Testamentti ?

On kyse testamentista joka nähtiin perunkirjoituksessa. Ja siellä havaittiin kummausjälkiä tekstistä painauma jäljet huomattiin useamman todistajien läsnäollessa.
Seuraavan kerran testamentti on pesänselvittäjällä ja tämä teksti on olemassa siinä aivan selvästi.
Onko tämä testamentti silloin enää pätevä?
131682
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Jutustasi ei saa kovin selvää kuvaa. Sen jälkeen, kun testamentti havaittiin väärennökseksi, vietiinkö se poliisille? Kenen hyväksi v♪2ärennetty osuus on tehty?

Äänestä
  • Hei,asia liittyy testamentin teko aikaan eli tämä teksti testamentissa oli kirjoitettu lyijykynällä. Testamentti tuotiin perunkirjoitukseen jossa tämä tekoaikaan lisätty teksti oli kummattu pois painaumajäljet olivat selkeät.
    Samainen testamentti pesänselvittäjälle annettuna tämä teksti oli kirjoitettu uudelleen näkyviin.
    Pesänosakkaille aiemmin lähetetyt valokopiot osoittavat että tämä lyijykynällä pyyhitty teksti oli ensin kummattu ja sen jälkeen todistajan nimi oli laitettu juuri siihen kohtaan.Eli kysymys kuuluu jos testamenttia on muutettu miltä osin tahansa onko se enää pätevä?

    Äänestä

  • ulpux kirjoitti:

    Hei,asia liittyy testamentin teko aikaan eli tämä teksti testamentissa oli kirjoitettu lyijykynällä. Testamentti tuotiin perunkirjoitukseen jossa tämä tekoaikaan lisätty teksti oli kummattu pois painaumajäljet olivat selkeät.
    Samainen testamentti pesänselvittäjälle annettuna tämä teksti oli kirjoitettu uudelleen näkyviin.
    Pesänosakkaille aiemmin lähetetyt valokopiot osoittavat että tämä lyijykynällä pyyhitty teksti oli ensin kummattu ja sen jälkeen todistajan nimi oli laitettu juuri siihen kohtaan.Eli kysymys kuuluu jos testamenttia on muutettu miltä osin tahansa onko se enää pätevä?

    lyijykynällä. Korjaukset pitää tehdä kahden todistajan läsnäollessa ja heidän on allekirjoitettava korjaus, samoin kuin testamentin laatijan. Parempi tietysti laatia uusi testamentti.

    En ole asiantuntija, mutta en usko korjaillun testamentin enää olevan pätevä.

    Äänestä

  • ei voi kirjoittaa kirjoitti:

    lyijykynällä. Korjaukset pitää tehdä kahden todistajan läsnäollessa ja heidän on allekirjoitettava korjaus, samoin kuin testamentin laatijan. Parempi tietysti laatia uusi testamentti.

    En ole asiantuntija, mutta en usko korjaillun testamentin enää olevan pätevä.

    Korjailtu testamentti on tulkinnan varainen.

    Jos korjausta ei ole tehty testamentin muodossa (korjaukseen testamentin tekijän allekirjoitus 2 todistajaa), se on testamenttina pätemätön.

    Testamentin (osittaisena) peruutuksena tuollainen korjauskin voi olla pätevä. Testamentin peruutukselle, toisin kuin testamentin tekemiselle, nimittäin ei ole säädetty määrämuotoa. Lain mukaan peruutukselle riittää, että testamentin tekijä on selvästi ilmaissut, ettei testamenttimääräys enää vastaa hänen viimeistä tahtoaan.

    Jos korjaus kuitenkin on tehty lyijykynällä (kun alkuperäinen testamentti on koneella tai mustekynällä kirjoitettu), korjauksen pätevyys testamentin peruutuksenakin voi olla kyseenalainen.

    Äänestä

  • nix nax kirjoitti:

    Testamenttiin oli kirjoitettu lyijykynällä teksti asianajotoimistossa missä se oli laadittu.Teksti ei koskenut testamentin saajia vaan teko hetkeen asiakkaalle eli testamentin tekijälle ja asianajotoimistolle jolloin tuon tekstin on kirjoittanut joko todistajat tai sitten joku todistajien niin halutessa.
    No niin, onko tämä testamentti pätevä jos teksti oli yritetty pyyhkiä pois ja sittemmin pesän selvittäjälle tullessaan uudelleen teksti on taas näkyvissä. Kun testamenttia on niin sanotusti käsitelty perunkirjoitukseen tuotaessa ja sittemmin pesänselvittäjälle saapuneena teksti on uudelleen näkyvissä lyijykynällä kirjoitettuna.
    Siis jos testamentti "elää" on sitten mitä tahansa kirjoitusta yritetty peittää onko tämä testamentti enää pätevä ?

    tekstillä mitään merkitystä sen suhteen, miten omaisuus testamentin mukaan menee? Eli onko sillä lyijykynätekstillä mitään merkitystä testamentin sisältöön? Kysymyksestänne ei käy ilmi, MITÄ testamenttiin oli kirjoitettu.

    Äänestä

  • sillä "kummatulla" kirjoitti:

    tekstillä mitään merkitystä sen suhteen, miten omaisuus testamentin mukaan menee? Eli onko sillä lyijykynätekstillä mitään merkitystä testamentin sisältöön? Kysymyksestänne ei käy ilmi, MITÄ testamenttiin oli kirjoitettu.

    Tekstillä ei ole merkitystä testamentin sisältöön vaan teksti oli muistiinpano testamentin todistajille. Niin kysymys edelleen jos tätä tekstiä oli kummattu ja sittemmin taas teksti laitettu takaisin niin voiko testamentti olla pätevä kun sitä on välillä ns. käsitelty?

    ...mitä siinä "kummatussa" tekstissä luki! Vai etkö tiedä?

    Äänestä

  • nasse-setä kirjoitti:

    Siinä luki alkuperäinen asiakkaalle ja nimi kirjoitus lyhenne.
    No niin saisinko nyt vastauksen siihen mitä alusta asti olen kysynyt eli jos joku muuttaa alkuperäistä testamenttia vaikkakin VAIN väliaikaisesti onko tämä testamentti enää lainvoimainen ja siltä osin myös pätevä ????

    "Kummattu" lyijykynäteksti siis kuului: "Alkuperäinen asiakkaalle" nimen alkukirjaimet.

    Tämä on selvää kuin pässin liha: testamentti on sataprosenttisen pätevä. Tuo "kummattu" teksti ei ole minkäänmoinen osa testamenttia, tekijän "viimeistä tahtoa". Se osoittaa vain, että alkuperäinen allekirjoituksilla varustettu testamentti on tarkoitus antaa asiakkaalle ja että testamentin kopio jää sen laatijalle (lakiasiaintoimistoon) arkistoitavaksi. On aivan saman tekevää, onko tuo teksti ollut koko ajan näkyvissä vai välillä "kummattuna".

    No, ymmärsitkö?

    siis, teksti osoitti ,että alkuperäinen osa testamentista on annettu asiakkaalle itselleen, tämän jo itsekkin olen ymmärtänyt, mutta jos joku tuon tekstin halusi piilottaa ja tuo sen perunkirjoitukseen missä tekstin painaumat huomattiin vasta seuraavalla kierroksella kun testamentti haluttiin uudelleen nähtäväksi eli ne kummaus jäljet saatiin selviksi mitä siellä luki!
    Edelleen voiko tämä testamentti olla ENÄÄN lainvoimainen jos sitä on käsitelty ja huom! todistajia löytyy perunkirjoituksessa läsnäolevilta.

    kummauksella tai uudelleenkirjoituksella, jos niillä ei ole käsitelty/muutettu/lisätty/poistettu mitään siihen varsinaiseen testamenttiin, eli testamentin muotovaatimukset ja vainajan tahto ovat alkuperäisinä.

    Kannattaisi kertoa nuo detaljit jo aloitusviestissä, niin saa täsmällisemmän vastauksen aiemmin

    Äänestä

  • ulpux kirjoitti:

    siis, teksti osoitti ,että alkuperäinen osa testamentista on annettu asiakkaalle itselleen, tämän jo itsekkin olen ymmärtänyt, mutta jos joku tuon tekstin halusi piilottaa ja tuo sen perunkirjoitukseen missä tekstin painaumat huomattiin vasta seuraavalla kierroksella kun testamentti haluttiin uudelleen nähtäväksi eli ne kummaus jäljet saatiin selviksi mitä siellä luki!
    Edelleen voiko tämä testamentti olla ENÄÄN lainvoimainen jos sitä on käsitelty ja huom! todistajia löytyy perunkirjoituksessa läsnäolevilta.

    tiedoksi, että testamentti on varsin harvoin "automaattisesti", itsestään pätemätön. Tällainen on esimerkiksi alle 18-vuotiaan tekemä testamentti (tosin 15-vuotta täyttänyt saa tehdä testamentin omista työansioistaan). Samoin jos henkilö on fyysisesti pakotettu (kättä liikuttamalla) allekirjoittamaan tahtonsa vastaisesti testamentti, se on pätemätön automaattisesti.

    Vaikka testamenttia rasittaisi jonkin muotovirhe (vaikkapa olisi vain yksi todistaja), perilliset voivat hyväksyä testamentin lainvoimaiseksi, ja jos kukaan ei nosta moitekannetta säädetyssä 6 kk:n määräajassa, testamentti tulee lainvoimaiseksi.

    Pääsääntöisesti testamentin "pätemättömyys" edellyttää siis moitekanteen nostamista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ulpux kirjoitti:

On kyse testamentista joka nähtiin perunkirjoituksessa. Ja siellä havaittiin kummausjälkiä tekstistä painauma jäljet huomattiin useamman todistajien läsnäollessa.
Seuraavan kerran testamentti on pesänselvittäjällä ja tämä teksti on olemassa siinä aivan selvästi.
Onko tämä testamentti silloin enää pätevä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu