Eilen oltiin viettämässä koulun loppumista, ja yhdes paikkaa oli kotipippalot. Mentiin sinne, ja vittu minä olin ainoa, ketä siellä haukuttiin. 'lähe vittu pois' kuului koko ajan, vaikka mitään en ole koskaan tehnyt heille, ja aiemmin olen tullu heidän kanssa juttuun. Erittäin paljon minuun kolahti se, että joukossa oli yksi minun parhaista kavereistani huutamassa ja puhumassa paskaa selkäni takana... Siihen hemmetti tais mennä se kaverisuhde...
ei kele!
just just
7463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
sitä että kiittämättömyys on maailman "palkka". Näin on aina ollut ja näin on aina oleva. Ei ole täällä maan päällä ihmisellä tosi paikan tullen yhtä ainoaa "ystävää". Ei minulla eikä sinulla. Se kun me opitaan niin kaikki sujuu paljon paremmin. Ei ne kaverit oikeita kavereita pysty olemaan. Ja me kaikki ihmiset ollaan samaa maata. Ihan minä kuin sinäkin. Jossain se tulee aina esille. Sano minun sanoneen. Kun tunnet itsesi ja tiedät millainen olet silloin tunnet kaikki muutkin ihmiset. Sellaisia me vaan yksinkertaisesti ollaan vaikkei haluttaisikaan.
Anteeksi että rikon uskosi ystävyyteen, mutta totuus satuttaa. Ja tieto lisää tuskaa.
En paljoa tekstistä tajunnut, mutta ymmärtäväinen fiilis tuli....
On se niin julmaa
juuri niin julmaa. Julma on ihminen toinen toiselleen jos hän valitsee sen tien. Mutta valitse sinä se oikea tie, älä tee samoin toisille kun kaverisi teki sinulle, vaan ole hyvä ja ystävällinen toisille ihmisille. Silloin teet oikein ja voit olla ylpeä itsestäsi. Luuletko että nuo jotka haukkuivat sinua tuntevat ylpeyttä itsestään ? Tuskinpa vaan. Vain silloin kun elämässä tietää toimivansa oikein voi olla ylpeä itsestään, ei muuten.
Minä tiedän tarkkaan miltä sinusta tuntui ja haluaisin antaa sinulle voimia vastaisuuden varalle tällaisen kestämiseen. Mutta koska osaat itsekkin käyttää aivojasi niin uskon että se voimavarakin löytyy seuraavalla kerralla sinusta itsestäsi. Katso aina eteenpäin elämässä, älä jää vanhoja asioita vatvomaan ja yritä ajatella positiivisia ajatuksia niin elämä hymyilee enemmän. Ei se aina ole helppoa mutta yritä, ja yritä, aina uudelleen.
Suuri halaus sinulle ystäväiseni.
kyl munki frendit haukkuu selän takana, sit ku ne on mun kaa nii ne yrittää olla nii hyvää kaverii!
mull o sama jutta
puls kun ne menee jonnekkin niin ne ei sano mulle mitää, syrjii vaa mua
ja oon todellankin harkinnut sitä että en oo enää siinä kaveriporukassa ...koulun vaihdon kunniaks
unohtakaa tollaset "kaverit"... kusipäitä ne vaan on! säälittäviä raukkoja...ansaitsette varmasti parempia ystäviä!
älä anna ton bile-takaiskun lannistaa, vaan tutustu uusiin ihmisiin... varmaan löytyy sullekkin jostain parempaa seuraa!;)
Älä enään ees puhu tollassille!
Yritä ettii itelles joku tosi kiltti.
Muakin ennen kiusattiin,ja mun frenidit puhuu musta vaieläkin täyttö paskaa mut mulla on yks hyvä ystävä josta mä en oo puhunu YHTÄÄN puppua en kenellekkään enkä mä usko että sekään puhuu...
Mä puhun vaan niistä toisista vaan pahaa.
Eti itellles hyvä frendi niin saat puhua sen kaa paljon.
=) Kaikki kääntyy sen jälkeen kuitenkin hyvin.
@)---/-----,---) Tässä sulle onnen ruusu. =)