Iltaa kaikille yökyöpeleille!'
Ihan on pakko tänne hehkuttaa (kun vihdoinkin yhden koirapalstan löysin ) että minä tein rohkean päätöksen, kun etsin perheellemme uutta lemmikkiä.
Otin nimittäin Espanjasta pienen kulkuripojan.
Suomesta etsin kauan.Apulat ja Keltaiset pörssit tulivat tutuksi ja monen kasvattajan sivuillakin surffailin, mutta hintatasoa ja tarjontaa seuratessani ihan alkoi hirvittää. Tarjolla oli pientä monirotupentua hintaan 500-700e (mikä törkeä hinta ) ja nämä olivat nimenomaan pikkuisia koiria mitä minäkin etsin. Siispä pitkän miettimisen jälkeen päätin, että minä en ala suomalaista pentutehtailua tukemaan ja Espanjan kulkukoirat.com oli seuraava josta lähdin kyselemään, koska siellä hätä on valtava ja kodittomia koiria riittää.
Asit etenivät sitten nopeasti ja nyt olen tosi pienen ketunpojalta näyttävän kääpiökoiran onnellinen omistaja ja hetkeäkään en ole katunut!
Pikkupoika sopeutui nopeasti laumaamme (2 koiraa jo ennestään ) Ikää hänellä on jo yli viisi vuotta, mutta se ei haittaa, koska pentua en hakenutkaan. Pikkupoika tuo minulle iloa ja onnea joka ikinen päivä vain pelkällä katseellaan ja tunnen itse onnea siitä, että olen voinut auttaa edes yhtä hylättyä eläintä.
Meillä on siis ihan hyvän kokoinen lauma täällä.
3 ihmistä ja kolme koiraa. Ja jotenkin tekisi mieli vielä tarjota koti yhdelle tarvitsevalle. Harmi kun ei voi millään niitä kaikkia reppanoita ottaa. Tämä oli siis yötarina eläinystäville, ja nyt ketunpoika ja minä painumme lämpimän peiton alle kellimään.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Minäpä taidan mennä nyt myös nukkumaan. Tuli hyvä mieli. Yhtä asiaa vain ihmettelen. Miksi et katsonut kodittomia koiria esim. ESY:n sivuilta?? Käsittääkseni sieltä saa rotu-/sekarotukoiria samaan hintaluokkaan kuin noita ns. tuontikoiria.
No, mutta...hädässä olevan auttaminen on aina palkittava teko. Minulta saat ruusun,
Ole hyvä @-->-