Luopua...mutta ei luovuttaa.

Tässä krassipehkoja irrottaessani,ihanasti ilahduttivatkin pitkään väriloistossaan,tuli mieleeni,miten monesta asiasta joudumme elämämme varrella luopumaan.Nämä tällaisetkin "vähäpätöisetkin" asiat,kesän yltäkylläisyydestä luopiminenkin,aiheuttavat haikeutta.
Mutta miten pystyy ja oppii luopumaan "pakosta",luovuttamatta,kadottamatta ...omaa itseään.
Luopua elinkumppanistaan,omista vanhemmistaan,lapsistaankin,läheisistä ystävistä,rakkaasta ihmisestä tietäessään,ettei häntä ole yhdessäeloon mahdollista saada,luopua tavaroista,kodistakin.
Luopua,totuttautua,oppia yksinäisyyttä,jotta voisi kasvaa ehyemmäksi ihmiseksi,oppia olemaan tarrautumatta menneeseen.
Luopua pitää....luovuttaa ei saa.
On kehitettävä keinoja luovutetun tilalle,pakotettava itsensä tosiasioihin,joille ei voi mitään.Itse oivaltaa mielekästä...tai epämielekästä elämää,kukin itsensä mukaan.
Kestettyään ja kasvettuaan voi taas olla jopa onnellinen....näin on hyvä,voimani palautuvat.

Kun ymmärrän luovuttaa:En voi enkä saa omistaa ketään enkä mitään.
3632
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllä se näin on vähitellen joutuu luopumaan
rakkaastaan, ja minä esim.käsitöistäkin nyt kun aikaa olisi samoin mattojen tuulettamiset ja sen semmoiset mutta silti olen tyytyväinen elämääni jos saisi näinkin terveenä olla loppuajan,raikasta syksyn aikaa ja hyvää pyhää.

Äänestä
  • Tähän menessä olen jo joutunut luopumaan läheisimmistä omaisistani ja muutamasta rakkaasta ystävästä. Vaikka kuolema on ainoa varma asia, en ainakaan minä pysty siihen etukäteen tottumaan.
    Itsekkäästi kieltäydyn uskomasta, vaikka tietäisin ystävälläni olevan vain muutamia viikkoja elinaikaa. En haluaisi luovuttaa häntä kuolemalle.
    Pakko on kuitenkin alistua tosiasioitten edessä.
    Pahimpina surun ja kaipauksen hetkinä ei jaksa lohduttaa itseään sillä, että edes muistot jäävät.
    Aika kuitenkin korjaa paljon, sillä pohjimmiltaan tietää, että elämän on jatkuttava. Ei voi jäädä roikkumaan kiinni siihen, mitä ei enää ole. On pakko päästää irti, luovuttaa.
    Onneksi ovat ne muistot, joista ei tarvitse luopua.

    Tavarasta on helppo luopua. Mitä ihmettä me teemme niillä hopeaesineillä, jotka olimme saaneet merkkipäivinä lahjoiksi? Emmehän edes raatsineet käyttää niitä. Oli helppo sanoa lapsille, että valitkaa siitä. Ei meillä ole niille käyttöä.
    Sama juttu on taulujen ja kirjojen kanssa. Kumpiakin on vieläkin liikaa. On vain yksi hylly, josta en vielä edes lainaa kenelläkään. Se sisältää sekalaisen kokoelman kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet minäkuvani muodostumiseen.
    Vain yhden yhden kirjan olen siitä pojanpojallemme antanut, ja toivon, että poikiemme tyttäret aikanaa jakavat keskenään nuo kirjat.
    Todennäköisesti tulee aika - ehkä piankin - jolloin on pakko luopua nykyisestä kodistamme ja muuttaa jonnekin keskustan kerrostaloon.
    Varmasti se ei helppoa ole, mutta kuitenkin se on ainoa suuri luopuminen, johon edes vähän voi etukäteen totuttautua.

    Äänestä

  • o1l123o7 kirjoitti:

    Tähän menessä olen jo joutunut luopumaan läheisimmistä omaisistani ja muutamasta rakkaasta ystävästä. Vaikka kuolema on ainoa varma asia, en ainakaan minä pysty siihen etukäteen tottumaan.
    Itsekkäästi kieltäydyn uskomasta, vaikka tietäisin ystävälläni olevan vain muutamia viikkoja elinaikaa. En haluaisi luovuttaa häntä kuolemalle.
    Pakko on kuitenkin alistua tosiasioitten edessä.
    Pahimpina surun ja kaipauksen hetkinä ei jaksa lohduttaa itseään sillä, että edes muistot jäävät.
    Aika kuitenkin korjaa paljon, sillä pohjimmiltaan tietää, että elämän on jatkuttava. Ei voi jäädä roikkumaan kiinni siihen, mitä ei enää ole. On pakko päästää irti, luovuttaa.
    Onneksi ovat ne muistot, joista ei tarvitse luopua.

    Tavarasta on helppo luopua. Mitä ihmettä me teemme niillä hopeaesineillä, jotka olimme saaneet merkkipäivinä lahjoiksi? Emmehän edes raatsineet käyttää niitä. Oli helppo sanoa lapsille, että valitkaa siitä. Ei meillä ole niille käyttöä.
    Sama juttu on taulujen ja kirjojen kanssa. Kumpiakin on vieläkin liikaa. On vain yksi hylly, josta en vielä edes lainaa kenelläkään. Se sisältää sekalaisen kokoelman kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet minäkuvani muodostumiseen.
    Vain yhden yhden kirjan olen siitä pojanpojallemme antanut, ja toivon, että poikiemme tyttäret aikanaa jakavat keskenään nuo kirjat.
    Todennäköisesti tulee aika - ehkä piankin - jolloin on pakko luopua nykyisestä kodistamme ja muuttaa jonnekin keskustan kerrostaloon.
    Varmasti se ei helppoa ole, mutta kuitenkin se on ainoa suuri luopuminen, johon edes vähän voi etukäteen totuttautua.

    joskus on pakko luopua ja ja se jättää ikuiset muistot.
    mutta luopuminen voi olla joskus ihan hyväkin ,ainakin minulle oli ,luovuin työstäni Suomessa lasteni takia . Se oli minulle hyvä luopuminen ,vaikka rohkeutta se vaati.
    Sitä ennen olin luopunut ensin miehestä senjälkeen äidistä ja kahdesta minua nuoremmasta siskosta.
    Jos ihminen on vielä nuori kuollessaan ,on se omaisille luopumista ,muuten en pidä kuolemaa luopumisena jos se on vanhuuden tai sairaudentakia tullut.
    Tavaroista luopuminen ei ole minulle ollut koskaan vaikeeta .Koska en ole materialisti .

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7759675 kirjoitti:

Tässä krassipehkoja irrottaessani,ihanasti ilahduttivatkin pitkään väriloistossaan,tuli mieleeni,miten monesta asiasta joudumme elämämme varrella luopumaan.Nämä tällaisetkin "vähäpätöisetkin" asiat,kesän yltäkylläisyydestä luopiminenkin,aiheuttavat haikeutta.
Mutta miten pystyy ja oppii luopumaan "pakosta",luovuttamatta,kadottamatta ...omaa itseään.
Luopua elinkumppanistaan,omista vanhemmistaan,lapsistaankin,läheisistä ystävistä,rakkaasta ihmisestä tietäessään,ettei häntä ole yhdessäeloon mahdollista saada,luopua tavaroista,kodistakin.
Luopua,totuttautua,oppia yksinäisyyttä,jotta voisi kasvaa ehyemmäksi ihmiseksi,oppia olemaan tarrautumatta menneeseen.
Luopua pitää....luovuttaa ei saa.
On kehitettävä keinoja luovutetun tilalle,pakotettava itsensä tosiasioihin,joille ei voi mitään.Itse oivaltaa mielekästä...tai epämielekästä elämää,kukin itsensä mukaan.
Kestettyään ja kasvettuaan voi taas olla jopa onnellinen....näin on hyvä,voimani palautuvat.

Kun ymmärrän luovuttaa:En voi enkä saa omistaa ketään enkä mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu