Meillä oli tässä joku vuosi sitten koneella seikkailupeli. En vaan enää yhtään muista sen nimeä. Tunnistaiskohan kukaan?
Pelin tapahtumat sijoittuvat jonnekin 1980-luvun lopun Neuvostoliittoon. Hataran muistikuvan mukaan pelin alussa on tapahtunut rikos (poliitikon tms. murha?) ja sitä sitten agenttina ryhdytään selvittämään.
Peli on eräänlainen tekstiseikkailu eli ruudulla näkyy huone tai katu jonka kohteita voi tutkia ja oviaukkoon klikkaamalla pääsee seuraavaan paikkaan jne.
Tärkeässä osassa ovat keskustelut esimerkiksi glasnostista ja perestroikasta vastaan tulevien janttereiden kanssa. Keskustelu hoituu valitsemalla oikeat muutamista valmiista vaihtoehdoista.
Ehdin pelata peliä punkkareiden suosimaan baariin asti, kunnes joku hulttio poisti sen koneelta. Tämä on siis käsittääkseni vanhan kunnon Atarin tai sitten Nintendon pelejä. Nimi on ehkä joku Red... Googlesta en oo vielä löytänyt oikeaa.
Olisin äärimmäisen kiitollinen, jos joku kertois mikä peli on kyseessä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.