PINSERI

Onko pinserillä riistaviettiä ? tarkoitan, että saako sen pysymään pihalla vai lähteekö helposti hajujen ja muiden perään ?
5548
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei riistavietti yksin ratkaise pihassa pysymistä, mutta pinseri on usein vahvasti riistaviettinen ja sen lisäksi vielä kovapäinen eli voimakastahtoinen ja heikosti miellyttämishaluinen.

Äänestä
  • onks tääl ketää jol kokemusta pinsereistä ? pysyykö helposti pihalla ?

    Äänestä

  • kokemuksia ? kirjoitti:

    onks tääl ketää jol kokemusta pinsereistä ? pysyykö helposti pihalla ?

    Itselläni on kaksi pinseriä, enkä kyllä pitäisi niitä aitaamattomalla pihalla irti. Pinsereilläni on vahtiviettiä ja kyllä ne riistaviettiäkin omaavat. Ohikulkevat koirat aiheuttaisivat perään lähtemisen, kuten kissat, linnut ja oravatkin. Suosittelen aidatulla alueella irtipitoa. En kuitenkaan väitä etteikö pinseriä voisi pitää esim. metsässä irrallaan, mutta silloin pitäisi luoksetulon olla satasella toimiva. Pinserillä ei tosiaan ole miellyttämisenhalua samalla tavalla kuin esim. bortsuilla. Pinserin saa kyllä tekemään asioita, jos sen saa ensin hoksaamaan että siitä on hyötyä pinserille itselleen (=nannapalkka). Tämä on sitten oma näkemykseni pinserien ihanasta luonteesta, muilla varmasti erilainen näkemys.

    Äänestä

Ei pysy pihalla ilman kunnollista aitaa.

Äänestä

Todella kova luupää ,vaikee saada pysyy pihalla.
Ikiliikkujan "liikkumiseen" kyllä välillä hermostuu itekkin !!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ninni- kirjoitti:

Onko pinserillä riistaviettiä ? tarkoitan, että saako sen pysymään pihalla vai lähteekö helposti hajujen ja muiden perään ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu