Oma kokemus Hoitajista

päivytyksessä

aamulla oli vatsanseudulla kova pistävä kipu. Olo oli kuin joku olisi puukkoa vääntänyt haavassa. Ei muuta kuin pakulla päivystäjälle ja hoitajat näki heti tilanteen ja ohjasivat petiin. Naislääkärin saapuessa tutkimaan oli asenne, että täällä nyt tollaan saikkua hakemassa. Siinä se hutki vähän aikaa ja lähti pois. Pedillä makaessa tuli toinen kouristus ja oli pakko mennä lattialle kyykkyyn kun tuska oli sanoinkuvaamaton. Viereisessä pedissä loikoillut mieshenkilö vain totesi, että sulla on vatsahaava. Naislääkäri saapuu takaisin luokseni. Oli ilmeisesti käynyt lukemassa lääkärikirjaa ja sormillaan painoi selkäni takana olevaan kohtaan ja kysyi sattuuko. Sattuihan se, eli oli kyseessä virtsakivikohtaus. Kuvaukseen vaan ja lyijylaatat vatsanpäälle. Pieni tukos löytyi kuvista päätellen, ei sen enempää. Lääkäri mainitsi vielä ettei voi sairaslomaa kirjoittaa käynnistä. Lääkäri ei tiennyt että olen yksityisyrittäjänä, joten siitä lomasta ei olisi ollut mitään hyötyä ja voin itse koska tahansa päättä milloin vapaani pidän. Myös lääkäreitä on monentasoisia.

16

1118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siis mikä vika?

      Eikös tuo ollut omakokemus lääkäristä?
      Lääkäri tutki ja teki diagnoosin, joten mikä se ongelma sulla käynnin suhteen oli?
      Lääkärillä varmaan lääkäripulan takia on kiire ja takana pitkä päivystysputki.. uskon, että väsynyt oli. Tekevät ylitöitä enemmän, kuin laki sallii, koska lääkäri pula on suuri todellisuus suomessa.
      Unet jää vähiin ja viikonloput illat menee myös töissä.
      Itse keksit pienessä päässä, millä asenteella lääkäri sinut tutki ja mitä se huoneessa kävi tekemässä.
      Eikö fakta ole kuitenkin, että pienellä tutkimuksella ja lyhyellä ajalla lääkäri tiesi, mikä sinua vaivaa???
      Ja jos käytäntö on se, ettei alle 6mm virtsatiekivistä saikkua kirjoiteta, niin miksi sinä olisit ollut poikkeus? Siksikö, kun olet yrittäjä? Täytyykö lääkärin perehtyä jokaisen potilaan ammattiin, jos vaiva ei ole kummoinen?
      Potilaita kuitenkin vuorokauden aikana käy useita, erilaisineen oireineen.

      Jaksamisia lääkäreille.

      Ja sulle, katso peiliin äläkä narise turhista kuin pikku prinsessa.

      • oma kokemus...

        hoitajilla on valta pistää tuleva potilas jonon hännille tai päästää jonon ohi. Se oli tarinan opetus. Lääkärit ahneena palkkansa eteen, minä minä, minä....

      • lääkäreiden oma liitto estää koulutuksen lisäämisen ja valtio vielä suostuu siihen:D

      • totuus...

        on karmaseva. Jos 6 mm on noin omakohtanen tieto, olet tulevaa lääkärisukupolvea. Potilaat helisköön...!!

      • potilaat
        totuus... kirjoitti:

        on karmaseva. Jos 6 mm on noin omakohtanen tieto, olet tulevaa lääkärisukupolvea. Potilaat helisköön...!!

        helisseet ja kärsineet.
        Näköjään parempaa ei ole luvassakaan?

        Tarvinneeko ihmetellä jos sille ns. vaihtoehtoiselle puolelle, varoituksista huolimatta, alkaa olla kiinnostusta enenevässä määrin.
        Jos sieltä ns. tieteellistä näyttöä sanotaan puuttuvan, jo asiakkaan huomioiminen ja hänestä välittäminen on aivan erilaista, mitä valitettavan usein tällä tietellisemmällä puolella potilas kohtaa.
        Esimerkkejähän löytyy jopa näiltäkin sivuilta.

      • voi mikä pässi
        oma kokemus... kirjoitti:

        hoitajilla on valta pistää tuleva potilas jonon hännille tai päästää jonon ohi. Se oli tarinan opetus. Lääkärit ahneena palkkansa eteen, minä minä, minä....

        Kyllä se lääkäri tekee lopullisen päätöksen, kenet tutkii ensin.
        Ja mistä sinä tiedät ketä muita potilaita lääkärin tutkittavana oli. Oliko kenties ihmisiä, joilla oli jo taustalla vakavia perussairauksia, kuten sydänsairauksia. Lääkäri laittoi ehkä sellaisen jonon keulille.

        Sinä sait avun sairaalasta, joten ole siinä kitisemättä. Itkisit, jos et hoitoa/diagnoosia olisi saanut.

      • höpöhöpö...
        totuus... kirjoitti:

        on karmaseva. Jos 6 mm on noin omakohtanen tieto, olet tulevaa lääkärisukupolvea. Potilaat helisköön...!!

        Siis 0.6mm kokoinen.. pieni kirjoitusvirhe. Ja tiedoksi, en ole lääkäri, enkä edes lääkäriksi halua. Joten suomi pelastukoon, kun en ole edes tuleva lääkäri.

        Ja miten ko. asiat vaikuttaa, etteikö suomessa ole lääkäripula???

        Pienet kunnat/kaupungit ei meinaa saada lääkäriä taloon, joka johtuu lääkäripulasta. Katsoppa mol.fi sivuilta, kuinka monta paikkakuntaa/kaupunkia etsii lääkäriä.
        http://www.mol.fi/paikat/Search.do?lang=fi&searchExecute=true&AreaA1=1&AreaB1=1&AreaB1=10&AreaB1=11&AreaB1=12&AreaB1=13&AreaB1=14&AreaB1=15&AreaB1=16&AreaB1=17&AreaB1=18&AreaB1=19&professionCode=10&municipalities=&province=---&search=Etsi&country=---&freshness=1&duration=11&type=21&searchphrase=#resultList

        Näin äkkiä katsottuna hakusessa on n. 30 erikoslääkäriä, 22 terveyskeskuslääkäriä... mieletön määrä sairaalalääkäreitä jne.
        Pelkästään rovannimen suuntaan haetaan yht. 6 lääkäriä töihin.

        Kuka se paikkaa noi työt, kun lääkäri puuttuu? No, varmaan toinen lääkäri.

      • terveyskeskukset
        höpöhöpö... kirjoitti:

        ym. laitokset maksavat lääkäreille korvausta siitä, jos töistä puuttuu yksi lääkäri ja joku toinen joutuu tekemään hänen työnsä. Lääkäri saa siis korvausta siitä, että joutuu tekemään kahden työt. Ja se on oikein, en sitä väitä. Mutta hoitajat tekevät koko ajan töitä vajaamiehityksellä, mutta saavatko he siitä korvausta??? EIVÄT!!!

      • että....................
        voi mikä pässi kirjoitti:

        Kyllä se lääkäri tekee lopullisen päätöksen, kenet tutkii ensin.
        Ja mistä sinä tiedät ketä muita potilaita lääkärin tutkittavana oli. Oliko kenties ihmisiä, joilla oli jo taustalla vakavia perussairauksia, kuten sydänsairauksia. Lääkäri laittoi ehkä sellaisen jonon keulille.

        Sinä sait avun sairaalasta, joten ole siinä kitisemättä. Itkisit, jos et hoitoa/diagnoosia olisi saanut.

        makkoilla lepposasti vuoteella ja ennenkuin lääkäri hoksaa mikä miestä vaivaa. Tais kysyä joltain hoitajalta mikä vois olla vaivan syy. Hoitajat antoivat mulle särkylääkettä ja pitivät kädestä kiinni, ku lääkäri ei ollut kunnolla nukkunu. Suomessa saa maanteillä ja sairaaloissa tehdä työtä puoliunessa. Kaikista lääkäreistä ei ole fyysisesti ja henkisesti sairaalatyöhön. Parempi paikka silloin on eläinlääkärityö.

      • haista home
        että.................... kirjoitti:

        makkoilla lepposasti vuoteella ja ennenkuin lääkäri hoksaa mikä miestä vaivaa. Tais kysyä joltain hoitajalta mikä vois olla vaivan syy. Hoitajat antoivat mulle särkylääkettä ja pitivät kädestä kiinni, ku lääkäri ei ollut kunnolla nukkunu. Suomessa saa maanteillä ja sairaaloissa tehdä työtä puoliunessa. Kaikista lääkäreistä ei ole fyysisesti ja henkisesti sairaalatyöhön. Parempi paikka silloin on eläinlääkärityö.

        Oletko vähän minä, minä minä...
        Sielläbon kymmenen samanlaista ollut valittamassa, että JUURI hänet olisi ensimmäisenä hoidettava. Siinä unohdetaan, että jotkut sydänsairaat vanhukset voisi mennä jonojen ohi... häpeä.
        Vain tunnin odotuksella.. ja ilkeet narista kuin pikku-prinsessa. Kasva aikuiseksi ääliö.

      • ei kukaan..............
        haista home kirjoitti:

        Oletko vähän minä, minä minä...
        Sielläbon kymmenen samanlaista ollut valittamassa, että JUURI hänet olisi ensimmäisenä hoidettava. Siinä unohdetaan, että jotkut sydänsairaat vanhukset voisi mennä jonojen ohi... häpeä.
        Vain tunnin odotuksella.. ja ilkeet narista kuin pikku-prinsessa. Kasva aikuiseksi ääliö.

        menikö herne nenään?

    • olet saanut

      Mitä sinä täällä oikein valitat? Tutkittu on
      ja ilmeisiesti oikeaan diagnoosiin on päästy.
      Vai pidätkö vaivaasi niin suurena, että sinut olisi pitänyt päästää jonojen ohi ja jättää
      esim. henkihieverissä olevat sydänpotilaat heitteille? Kaikki-mulle-heti -asenteessasi
      on paljon korjattavaa!

    • ammattitaito

      Totta! Joka ammattikunnassa, on se kampaaja,putkimies,lääkäri,hoitaja ,epäpäteviä löytyy.Kokemus on hoitajista ,äitini oli dementia osastolla,siellä hoitajan käytös oli kyllä törkeä.Meinasin sanoa että vaihtaa alaa.

      • Ja Tehyn ratkaisu

        Tehyn patenttiratkaisu. Hoitajille insinöörin palkat ja törkeä käytös muuttuu heti hyväksi sekä autuas hymy naamallaan tekevät töitään.

      • SUU MESSINGILLÄ
        Ja Tehyn ratkaisu kirjoitti:

        Tehyn patenttiratkaisu. Hoitajille insinöörin palkat ja törkeä käytös muuttuu heti hyväksi sekä autuas hymy naamallaan tekevät töitään.

        EI NIILLÄ INSINÖÖREILLÄKÄÄN SE SUU OLE AINA MESSINGILLÄ...MIKSI SE PITÄISI HOITAJALLA OLLA.

      • ammatti
        Ja Tehyn ratkaisu kirjoitti:

        Tehyn patenttiratkaisu. Hoitajille insinöörin palkat ja törkeä käytös muuttuu heti hyväksi sekä autuas hymy naamallaan tekevät töitään.

        No jos hoitajat saa insinöörin palkan,mitäs sitten insinöörit, haluaa lisää.Kierre jatkuu.Se on selvää että kustannukset nousee,ketkä kärsii?Ne jotka on tosiaan palkkakuopassa,pien eläkeläiset, työttömät.Jos kaikilla olisi asiat hyvin ,oikeudenmukaisesti mehän olisimme melkein kuin paratiisissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      176
      1219
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      803
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      47
      644
    6. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      305
      562
    7. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      559
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      232
      557
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      51
      539
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      510
    Aihe