Laguna nykii

Kenguru

Laguna 1.6 16v 99 nykii kiihdytettässä siihen tyyliin kuin yksi pytty olisi pois välillä pelistä. Tehot häviävät ja moottori tärisee. Kun tilanne jää päälle niin sama myös tyhjäkäynnillä, kierrokset vaeltavat. Tasaisella vauhdilla toimii usein normaalisti mutta vauhtia lisättäessä ongelma taas syntyy, varsinkin pienemmillä vaihteilla. Pesin päivä tai pari ennen ongelmia moottoria kevyesti ja ainakin samana päivänä toimi vielä ihan hyvin. Käyntihäiriö paheni kyllä asteittain nopeasti. Olisikohan vettä jossain ongelmia tekemässä vaikka moottori onkin käynyt kuumana ja luulisi veden haihtuneen. Tulpalle menevät liittimet olen puhdistanut. Vai voisikohan tämä kaikki sittenkin liittyä polttoaineen syöttöön vaikka en kyllä osaa arvata miten.

5

3448

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jakke

      Tuo pesu kuullostaa syyltä nykimiseen, jossain on vettä missä ei pitäisi olla. Pesun jälkeenhän moottorilla pitäisi ajaa min 1 h, jotta paikat kuivuvat ja ylipäätään täynnä elektroniikkaa olevan moottorin pesu on hiukan arveluttavaa. Pyysin merkkiliikkeessä kerran lagunaani moottoripesua, mutta eivät suostuneet, riskit liian suuret ja pesijähän maksaa viulut.

    • seppä

      Puhdistit puolille menevät liittimet, mutta et tulpille meneviä.
      eli sytytystulpan päällä olevat mustat "tapit" ovat puolat. puola on kiinni alapäästään 30torx pulteilla.
      kierrät pultit irti ja irroita liittimet, niin saat puolat irti ja voit paineilmalla kuivata tulppien poterot sekä puolien varret.

      Älä missään tapauksessa kierrä tulppaa irti jos sen poterossa on vettä, oljyä tms. neste valahtaa sylinteriin ja kun käynnistät auton niin kone jumissa, kiertokanki vääränä, tai kannentiiviste repeää.

      • Kenguru

        Kiitos sepälle asiantuntevasta vastauksesta. Yhden tulpan ympärillä oli teelusikallinen vettä, minkä poistaminen poisti myös ongelman.


    • Renault Laguna 1.6 / 140 00...

      Oman Lagunani (1.6) nykimisen ja tyhjäkäynnin ajelehtimisen syy löytyi tämän nettikeskustelun pohjalta sytytyspuolelta tulppienvaihdon yhteydessä. 1 ja 2 sylinterin tulpanpesistä löytyi runsaasti vettä molemmista, kuten edelläkin kuvattiin käyneen. Paineilmalla puhdistamisen ja tulppienvaihdon jälkeen käyntihäiriö loppui, teho lisääntyi ja kulutus pieneni tuntuvasti. Ilmeisesti kosteus aiheutti vuotovirtoja sytytyspuolelle. Ilmiö korostui pakkasella hetken käyttämisen jälkeen, johtuiko sitten siitä että ko. paikkaan jäätynyt vesi lohkon lämmetessä suli/höyrystyi. Kiitos avusta.

    • Anonyymi

      Morjens!

      Tuon 1.6 l /16 venttiiliä voi olla muitakin, mutta jokaista sylinteri / tulppaa on oma
      sytytyspuola, juuri nyt on minullakin vika päällä.
      Olen joskus vaihtanut, ja silloin ostanut kaksi Valeon k.o. osaa, ja nyt pitäis vaihtaa
      tämä toinen uusi varaosa, mutta ei nyt vielä ole tehty.
      Auto käy ja "kukkuu" mkutta ainakin yksi sylinteri pois pelistä.
      Nämä sytytyspuolat / sylinteri eivät ole ko0vin kalliita, eikä vaihtokaan paha, mutta jos
      sytytystulppa on tiltannut,, vaikeampi vaihtaa, on kovasti syvällä.
      Tarvii tulppa-avaimen (hylsyn) missä on kumirengas, joka pitää tulpan avainhylsyssä
      mukana kun nostaa avaimen ylös!
      Tuo mm. Lagunassa olev 1,6 / 16 venaa on ihmeen kova paketti, Vaimolla on ollut
      10 v ja ostettaste jo 10 v,m 2002 nyt mittarissa n. 460 000 t km, ei syö öljyä eikä ruostu
      Silloin 10 -v sitten maksoimme 700 e autosta, oli Oulussa ollut sikäläisen autopuolen
      opettajan käytössä, ja varmaan maalattu /paitsi yläpuoliset pinnat, todella siisti vaikka
      punainen väri ( taipumus haalistua)
      Auto on nopeasti lämmin, ohjaus aivan "super"nopeudesta riippumatta voit irroittaa
      kädet ratista!
      Eli tässä vähän näihin sähköautojen "hörhöihin" vastaisku"
      Eli tämä meidän Laguna vm 2002 ajotietokonen mukaan tasaisella motarilla syö n.
      6 L+ - benssaa/ 100 km!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1241
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1038
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      223
      819
    4. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    5. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      66
      744
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      666
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      646
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. 53
      536
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    14. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      495
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    16. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      478
    17. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      98
      476
    18. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    19. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe