkin

      tiedät hirvenmetsästyksestä.
      voi jeesus mitä tyyppejä tänne kirjoittelee ja mitä!

    • laikaman

      Olen enkä suoraan niele noita taimistouikutuksia. Kysehän on väärästä metsien käsitelystä. Tein vajaan hehtaarin aukon reilu 10 vuotta sitten rehevään pohjaan. Nyt siinä on on koivua ja haapaa, jotka on syöty monena vuonna 60 cm:n korkeuteen. Muta männyt ja kuuset nousee komiasti yli. Ilman hirviä paikalla olisi lehtipuupusikko.

      • Omaava metsienmies myös. Meilläpäin taimikkotuhot ovat valtaisia, syynä parit kerrat käsistä karannut Hirvikanta. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui -80 puolivälissä ja uudestaan vuosituhannenvaihteessa. Nyt vasta ollaan pääsemässä kannasta sopimukseen, metsästäjien kanssa muutaman vuoden painin jälkeen. Naaraita ammuttu lähes puolet aikuisten määrästä kolmena vuotena peräjälkiin. Ehkä tänävuonna hyväksyn jo lupien käyttämättäjättämisenkin, eihän niitä yhettömiin ole tarkoituskaan ampua. Alueena siis Pyhäjokilaakso, katsokaa hirvitiheyskarttaa viime vuosilta, kaatomääriä tuhatta hehtaaria kohti. Kait se totuuskin on kestettävä.

      • no olen
        kerbiili62 kirjoitti:

        Omaava metsienmies myös. Meilläpäin taimikkotuhot ovat valtaisia, syynä parit kerrat käsistä karannut Hirvikanta. Ensimmäisen kerran tämä tapahtui -80 puolivälissä ja uudestaan vuosituhannenvaihteessa. Nyt vasta ollaan pääsemässä kannasta sopimukseen, metsästäjien kanssa muutaman vuoden painin jälkeen. Naaraita ammuttu lähes puolet aikuisten määrästä kolmena vuotena peräjälkiin. Ehkä tänävuonna hyväksyn jo lupien käyttämättäjättämisenkin, eihän niitä yhettömiin ole tarkoituskaan ampua. Alueena siis Pyhäjokilaakso, katsokaa hirvitiheyskarttaa viime vuosilta, kaatomääriä tuhatta hehtaaria kohti. Kait se totuuskin on kestettävä.

        minä kyllä jo ihmetellytkin tuota sinun kateuttasi. Sieltähän se totuus pullistuikin esille.

      • savotex

        ois tuossakii hehtaarin alueella metsä bioversiteettien kera.

        Hirvivahingot alako Suomessa sinä päivänä kun siirryttiin aukkohakkuisiin ja puupeltoihin.

        Muta iliman hirviä laikamannin hehtaarin aukossa kasvas lehtometsän alku.

      • tekstiili
        savotex kirjoitti:

        huasteloo tuas ihan niinku semmoset hoastelookii,joella ee oo muata,ku vähä kynsiin alla.Vieläkii oon sitämieltä,jotta mehtiä suap uuvistoo.Itelläkkii on mehtee ja sillontällön myyvvä russaatan puuta.Joskus on tullu tehtyä aakkokii.Muasta ja puunkasvusta on tullu maksettuva nii jumalattomasti veroja ja muita maksuja persaakisille,jotta suapi tuosta omasta ommaisuuvestasa jonkullaesta tuottoo ottookkii.Mitäpä tekstiili oesit mieltä,jos tiälläkii oes niinku Saksassa,tae muissakii Keski-Euroopan maissa?Ee oes jokamiehenoikeutta.Milteepä tunnustas?
        Väetätkö vielä,jotta ommaesuuttasa ee sua hyövyntee?Voet sinä antoo omas poes,minä en anna.

      • savotex
        tekstiili kirjoitti:

        Eipä kannata viännellä ja vihjailla miulle kommunismin suuntaan.
        Veroja tässä jokkainen maksellaan eikä persaukisten takia vuan sivistynneen demokratian vuoksi, eli vähempiosasten ja vanhusten ja sotaveteraanien jne.

        Se ero siulla ja miulla on, että mie oon kaikki hankkinu omalla työllä, en perinnöllä.
        Ja omistan minimuallisesti maata, vain 0,524 hektaaria järven rannalla.
        Keski-Euroopan suhteen kokemuksen perusteella oon aina ihaillu saksalaisia, sveitsiläisiä, itävaltalaisia. Rajan yli Ranskaan mentäessä tunnelmä lassahtaa.
        Se on ihailemaitteni maitten suhten kuri ja järjestys ja luonnon kunnioittaminen. Siellä ei turajussit tee mitä mieleen juolahtaa ja jäläkikasvu revittele mitä erinlaisimmilla mootormenijöillä yötä myöten mehtiä pitkin.
        Ei, se on hilijasuus klo zwanzig-noll-noll ja alles ruhe.
        Ja kottaraiset laulaa kaupungeissa, meillä ei ees maaseuvulla.
        Se miun mitätön puol hektaaria;nurmikon sijasta niitty, järeää haapaa,koivua,terva-harmaalepee,jossa silimä leppee,kilpikaarnapetäjää.
        Ei sen puoleen, en minä sitä rahaksi vois muuttaa.

        Kyllä mie ymmärän toisaalta, että ei se heleppoo olla metänomistajana/maatallousyrittäjänä, jos leipä tulloo yksinommaan näistä lähteistä.Jos meinoo ekologisesti hoitoo mehtiään, pittää aika paljon tinkiä elintasostaan. Ja se on taas eri asia kun meillä palakansaajilla, joilla ei ekolokinen elämäntapa juurikaan vaikuta tilipussiin.

      • talousmetsääkin

        Talousmetsääkin voi hoitaa monella tapaa. Ei se montaa prosenttia tulosta heikennä vaikka huomioi vähän monimuotoisuuttakin. Sitäpaitsi metsä säilyy paljon terveempänä jos seassa on lehtipuutakin, monotonisen petäjäpellon sijaan.

        Lahopuiden säästäminen ei vie kasvutilaa, eikä alikasvuna kasvavaa leppää ole tarvis raivata kokonaan. Ja valtapuuston sekaan voi hyvin jättää lehtipuita.

        Tulos on mukavan näkönen ja riistakin viihtyy.

      • talousmetsääkin kirjoitti:

        pitäs sen takia ampuu kokonaan, että jotkut maanomistajat sais sit mehtäänsä kasvattaa. Kait hirvellä sama oikeus elää ja syyä kun immeisellä. Sitä paitsi saa viel korvauksen tuhoista. Kannattas opetella hoitaa mehtä sillee ettei siel hirvet viihy.

      • edellinen
        silimat kirjoitti:

        Enpä tuolla sitä suinkaan tarkottanut. Laajat uudistusalueet ovat hirvenkin mieleen ja tuhoja syntyy helpommin. Haavanversot saa kyllä kyytiä pienemmilläkin uudistusaloilla ja jopa säästävät hoitotyötä, eivätkä ole haitaksi asti männyntaimiin kajonneet. Ja sen monimuotoisuudenkin kannalta parempi jos ei kerralla uudisteta kovin suuria aloja.

        Osittain ne ongelmat johtuvat takavuosien liian suuresta hirvitiheydestä talvilaidunalueilla, osittain metsänkäsittelystä eli liian suurista yhtenäisistä taimikkoalueista. Yksittäisen metsänomistajan kannalta siinä on se ongelma, että vaikka itse hoitaisi järkevästi ei voi vaikuttaa siihen mitä naapuripalstoilla tapahtuu.

        Eiköhän nykyinen hirvimäärä mahdu metsiimme, jos kaikki metsänomistajat vain ottaisivat em. asiat huomioon. Tukkipuusto kun ei katoa muutamassa vuodessa mihinkään, mutta uudistus voi tuottaa harmaita hiuksia jos isoja aloja on kerralla alttiina hirvivahingoille.

        Että...uudistushakkuut vajaan 10v periodilla ja pienillä aloilla kerrallaan sekä hirvikanta kohtuullisena.

      • saatana..
        silimat kirjoitti:

        pitäs sen takia ampuu kokonaan, että jotkut maanomistajat sais sit mehtäänsä kasvattaa. Kait hirvellä sama oikeus elää ja syyä kun immeisellä. Sitä paitsi saa viel korvauksen tuhoista. Kannattas opetella hoitaa mehtä sillee ettei siel hirvet viihy.

        tule neuvvomaan,mitenkä tiällä pitäs metät hoetoo ja muutonnii ellee.Työ perkaleen kivinavettakyläläeset luuletta olovannu viisaampia jokaasijassa,ku myö,jotka eletään tiällä pitkiin taepaleihin takana.Jos ehottomasti tuntuu,jotta luulet olovas meetä parempi,tule tänne se kertomaan,eläkä voevottele ruikutuksias nuamattomana.
        Jos haluvat,voen sitä minäkii ruveta paskoo ruapustammaa sinusta ja muista tyhjäntoemittajakaveriloestas.
        Kaekellaesia se mualima vastuksinnaa pittää,niinku sinuva!

      • reppujakkara
        saatana.. kirjoitti:

        Kyllä se kuule taittaa jo olla sillätavalla että nuo kivikyläläiset sieltä mualta mehtee enämpi omistaa ko ennee siellä kylillä asuvat ja jokkainehan sille metälleen kai suapi tehä mitä haluvvaa. Myöpi ja juopi rahat ja jos jottai jiäpi niin kyllä se perkunta äkkijä Gutsetille myöp !Niin se vuan näkkyy olevan ajan taut.Tännäi päivänä kävin 5 ha aukolla kaverin mualla kahtomassa ol ehtinnä taimet istuttoo niin makkeesti ol kuule jo hirven jäläkee että lie nuo jo katellut vähän syömäpaikkojjaan. Onneks ol älynnä istuttoo kuusta ja välliin mäntyvä ja koivuhan lähtöö ihan kysymätäkkii että silleen. Ja eikun ens lauvantaina hirvijahtiin vuan kaikki vähenöö ainai siltä osin hirvituhot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      321
      5031
    2. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      144
      3483
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      175
      3217
    4. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      6
      2107
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      37
      1649
    6. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      254
      1427
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      41
      1391
    8. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      48
      1341
    9. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      359
      1313
    10. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      81
      1244
    Aihe