Riikonen pyytää

tutkimaan ovatko hänen alaisensa syyllistyneet rikokseen ?
Ettei vaan Helsingin poliisin johto olisi itse tunaroinut ja nyt yrittää pestä käsiään huutamalla KRP:tä apuun.
Saa nähdä kenen pää joutuu vadille, nuoremmankonstaapelin, vanhemman- vai peräti ylikonstaapelin ?
191088
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Aivan selvästi Riikonen on provosoitunut ja pilaa välinsä totaalisesti alaisiinsa.
Päällikköviraston ylimpänä viranhaltijana hän olisi ihan hyvin voinut ottaa esitutkintalain esiin ja lukea sen 4:nnen pykälän.
Siinä kerrotaan, että esitutkinta voidaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa. Tuskin tietokatkos nyt vankeutta kenellekään olisi tuonut, nyt esimiehen ja alaiten välit ovat pilalla tuon provosoitumisen seurauksena.
Hyvä esimies oli ilmoittanut, että tietokatkos selvitetään talon sisällä ilman esitutkintaa, piste !

Äänestä
  • Jos asiaa ei perin pohjin selvitetä niin
    Riikosen kilpeen jää tahra...

    Äänestä

  • etukäteen teroittanut, että Helsingin putkassa ei hakata mutaperseitä esimerkiksi jossakin Jurvassa se on eri asia kuin kansainvälisessä pääkaupungissa.

    Äänestä

  • Ei siinä esitutkintalain 4 pykälässä ihan noin sanota. Tässä lainaus:

    "Esitutkinta saadaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia." (ETL 4.1 §)

    Kuten säännöksestä selvästi näkyy, täytyy teon olla myös kokonaisuutena ILMEISEN VÄHÄINEN ja lisäksi asianomistajalla ei saa olla vaatimuksia.

    Jotenkin minusta vaan tuntuu, että asianomistajalla voisi olla jotain vaatimuksia vaikka taustalta paljastuisi pienempikin rikos...

    Äänestä

  • ETL kirjoitti:

    Ei siinä esitutkintalain 4 pykälässä ihan noin sanota. Tässä lainaus:

    "Esitutkinta saadaan jättää toimittamatta sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuudessaan pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia." (ETL 4.1 §)

    Kuten säännöksestä selvästi näkyy, täytyy teon olla myös kokonaisuutena ILMEISEN VÄHÄINEN ja lisäksi asianomistajalla ei saa olla vaatimuksia.

    Jotenkin minusta vaan tuntuu, että asianomistajalla voisi olla jotain vaatimuksia vaikka taustalta paljastuisi pienempikin rikos...

    Miten niin väärä tulkinta. Kerrotko kuka siinä tietokatkossa on asianomistaja, jolla on vaatimuksia ?

    Äänestä

  • väärä tulkinta ? kirjoitti:

    Miten niin väärä tulkinta. Kerrotko kuka siinä tietokatkossa on asianomistaja, jolla on vaatimuksia ?

    Minulta ei kysytty, joten vastaan.

    Hakattu on asianomistaja.

    Videon perusteella on syytä epäillä, etteivät paikalla ollleet poliisimiehet puuttuneet hakkaamiseen, eivät ainakaan järin ripeästi. Tästä raivosi myös poliisiylijohtaja Markku Salminen.

    Heidän osaltaan rikosilmoitus olisi tullut toimittaa syyttäjävirastoon, lääniin poliisijohdolle, sisäministeriölle tai vaikka toiseen poliisipiiriin. Esitutkinnan käynnistämisestä heidän osaltaan olisi pitänyt päättää tutkinnanjohtaja-syyttäjän - ei Helsingin poliisilaitoksen, kuten nyt tapahtui.

    Myös poliisien mahdollisen virkarikoksen uhri ja siis asianomistaja on hakattu.

    Äänestä

  • asianomistaja? kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä, että jos katsotaan koraania, niin kyllähän se hakattu sen mukaan on tietokatkossa asianomistaja, mutta nyt katsotaankin Suomen laista. Miten hakatun kausaaliyhteys voi ulottua tietokatkoon?
    Tällä tulkinnallla Helsingin poliisista saadaan syyllinen Talvisotaankin.

    Äänestä

  • ymmärrän kirjoitti:

    oletkaan.

    Asianomistajuuden perustelut ovat ylempänä, ja niihin et pystynyt vastaamaan mitään.

    Äänestä

  • ymmärrän kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä, että jos katsotaan koraania, niin kyllähän se hakattu sen mukaan on tietokatkossa asianomistaja, mutta nyt katsotaankin Suomen laista. Miten hakatun kausaaliyhteys voi ulottua tietokatkoon?
    Tällä tulkinnallla Helsingin poliisista saadaan syyllinen Talvisotaankin.

    "tietokatkos" eli täsmällisemmin ilmeisesti mahdollisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta olisi kysymys, ja siinähän ei asianomistajaa ole, olkoon mistä muslimimaasta tahansa.

    Äänestä

  • taustatuki kirjoitti:

    "tietokatkos" eli täsmällisemmin ilmeisesti mahdollisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta olisi kysymys, ja siinähän ei asianomistajaa ole, olkoon mistä muslimimaasta tahansa.

    niin tässäkin.

    Äänestä

  • LexJuris kirjoitti:

    niin tässäkin.

    Näinhän se on, että yhteiskunta on siinä asianomistajana kuten vaikka punaisten valojen läpi ajamisessa tai ylinopeudessa. Eli Riikonen olisi voinut ratkaista itse jutun ETL 4:nnen pykälän perusteella ilman rikostutkintaa.

    Palstalla vaan tuntuu olevan joku fakki-idiootti, joka inttää ja inttää, vaikka ei tiedä rikosoikedesta himpun vertaa.

    Äänestä

  • väärä tulkinta ? kirjoitti:

    Miten niin väärä tulkinta. Kerrotko kuka siinä tietokatkossa on asianomistaja, jolla on vaatimuksia ?

    Rikoksen täytyy olla mainitun säännöksen mukaan ILMEISEN vähäinen, siis pelkkä vähäinen rikos ei riitä vaan vähäisyyden pitää olla ilmi selvää.

    Asianomistaja ja sen mahdolliset vaatimukset ovat sitten asia erikseen.

    Mielestäni asia on lähtötiedoiltaan niin epäselvä, ettei niiden perusteella voi kukaan todeta mahdollisen rikoksen ilmeistä vähäisyyttä.

    Ja koska ei edes tiedetä vielä kunnolla mistä rikoksesta voisi olla kysymys, ei voida varmuudella todeta, onko asiassa asianomistajaa (siis muutakin kuin valtio) vai ei.

    Periaattessa tietokatkosasiassakin voisi olla asianomistaja, jos rikollinen toiminta (jos sellaista on tapahtunut) on voinut esim. vaarantaa jonkin tietyn henkilön etua.

    Äänestä

Poliisipäällikkö Jukka Riikonen hurskastelee. Vaikka kyseisessä putkahakkausjutussa olisikin niin, ettei siitä tieto tullut laitoksen johdon korviin, niin Riikonen on osasyyllinen siihen, ettei tieto laitoksella kulje. Siitä nimittäin rangaistaan.

Esimerkki 1:

Helsingin poliisilaitoksen lupayksikössä on pahoja ongelmia. Erityisesti sen turva-alan ryhmässä, jonka päällikkö tarkastaja Jukka Kaski toimii gangsterin ottein. Kaskea on syytä epäillä lukuisista rikoksista: virka-aseman väärinkäyttämisestä, esitutkinnassa valehtelusta todistajan asemassa (useamman kerran), asiakirjan väärentämisestä. Häntä on suojellut lupayksikön päällikkö Tarja Ranta - julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Kasken aviopuoliso.

Jukka Riikonen on tiennyt tilanteen. Hänelle on siitä useaan otteeseen kerrottu. Riikonen ei ole suostunut tekemään mitään. Hän on siis sallinut rikollisen toiminnan jatkumisen.

Lopulta kesän lopulla yksi lupayksikössä päättävässä asemassa oleva henkilö kyllästyi touhuun ja teki siitä kantelun oikeuskanslerinvirastolle, sekä osasta tekoja tutkintapyynnön. Hyvin nopeasti tuli kosto. Henkilö siirrettiin toiseen yksikköön, jossa puolestaan ilmoitettiin ettei siellä ole tarjolla työtä kuin arkistossa.

Esimerkki 2:

Aivan toisessa yksikössä muuan konstaapeli arvosteli esimiehensä, ylikomissarion pätevyyttä. Hänestä tekaistiin rikosilmoitus laittomasta uhkauksesta. Lupayksikkö pantiin heti peruuttamaan urheiluammuntaa menestyksellisesti harrastavan miehen kaikki aseluvat ja kaikki aseet takavarikoitiin - myös virka-ase.

Rikosilmoitus oli fuulaa ja rikosnimike muuttui kunnianloukkaukseksi (mikä ei kelpaa aselupien peruuttamisen perusteeksi). Syyttäjä totesi ettei mitään kunnianloukkausta ole tapahtunut ja piste.

Tulivatko luvat takaisin? Eivät. Konstaapeli joutuu edelleen tappelemaan niistä hallinto-oikeudessa, on tapellut jo kohta vuoden.

Myös tämän tapauksen poliisipäällikkö Jukka Riikonen tuntee. Likaisen työn tekijänä molemmissa tapauksissa on Riikosen suora alainen, apulaispoliisipäällikkö Jouko Salo.

Helsingin poliisilaitoksen johdolle voivat poliisimiehet ja -naiset kertoa havaitsemistaan väärinkäytöksistä vain oman virkauransa ja asemansa vaarantaen.

Äänestä
  • siitä se lähtee, kun Karpokin on jo lopettanut...

    Äänestä

  • pääasiassa vääryyttä kokeneilta asiakkailta kuten
    Marko Viitanen tuoreessa väitöskirjassaan "poliirikokset" toteaa.
    Eli kaikki kantelut/rikosilmoitukset/tutkintapyynnöt ovat tarpeen - muuten jutut eivät koskaan selviä.

    Äänestä

  • Tätä levyä olet pyörittänyt jo parisen vuotta. Tee jotain äläkä vain inise, vai ovatko kaikki kantelusi tuottanet vesiperän ?
    Karpokin inisi 40 vuotta, taisi pari juttua tuottaa jotain tulosta, muut olivat huuhaata.

    Äänestä

  • jaksat kirjoitti:

    Tätä levyä olet pyörittänyt jo parisen vuotta. Tee jotain äläkä vain inise, vai ovatko kaikki kantelusi tuottanet vesiperän ?
    Karpokin inisi 40 vuotta, taisi pari juttua tuottaa jotain tulosta, muut olivat huuhaata.

    "Tätä levyä olet pyörittänyt jo parisen vuotta".

    Ajantajusi vippaa pahasti.

    Lupayksikön henkilö hyllytettiin arkistoon viime kuussa, siis syyskuun 2007 alussa.

    Konstaapelin kimmppun käytiin, aseluvat peruen, lokakuussa 2006.

    Oletko niitä poliisikoululaisia, jotka eivät osaa laskea?

    Äänestä

  • Riikonen yrittää myös suojella alaisiaan naispoliisiin kohdistuneessa seksuaalinen ahdistelu työstäsavustusjutussa.

    Kuuleman mukaan kaikki ikävät asiat lakaistaan maton alle

    Äänestä

  • Helsingin kihlakunnan poliisilaitos taitaa olla melkoinen sontakasa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

KRP:tä kirjoitti:

tutkimaan ovatko hänen alaisensa syyllistyneet rikokseen ?
Ettei vaan Helsingin poliisin johto olisi itse tunaroinut ja nyt yrittää pestä käsiään huutamalla KRP:tä apuun.
Saa nähdä kenen pää joutuu vadille, nuoremmankonstaapelin, vanhemman- vai peräti ylikonstaapelin ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu