Elämä on valintoja

Tällä palstalla saa lukea katkeraa vuodatusta opettajien ja erityisesti aineenopettajien huonosta työllisyystilanteesta.

Erityisesti ihmettelen, miksi opettajan töitä tai töitä yleensäkin etsivät, fiksut ihmiset, sikiävät lapsia, vaikka vakinaista työsuhdetta ei ole saatavilla. Tämä on mielestäni törkeää vastuuttomuutta. Lapsen tai lapsien kanssa ei varmastikaan niin vain säntäillä ympäri Suomea sijaisuuksia tekemässä ja opettajien tarve on hyvin aluekohtaista. Sitten valitetaan netissä.

Elämä on valintoja ja kaikkea ei voi saada: Itse olen tehnyt päätöksen olla hankkimatta lapsia, jolloin voin keskittyä urani rakentamiseen ja se luultavasti myös edellyttää asuinpaikan vaihtoa tiheään, mahdollisesti ulkomaita myöten. Itselleni ainakin on tärkeintä saada tehdä työtä mistä pidän.

Edelliseen liittyen uskon että kielten opiskelu kannattaa pääaineesta huolimatta, sillä vaikka Suomessa koulutetut ihmiset, etenkin naiset, ovat usein kynnysmattoina, se ei tarkoita, etteikö muualla asiat voisi olla paremmin.

Olisi suotavaa perustaa jonkinlainen valtakunnallinen opettajapankki, mikä helpottaisi niin opettajien työllistymistä kuin kuntien opettajapulaakin. Tämän myötä esim. syrjäseutujen kunnat voisivat houkutella opettajia paremmilla palkoilla. Näillä toimenpiteillä syntyisivät markkinat, joilta jokainen osapuoli voisi poimia omansa.
171105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

virassa olevilla opettajilla ja sitten kun sen viran saa niin se on jo peruuttamattomasti myöhäistä. Vastuutonta? No sittenhän suuri osa lapsista on vastuuttomasti saanut alkunsa tähän maailmaan. Ja ilman niitä vastuuttomia ihmisiä ei sinullakaan olisi niin paljon oppilaita opetettavana. Suomen väestö ikääntyy hyvää vauhtia ja jos ei olisi näinkään paljon vastuuttomia ihmisiä, niin ei olisi tässäkään maassa kohta kuin vanhuksia. Ja siitä taas seuraa, että eipä niitä opettajia tarvittaisi tulevaisuudessakaan.

Ja että opettajan tehtävä on olla vaeltava siirtolainen ympäri maata ja ympäri maailmaa? Joo elämä on valintoja, mutta kaikille työ ei ole kaikki kaikessa, vaan elämässä on muitakin asioita. Kaikki eivät yksinkertaisesti jaksa koko ikää vaeltaa ympäri maailmaa. Senkus vaellat itse.

Ja älä unta näe, että syrjäseutukunnat maksaisivat pätevälle opettajalle ekstraa, saadakseen pätevän opettajan. Katsos työt voi teettää paljon halvemmalla jollain epäpätevällä ja ne valittelevat mielummin sitä opettaja pulaa kuin olisivat valmiita maksamaan parempaa palkkaa. Ei niillä syrjäseutukunnilla ole varaa maksaa parempaa palkkaa.

Äänestä
  • Siinä missä ensimmäinen kirjoittaja esitti viestinsä asiallisesti ja ilman suuria tunnemyrskyjä - vaikka kirjoittikin vaikeasta asiasta - niin seuraava kirjoittaja latisti aiheen omakohtaiseen ja yksinkertaiseen tunnepitoiseen vyörytykseen, jota en kyllä jaksanut edes lukea loppuun asti.

    Elämä on valintoja - valitsin luettavakseni vain hyvän ja asiallisen viestin.

    Äänestä

on syytä lopettaa. Opettajia on koulutettu liikaa, väittäköön muut mitä tahansa. Opettajapulasta on vaahdottu tavan takaa, ja kunnissa säästetään tarjoamalla sijaisuudet epäpäteville yotypyille. Tämä vasta onkin "törkeää vastuuttomuutta", vai mitä?

Äänestä
  • Opettajien koulutuksesta puhuttaessa pitää ottaa huomioon se, puhutaanko aineenopettajista vai luokanopettajista. Vaikka esitätkin sen tiukkana faktana, että opettajia on koulutettu liikaa, se ei ole totta. Aineenopettajista en osaa sanoa mitään, enkä siksi edes yritä leikkiä asiantuntijaa. Luokanopettajista voin todeta, että luokanopettajia ei ole koulutettu liikaa, vaan koulutusta tulisi jopa lisätä. Ongelma piilee siinä, että opettajien määrä ei jakaudu tasaisesti koko Suomeen, jolloin varsinkin suurien kaupunkien ympärillä on ylitarjontaa ja pienemmillä paikkakunnilla kaukana kasvukeskuksista pulaa pätevistä luokanopettajista.

    Äänestä

  • Opettaja82 kirjoitti:

    Opettajien koulutuksesta puhuttaessa pitää ottaa huomioon se, puhutaanko aineenopettajista vai luokanopettajista. Vaikka esitätkin sen tiukkana faktana, että opettajia on koulutettu liikaa, se ei ole totta. Aineenopettajista en osaa sanoa mitään, enkä siksi edes yritä leikkiä asiantuntijaa. Luokanopettajista voin todeta, että luokanopettajia ei ole koulutettu liikaa, vaan koulutusta tulisi jopa lisätä. Ongelma piilee siinä, että opettajien määrä ei jakaudu tasaisesti koko Suomeen, jolloin varsinkin suurien kaupunkien ympärillä on ylitarjontaa ja pienemmillä paikkakunnilla kaukana kasvukeskuksista pulaa pätevistä luokanopettajista.

    Aloituksessani mainitsemani valtakunnallinen opettajapörssi voisi auttaa mainitsemaasi tilanteeseen. Pörssin kautta niin työnantaja kuin työnhakijakin voisivat poimia omansa. Yleensäkin opettajien rekrytointiin pitäisi saada lisää läpinäkyvyyttä, jotta tehtävien "tiskin takaa" jakamiset vähentyisivät ja oikeasti pätevät työllistyisivät.

    Aineenopettajia tulee yliopistolta ulos liikaa pääaineista, joilla ei käytännössä ole muuta keinoa työllistyä kuin ryhtyä aineenopettajiksi. Esimerkkinä historia.

    Onhan se kohtuullista verorahojen haaskausta kouluttaa aineenopettajia ikkunaneristäjiksi tai taksikuskeiksi. Puhun tarkoituksella aineenopettajista, sillä luokanopettajilla tilanne on parempi.

    Luokanopettajia valmistuu sinällään riittävästi, tarve lisätä koulutusta on hyvin vähäinen. Ongelmana on se, että luokanopettajan työ on erittäin rankkaa ja vaativaa (kokemusta on sijaisuuksista). Tämä tulee kaikesta koulutuksesta huolimatta yllätyksenä uusille opettajille. Ja kukapa lähtisi tekemään kuppaista työtä pienellä palkalla Suomen periferia-alueille.

    Itse olen opintojeni alkutaipaleella ja aion kouluttautua siten, että voin tarvittaessa tehdä myös luokanopettajan töitä. Tällainenkin on mahdollista, vaikka se tietääkin enemmän opiskelua.

    Ja mikäli työpanokselleni ei ole Suomessa käyttöä niin

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    (jatkoa edelliseen) ulkomaat kutsuvat. Muualla koulutusta vielä arvostetaan.

    Mainitessani luokanopettajat sisällytin siihen myös eritysluokanopettajat, joista on ihan oikeasti huutava pula! Olen pahoillani, olisi pitänyt olla tarkempi. Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla erityisopeksi tai erityisluokanopeksi voi kouluttautua niin, että kaupunki maksaa opiskeluajalta täyttä palkkaa, sillä tarve on niin kova. Vain pieni osa erkkaopeista on päteviä. "Tavallisista" luokanopeista ei niinkään pulaa olisi, jos työpaikat ja työntekijät jakaantuisivat tasaisemmin.

    Itse olen tehnyt sijaisuuksia koulussa, missä on myös ns. erityislapsia ja heidän kanssaan toimimiseen eivät normaalin opettajankoulutuksen saaneen tiedot ja taidot riitä.

    Näille erityisluokille päätyvät nimittäin lapset, joilla on huomattavasti pahempia ongelmia kuin aikamme muotilyhynteitä (ADHD, MBD ja mitä niitä nyt muita onkaan) omaavilla lapsilla.

    Omien kokemusteni pohjalta sanoisin, että jo monet tarkkaavaisuushäiriöiset lapset eivät kuulu normaalin opetuksen piiriin. Heidän kanssaan toimiessa opetusvelvollisuus kärsii luokan muiden, ainakin parinkymmenen oppilaan kohdalla.

    Minä en ainakaan! Olen vuoden päivä tehnyt töitä sairaalakoulussa ja todennut, etten todellakaan halua tehdä tätä työkseni. Kasvatus pitää tulla suuremmalti osalta kotoolta, ei siten että lapsi jätetään koulun vastuulle ja siirretään erityisluokalle adhd-trendin takia.

    Äänestä

  • erityisopettajaksi? kirjoitti:

    Minä en ainakaan! Olen vuoden päivä tehnyt töitä sairaalakoulussa ja todennut, etten todellakaan halua tehdä tätä työkseni. Kasvatus pitää tulla suuremmalti osalta kotoolta, ei siten että lapsi jätetään koulun vastuulle ja siirretään erityisluokalle adhd-trendin takia.

    Joo, kyllä se noiden käytösongelmaisten kanssa on mun makuun ainakin liian rankkaa. Oppimisvaikeuksia omaavien oppilaiden kanssa työskentely on eri asia, mutta usein erkkaluokilla on kaikenkarvaista erityislasta sekaisin, ja niiden joidenkin käytösongelmat vie liikaa aikaa ja huomiota siltä itse opettamiselta. Palkkakaan ei ole merkittävästi parempi, joten mieluummin opetan ihan vaan noita tavislapsia...=)

    Äänestä

  • Aloittaja kirjoitti:

    (jatkoa edelliseen) ulkomaat kutsuvat. Muualla koulutusta vielä arvostetaan.

    jos opettajat kelpaavat kotimaassa ainoastaan tavaratalon myyjättäreksi...

    Äänestä

  • Opettaja82 kirjoitti:

    Joo, kyllä se noiden käytösongelmaisten kanssa on mun makuun ainakin liian rankkaa. Oppimisvaikeuksia omaavien oppilaiden kanssa työskentely on eri asia, mutta usein erkkaluokilla on kaikenkarvaista erityislasta sekaisin, ja niiden joidenkin käytösongelmat vie liikaa aikaa ja huomiota siltä itse opettamiselta. Palkkakaan ei ole merkittävästi parempi, joten mieluummin opetan ihan vaan noita tavislapsia...=)

    rankkaa. Erkkaoppilaillani ei tosiaankaan ole vain sitä yhtä diagnoosia vaan jokaisella omansa ja aivan laidasta laitaan. Opeta näitä sitten yksilöllisyys huomioiden ja heille parhaimmalla mahdollisella tavalla.

    Ja kuitenkin, aika suuria juttuja tässä saa olla tekemässä, kun jonkun nuoren elämä oikeasti aukeaa parempaan suuntaan. Älyllistä haastetta riittää, kun pitää pilkkoa atomeiksi kaikki opetettavat aineet ja löytää se olennainen. Seikkailumieli ei ole tässä työssä pahitteeksi.

    Mutta tuo palkka on kyllä minusta ollut sen verran parempi, että ei ole tehnyt mieli palata opettamaan isoa ryhmää, jossa on joka tapauksessa myös niitä erkkalapsia joukossa.

    nim. loppuviikosta tilille tulee liki 3000 euroa :-)

    Äänestä

  • tämä... kirjoitti:

    Saat kyllä paremmin palkkaa kuin mitä OAJ:n palkkataulukoista olen tavaillut. Mun kokemuksella ja tuntimäärällä ero kun näyttää olevan vaan pari hunttia kuussa. Itse olen niin urani alkuvaiheessa, että mitään lisiä (kaksoiskelpoisen lisää lukuunottamatta) ei vielä muutoinkaan tipu.

    Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa, että luokallani ei ole yhtään erityislasta (ei diagnooseja, integrointeja tms.) eikä millään lailla huonosti käyttäytyvää; esim. jälkkää ei oo koskaan tarvinnut antaa. Kautta linjan porukka on myös hirmu älykästä ja kaikki tulee juttuun keskenään. Itsekin jo mietin ennen tätä luokkaa uraputken suuntaamista toisaalle, mutta nyt olen niin rakastunut oppilaisiini, että tätä jengiä opetan niin kauan kuin vaan saan!

    Äänestä

  • tämä... kirjoitti:

    rankkaa. Erkkaoppilaillani ei tosiaankaan ole vain sitä yhtä diagnoosia vaan jokaisella omansa ja aivan laidasta laitaan. Opeta näitä sitten yksilöllisyys huomioiden ja heille parhaimmalla mahdollisella tavalla.

    Ja kuitenkin, aika suuria juttuja tässä saa olla tekemässä, kun jonkun nuoren elämä oikeasti aukeaa parempaan suuntaan. Älyllistä haastetta riittää, kun pitää pilkkoa atomeiksi kaikki opetettavat aineet ja löytää se olennainen. Seikkailumieli ei ole tässä työssä pahitteeksi.

    Mutta tuo palkka on kyllä minusta ollut sen verran parempi, että ei ole tehnyt mieli palata opettamaan isoa ryhmää, jossa on joka tapauksessa myös niitä erkkalapsia joukossa.

    nim. loppuviikosta tilille tulee liki 3000 euroa :-)

    Tilille tulee 3000€?! Siis bruttopalkka on 4500€, älä viitsi aikuinen ihminen höpöttää satuja.

    Äänestä

  • ArtoM kirjoitti:

    Tilille tulee 3000€?! Siis bruttopalkka on 4500€, älä viitsi aikuinen ihminen höpöttää satuja.

    Tilille tosiaankin tuli vähän vajaa 3000€ ja brutto oli lähellä kertomaasi summaa. Lokakuussa maksetaan elo- ja syyskuun lisät, joten lokakuu on aina kiva kuukausi. Normaalisti brutto pyörii tuossa vähän reilussa 3500€.

    Peruspalkkahan minulla on surkea! mutta ikä on tuonut korotuksia ja ylitunteja riittää. Sama juttuhan se on opettajillakin, että peruspalkalla ei kukaan elä vaan aina on tehtävä ylitunteja niin paljon kuin saa.

    Sairaanhoitajat korostavat hankalien työvuorojensa tuomaa lisää, että se on korvaus epämukavista työajoista. Meillä työaika ei muutu hankalammaksi, mutta pituutta sille tulee välillä turhan paljon, että ehtii hommansa tekemään ja tienaamaan riittävän palkan.

    Hesarikin meni mukaan hoitajien suhteettomuuksiin ja kirjoitti loppuviikosta "Hoitajat asuvat kalliisti pääkaupunkiseudulla" Ai hoitajatko vain? Esimerkkinä käytetty hoitaja käytti asumiseen pienemmän prosentin palkastaan kuin mitä itse teen.

    Äänestä

Opettamisen pitäisi olla tiedon myymistä.

Opettajien palkat ovat huonoja, koska

- opettaminen on kytketty yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin, eikä ole vapautettu markkinavoimille tai vapaiden yksilöiden järkevälle kysynnälle

- tästä indikaationa on tietysti se, että opettajat eivät ole koskaan järjestäytyneet samalla tavoin kuin esimerkiksi maanviljelijät tai teollisuustyöväestö

- opettajakunta on rakenteellisesti konservatiivista ja myötäilee / alistuu valtajärjestelmän sumutukselle

- opettajakunta osittain itse kuuluu tähän valtajärjestelmään (osa opettajista on paikallispoliitikkoja, maanviljelijöitä, yrittäjiä, uskonnollisten yhteisöjen vaikuttajajäseniä), joten se ei mitenkään haittaa monia opettajia, koska heille opettaminen on vain orgaaninen osa heidän yhteiskunnallista habitustaan

- nuoremmat opettajat taasen eivät ole juurtuneet tähän valtarakenteeseen, he ovat usein ns. "pätkiksiä" ja toivottavasti aikaansaavat rakennemuutoksen ja tekee opettajan työstä ns. liberaalin ammatin, itsellisen vapaan ammatinharjoittajan / yrittäjän työn

- kulttuurisesti Suomessa ei ole arvostettu sivistystä, koulutusta, opettamista, virkamiehiä, vaan työtä, maanviljelyä, tottelemista

- oikeastaan tästä voidaan johtaa että niin kauan kuin on kansallisuusaate on edes jotenkaan ollut merkitsevä, yhteiskunnan johtavat kerrostumat ovat nähneet opetuslaitoksessa vain keinon tuottaa idealisoitu tottelevainen ja isänmaallinen kansakunta, mutta heillä ei suinkaan ollut mielessään tuottaa ennakkoluulottomasti egoistinen ja hyötyä maksimoiva yksilöiden Suomi

- kun yhteiskuntamme on ollut hyvin suvaitsematon ja erilaisuutta vastustava ja vaihtoehdottomuutta suosiva, opettajat ovat olleet osaltaan sekä tietoisesti että alitajuisesti pönkittämässä tätä kulttuuria

- julkinen sektori ei halua enää rahoittaa opetusta vaan sysää sen firmoille, ne opettajat hyötyvät tästä, jotka osaavat muuttaa itsensä eräänlaisiksi mainosmiehiksi

- yhteiskunnan läpikaupallistuminen ja pinnallistuminen tuhoaa sisällöt: tässä on vaikea sanoa, miten se on vaikuttanut opettajantyön kriisiin, koska pelkästään siinä ei ole kyse ongelmista koulutunneilla vaan että onko kaupallistuminen ja pinnallistuminen uhan lisäksi mahdollisuus opettajille

- myytti "suuresta opettajapulasta" onkin ehkä vain pelkkä heijastuma suurten ikäluokkien aikana muodostuneen koulutusjärjestelmän ja sen ajan hengen mukaisen opettajakunnan identiteettikriisistä muutospaineiden edessä. On reagoitu esimerkiksi yhteen uhkakuvaan, nimittäin ideaan "koulutuksen / oppimisen kuolemisesta"

Nämä ajatusleikkini ovat hyvin ylimalkaisia, mutta uskallan väittää, että edes jotkin noista pointeista liittyy opettajien nykyhetken ongelmiin.

Äänestä
  • Harvinaisen nappiin osunut ja viisas analyysi koulutuksen tilasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Realistinen opettajan alku kirjoitti:

Tällä palstalla saa lukea katkeraa vuodatusta opettajien ja erityisesti aineenopettajien huonosta työllisyystilanteesta.

Erityisesti ihmettelen, miksi opettajan töitä tai töitä yleensäkin etsivät, fiksut ihmiset, sikiävät lapsia, vaikka vakinaista työsuhdetta ei ole saatavilla. Tämä on mielestäni törkeää vastuuttomuutta. Lapsen tai lapsien kanssa ei varmastikaan niin vain säntäillä ympäri Suomea sijaisuuksia tekemässä ja opettajien tarve on hyvin aluekohtaista. Sitten valitetaan netissä.

Elämä on valintoja ja kaikkea ei voi saada: Itse olen tehnyt päätöksen olla hankkimatta lapsia, jolloin voin keskittyä urani rakentamiseen ja se luultavasti myös edellyttää asuinpaikan vaihtoa tiheään, mahdollisesti ulkomaita myöten. Itselleni ainakin on tärkeintä saada tehdä työtä mistä pidän.

Edelliseen liittyen uskon että kielten opiskelu kannattaa pääaineesta huolimatta, sillä vaikka Suomessa koulutetut ihmiset, etenkin naiset, ovat usein kynnysmattoina, se ei tarkoita, etteikö muualla asiat voisi olla paremmin.

Olisi suotavaa perustaa jonkinlainen valtakunnallinen opettajapankki, mikä helpottaisi niin opettajien työllistymistä kuin kuntien opettajapulaakin. Tämän myötä esim. syrjäseutujen kunnat voisivat houkutella opettajia paremmilla palkoilla. Näillä toimenpiteillä syntyisivät markkinat, joilta jokainen osapuoli voisi poimia omansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu