*
***
******
Hack-Cafè.
******
***
*
Aitiopaikalla kasvoja suojaavan näyteikkunan takana uteliaat rum-
muttavat sormillaan pöytää kärsimättöminä. Mitään ei tunnu tapah-
tuvan. Aikaa kuluu ja osa rientää kodin arkisten askareiden toisten
säästyessä niiltä - sinkkuelämän hyviä puolia - antaen sijaa iltaelä-
män iloille. Paikalle jääneet jaarittelevat sitä, haistattelevat tätä ja
loput huorittelevat tuota. Pian onkin tavanomaisen myrskyn aika,
joka pian tyyntyy ja osa katsoo, että on aika jättää tämäkin luola.
Baari-Pirkko päättää "helemat paakkuen" tarjota kierroksen lauh-
duttavat juomat. Tämä huulet virnistykseen muovaava tempaus
toistuu ajoittain ja vastaavaa tehoa voi verrata läpituuletukseen.
Kuin tyhjästä, näkyviin putkahtaa leveällä hymyllä ja lavealla mai-
nosmiehen puheilla uusi asiakas. Ovi on raollaan ja melkein an-
teeksipyytäen tutkien ympäristöä hän erehtyy kysymään lähellä
olevilta paikan tasoa. Valittaen ovivahdeilta näyttävät paikallaolijat
ohjeistavat paikan olevan sallittu vain 40 vuotta täyttäneille plussa-
asiakkaille ja, että jäsenkortti olisi suotava, vaan ei pakollinen.
Tulokkaan kannoilla seurannut kulkukoira tyytyi lopulta kuseksimaan
Cafè'n nurkille ja räksytti saadessaan luutaa persuuksiinsa pois-
tuessaan.
Ilta-ohjelma on uusien kykyjen, mutta samanlaisuudessaan puudut-
tava. Illasta toiseen amatöörit kukin vuorollaan veisaavat kantrilauluja
unohtaen, että edellinen yrittäjä saattoi esittää saman viisun eri sävel-
lajissa. Traagiset koomikot julistavat tabloideja saaden osan yleisöstä
nyökkäämään kuin nee...khrmn ...värillisten hartaustilaisuudessa.
Puuttuu vain Enkeli Jaakko Ruskea huutamaan aamenia.
Eräässä pöydässä vieraspaikkakuntalainen tuhisee äkeissään vas-
takkaisen sukupuolen kelvottomuudesta, mutta jukeboksi keskeytti
mietteet alkaen soittamaan Naista tummissa, jonka sanat keskeytti
napinat ainakin hetkeksi.
Toisessa pöydässä eräs huomion keskipisteenä olemista janoava
slaavilaiset kasvonpiirteet omaava naisolento yrittää hallita keskustelua.
Tölväistyään sinne, tänne peruuttaa pyytämättä anteeksi sanansa ja
odottaa seuraavaa koukkua, johon tarttua. Joku uteliaisuuttaan haluaa
tietää, onko hän olisiko hän sukua Cafè'n omistajille, mutta kuin aavis-
taen vastauksen laadun, kysymys saa retorisen sävyn ja vastaus on
yhdentekevä.
Pöydässä, jossa on kukkia, istuu muutamia prinsessoja hovineitineen
houkutellen pahaa aavistamattomia banjonsoittajia jalkojensa juureen
duurisointuja näppäilemään. Arvoituksellinen nainen, lukutoukka, viher-
niina antavat ajattelemisen aihetta baaripirkon säestäessä välillä tois-
ten neitojen kihertäessä. Jukeboksin kappalefiguurin sanoma kirvoittaa
muutaman kommentin ja maljoja nostetaan sanojen huomiolle. Murretta
haastava rva Suorasuu kutsuu porukan yhteisiin juhliin. Pöytään on jää-
nyt muutama tyhjä tuoli odottamaan satunnaisia, mutta odotettuja vieraita.
Työhön satunnaisesti saapuva ovimikko tarttuu rajat rikkovan asiakkaan
niskaan ja ohjaa tämän ulos seurueineen osoittaen samalla toisen juottolan,
johon hänenlaisensa vielä kelpuutetaan. Pöytiin jääneet jatkavat sarvien kolis-
telua vailla sen suurempaa huomiota tapahtuneeseen.
Nurkkapöydässä istuu sitruunanaama hattu silmillään muistellen men-
neitä. Pöydässä on muutama tuoli tyhjänä siltä varalta, että menneisyys
astuu sisään poistamaan tuon happaman hedelmän.
Tulokas on ottanut hieman liikaa ja kysyy poistuessaan, kauanko tämä
putiikki on yleensä auki. Vastauksena tulee ympäripyöreä vuorokausi.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Perhanan perhanan perhana - ainainen kiire estää kirjottamasta tämän enempää... :/
Löysinhän minä sieltä tuttuja - joo, koko revohkahan siellä käväisi - olikin hauska tappa vanha tuttu ;D
Kiitos tästä Vieteriukko - juovuttavien juomien jälkeen muistikuvat ovat itsellä usein hataria...
*nauraa*
welcome.
;)
En ole joukossa. En varmasti ole :)!
Hyvin kuitenkin kuvasit ja vaatii viitseliäisyyttä näinkin pitkä kuvaus. Kiitokset siitä.
olet, siälä rinsessojen pöyräss. Ikävä kyllä nimi-
merkkisi voisi antaa hieman erilaisen käyttövaran.
;)
Uskoisit nimimerkkiä. Viihdyn hyvin sen suojissa..
lähtöön; sellaisia, jotka osaavat kirjoittaa, mutta eivät eivät välttämättä tuo kirjoituksiaan julki ja sitten niitä, jotka eivät osaa kirjoittaa, mutta siitä huolimatta tyrkyttävät sepustuksiaan esille. Tämä "Pojongg" edustaa jälkimmäistä sakkia, joilla oman tekstin näkeminen julkaistuna menee itsekritiikin edelle. Siitä huolimatta, kaikki kukat kukkikoon ja nimimerkin suojassahan täällä meistä kukin vuorollaan itsensä munaa.
menee, kuten tämäkin kommentti, perimmäisenä
tarkoituksenaan vain löytää toisen kirjoituksesta
moitittavaa ilman rakentavaa vastausta.
Olen pahoillani ettei kirjoitus miellyttänyt, mut-
se tuotti kuitenkin suuria vaikeuksia sivuuttaa?
Siispä voit saman kritiikin kohdistaa itseesi,
vaikka piiloudut harmaaseen massaan.
Tyhjänpäiväistä, kerrassaan tyhjänpäiväistä.
Enkös mäkin ollut siellä :)
isossa pöydässä (-llä).
Piti kyllä lukea pari kertaa ennen kun ponjasin olevani mukana :}
Hilima von-kiva :}