olen kauan haaveillut muutaman kuukauden "asumisesta" ulkomailla. en ole koskaan käynyt viroa ja ruotsia kauempana, joten en tiedä mikä siinä ajatuksessa kiehtoo. ongelmana vain on etten osaa hyvin englantia, todella surkeasti ja mietityttää muutenki kuinka pärjäisin yksin suuressa maailmassa. kaikenlisäksi minulla on noin 1,5v lapsi.
mitä ajattelet, uskaltaisitko lähteä kokeilemaan? vai olisiko parempi ensin käydä vain viikon parin loma matkalla ennen kuin edes ajattelee pidemmän ajan lomailusta?
mitä ajattelet, uskaltaisitko lähteä kokeilemaan? vai olisiko parempi ensin käydä vain viikon parin loma matkalla ennen kuin edes ajattelee pidemmän ajan lomailusta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
hei, Sinä haaveilija! parinkymmenen vuoden ulkomaillaolon kokemuksella, olisin ehdottamassa Sinulle ehdottomasti ensin lyhyttä visiittiä unelmiesi paikkaan lapsesi kanssa. Luulisin sen aukaisevan silmäsi arkitotuudelle, varsinkin jos Sinulla olisi matkaseuranasi joku vanhempi ihminen, johon luotat! Voisit kenties siten hiukan yksinäsikin tutustua paikkaan ja tietäisit, että lapsesi on hyvässä turvassa matkatoverisi seurassa! Luulisi sitä paitsi, vanhemman kokeneella silmällä näkevän asiat hiukan toisessa valossa, kuin Sinun "vaaleanpunaisilla" silmälaseillasi!
Rajojen rikkominen avartaa todella maailmaa, mutta sitä EI pitäisi tehdä millä ehdoilla tahansa, joten malttia ja järkeä matkaan!!
"Vaya con Dios!"(=Jumalat kanssasi!)
toivoo: "mie espanjasta"
Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa.
Varsinkin joka paivaisissa toiminnoissa - kun sinulla on lapsikin matkassa. Mita jos lapsi sairastuu?
Ota ensin selvaa todella paikasta, tyosta johon haet, yrityksesta ja eduista (asunto ym.).
Ulkomaille muuttaminen ei saa olla PAKO silla se on raskasta elamista ilman lahempia tukiverkkoja... kun ystavatkin (ne todelliset) tulevat vasta kuvaan muutaman kuukauden kuluttua muutostasi.
Hei!!minulla on myös suunnitelmissa lähteä jossain vaiheessa etelään töihin...lapsi mukanani myös,...otahan yhteyttä [email protected]
Ulkomaat ei ole mikään seikkailu. Elämä on kovaa arkea olit sitten missä.
Mutta voithan suunnitella paremmin, kenties se käy paremmalla suunnittelulla.
kielitaito kuntoon! Jos Euroopaan mielit, siis Keski tai Etela-Eurooppaan niin unohda englanti ja opiskele paikallisen maan kieli ja hyvin.