Meillekö Koira?

Hei!

Olemme tässä mieheni kanssa harkinneet koiran hankkimista, Berninpaimenkoiraa. Meillä kummallakaan ei ole koskaan ennen ollut koiraa eikä muutakaan kokemusta koirista. Itse olen yrittänyt lukea mahdollisimman paljon kirjallisuutta Berniin liittyen ja nettipalstoilla kysellyt kaikenlaista. Sitä tulin vain kysymään, että voisikohan tuo Berni olla sopiva rotu meidän perheelle? Asumme mieheni kanssa omakotitalossa,iso piha ja neljä lasta(5,7,9,11v.). Meillä ei ole koskaan ollut mitään lemmikkieläintä. Minun työvuoroni ovat säännölliset eli kahdeksasta neljään tai viiteen. Mieheni työvuorot vaihtelevat. Pärjäisikö koira yksin tuon ajan? Lapset pääsevät kuitenkin koulusta jo 12-15 välillä, joten koira joutuisi olemaan ainoastaan 4-5 tuntia päivässä yksin. Mitä minun kannattaisi nyt vielä ottaa huomioon kun ja jos ollaan koiraa hankkimassa? Raha-asiatkin on jo mietitty ja siitä ei tulisi ongelmaa. Ja pitäisikö ulkoilutella ja hoidella naapurin koiria, jotta saisi hieman tuntumaa siihen koiraan ja, että haluaako perheemme varmasti sellaisen?

Minulla on niin paljon kysymyksiä, mutta olisin kiitollinen jos joku voisi kertoilla hieman lisää koiranhankinnasta. Nettisivut on kahlattu läpi, mutta haluaisin ihan käytännön vinkkejä. Ja eikös berni sovi ihan lapsiperheeseen?

Kiitos jos joku nyt vastailisi!:)
1168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Aika hyvin ilmeisesti asia on teillä pohdittu, mutta jotain pientä epävarmuutta on. Onko se normaalia jännitystä vai kertooko jostain muusta, en voi tietää. Kysyit haluaako perhe varmasti koiran, mutta minä kysyn vielä sen lisäksi haluaako perhe varmasti kaikissa tilanteissa sitoutua koiran hyvinvoinnista huolehtimiseen.

Kysymysten perusteella ei ole syytä epäillä etteikö koiran hankinta ja elämä koiran kanssa onnistuisi jos olette kaikessa määrätietoisia ja vaivaa näkeviä, mutta itsehän te sen vain voitte tietää hankkiako koira vai ei.

Kaikki rodut sopivat lapsiperheisiin. Sopimisen ratkaisee se kuinka koira itse kasvatetaan ja pidetään. Koira joka on itse kasvatettu perhekelpoiseksi, jonka suhde laumaan on hyvä ja asema lauman alimmaisena jäsenenä on positiivisesti selvä, jonka kaikki tarpeet on aktiivisesti täytetty eli koira joka voi kaikin puolin hyvin on yleensä aina perheeseen sopiva.

Tärkeää on opettaa myös lapsille kuinka koiran kanssa toimitaan ja kuinka ei toimita ja myös valvoa lapsia.

Koiriin on hyvä tutustua monin tavoin, mutta oman koiran kasvattaminen ja pitäminen eroaa niistä tilanteista aika paljon hyvässä ja "pahassa" eli mm omassa koirassa on paljon työtä ja haasteita läpi sen elämän mutta toisaalta oman koiran kanssa on myös paljon läheisempi suhde josta seuraa myös paljon kaikkea hauskaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Berni.......... kirjoitti:

Hei!

Olemme tässä mieheni kanssa harkinneet koiran hankkimista, Berninpaimenkoiraa. Meillä kummallakaan ei ole koskaan ennen ollut koiraa eikä muutakaan kokemusta koirista. Itse olen yrittänyt lukea mahdollisimman paljon kirjallisuutta Berniin liittyen ja nettipalstoilla kysellyt kaikenlaista. Sitä tulin vain kysymään, että voisikohan tuo Berni olla sopiva rotu meidän perheelle? Asumme mieheni kanssa omakotitalossa,iso piha ja neljä lasta(5,7,9,11v.). Meillä ei ole koskaan ollut mitään lemmikkieläintä. Minun työvuoroni ovat säännölliset eli kahdeksasta neljään tai viiteen. Mieheni työvuorot vaihtelevat. Pärjäisikö koira yksin tuon ajan? Lapset pääsevät kuitenkin koulusta jo 12-15 välillä, joten koira joutuisi olemaan ainoastaan 4-5 tuntia päivässä yksin. Mitä minun kannattaisi nyt vielä ottaa huomioon kun ja jos ollaan koiraa hankkimassa? Raha-asiatkin on jo mietitty ja siitä ei tulisi ongelmaa. Ja pitäisikö ulkoilutella ja hoidella naapurin koiria, jotta saisi hieman tuntumaa siihen koiraan ja, että haluaako perheemme varmasti sellaisen?

Minulla on niin paljon kysymyksiä, mutta olisin kiitollinen jos joku voisi kertoilla hieman lisää koiranhankinnasta. Nettisivut on kahlattu läpi, mutta haluaisin ihan käytännön vinkkejä. Ja eikös berni sovi ihan lapsiperheeseen?

Kiitos jos joku nyt vastailisi!:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu