Olen monesti saanut lukea eri palstoilla että oma äiti on paras lapselleen.
Siitä olen eri mieltä.
Elin tavallisen lapsuuden aina 11 vuotiaaksi asti kunnes minun isä yllättäen kuoli. Hän oli minun tuki ja turva joka vietiin minulta pois.
Siitä alkoi alamäki.
Äitini alkoi käyttämään alkoholia ja meillä hyöri jos jonkin näköstä porukkaa ja minun pahaoloni syveni. Koskaan en saanut lohtua mihinkään, minulle vaan sanottiin että älä nyt taas vollota, mäkin olen päässyt isäs kuolemasta yli.
Olisin edes kerran halunnut, että äitini olisi ottanut minut syliin ja kertonut ymmärtäväni minua mutta ei.
Sitten äiti löysi uuden miehen toiselta paikkakunnalta ja hän alkoi viettää viikot siellä, olin tuolloin vasta 12 vuotias.
Jäin ihan yksin kaikkien huonojen ja hirveiden ajatuksieni kanssa ja jouduin itse hoitamaan kuolunkäynnin ja kotiaskareet mutta selvisin silloin.
Kun itse löysin sitten vanhempana miehen ja aloin odottamaan vauvaa ja kerroin äidille, hän vaan sanoi että sit kans hoidat pentus, niin mäkin olen tehnyt.
Eli häntä ei kiinnostanut pätkääkään koska hänen oma lapsuutensa oli ollut huno joten kosti minulle.
Tänäpäivänä olen onnellinen kolmen ihanan lapsen äiti ja ei tulisi mieleenikää toimia samoin.
Äitini on käynyt katsomassa lapsiani tasan 6 kertaa ja aina kysenalaistanut minun kasvatusperiaattteeni.
Tänäpäivänä elän kipeitä aikoja koska minulle on viimein auennut asia etten oikeesti rakasta äitiäni, tunne jota tunnen on pelkkää sääliä.
Siitö olen kuitenkin kiitollinen äidilleni, että olen saanut tulla tähän maalimaan.
Siitä olen eri mieltä.
Elin tavallisen lapsuuden aina 11 vuotiaaksi asti kunnes minun isä yllättäen kuoli. Hän oli minun tuki ja turva joka vietiin minulta pois.
Siitä alkoi alamäki.
Äitini alkoi käyttämään alkoholia ja meillä hyöri jos jonkin näköstä porukkaa ja minun pahaoloni syveni. Koskaan en saanut lohtua mihinkään, minulle vaan sanottiin että älä nyt taas vollota, mäkin olen päässyt isäs kuolemasta yli.
Olisin edes kerran halunnut, että äitini olisi ottanut minut syliin ja kertonut ymmärtäväni minua mutta ei.
Sitten äiti löysi uuden miehen toiselta paikkakunnalta ja hän alkoi viettää viikot siellä, olin tuolloin vasta 12 vuotias.
Jäin ihan yksin kaikkien huonojen ja hirveiden ajatuksieni kanssa ja jouduin itse hoitamaan kuolunkäynnin ja kotiaskareet mutta selvisin silloin.
Kun itse löysin sitten vanhempana miehen ja aloin odottamaan vauvaa ja kerroin äidille, hän vaan sanoi että sit kans hoidat pentus, niin mäkin olen tehnyt.
Eli häntä ei kiinnostanut pätkääkään koska hänen oma lapsuutensa oli ollut huno joten kosti minulle.
Tänäpäivänä olen onnellinen kolmen ihanan lapsen äiti ja ei tulisi mieleenikää toimia samoin.
Äitini on käynyt katsomassa lapsiani tasan 6 kertaa ja aina kysenalaistanut minun kasvatusperiaattteeni.
Tänäpäivänä elän kipeitä aikoja koska minulle on viimein auennut asia etten oikeesti rakasta äitiäni, tunne jota tunnen on pelkkää sääliä.
Siitö olen kuitenkin kiitollinen äidilleni, että olen saanut tulla tähän maalimaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kirjoitus! Nostan sinulle hattua, kun olet rankasta lapsuudestasi huolimatta "uskaltanu" saada omia lapsia ja päättänyt kasvattaa heidät toisin, kuin sinut on kasvatettu! Oikein paljon onnea teidän elämäänne!
olen kyllä samaa mieltä, et kaikki eivät todellakaan ole niitä parhaita äitejä lapsilleen.. Tai tuskin silloin jouduttaisiin lukemaan huostaanotoista yms. tragedioista.
Aloita tosta:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=695&posting=22000000029558541
Ja jatka tästä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=695&posting=22000000029714957
...Siinä siis mun tarina.
Ja sitten vielä usein puhutaan että lapsista tulee samanlaisia kuin kasvattajistaan. Se opettettiin meille ekana lähihoitaja koulussa. Ei minusta ainakaan tule! Toivottavasti ei, en halua olla hän.