Tanhuhovi - Järvenpää - satulinna -ruusulinna -Tanssijoita tilaa tunnelmaa ?
eilen
lavoilla
71291
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Oli tilaa tanssia. Tuplamäärä ei vielä olisi parkettia tukkinut. Muuten kyllä oli talvikauden paras tanssi-ilta toistaiseksi.
...ollut siellä tänään. Nyt vasta hyvät tanssit olikin. Väkeä jonkin verran enemmän, mutta ei tungokseen asti, ja musiikki yhtä hyvää kuin eilenkin (silloin siis Diesel ja Markku Aro, nyt Rosso & Tarja Lunnas).
Eilen piti lähteä jo 23.30 pois, kun tanssitettavat loppuivat. Istuin kahviossa koko ensimmäisen naisten puolituntisen ja sitten varsinaisestakin naistentunnista vartin kahvilla, koska ei mieluisia hakijoita juuri ollut.
Tänään oli vallan toisin. Vasta viimevalssien jälkeen pääsin lähtemään. Yritin toki jo aiemmin.
Samoin kyllä kävi eilenkin, kun yritin jo ennen naistentunnin loppua poistua, niin riistettiin nuttu niskassa vielä tanssimaan. Toinenkin vielä esti sitten lähtemästä.
Perjantai-ilta Alex Parkissa sensijaan oli yhdestätoista lähtien (Finlanders aloitti silloin) yhtä kännisten koikkelointia ja holtitonta huitomista kovassa tungoksessa -ihan sairasta puuhaa. Niinpä poistuin 24.00, kun vielä olivat paikat ehjinä.
,,ja sen edeltäjät samasssa paikassa ölivat vielä "perinteisiä tanssiravintoloita". - Nykyään paikka on bilettäjien ja örveltäjien temmellyskenttä,, Ilmeisesti nämä tuovat enemmän rahaa kassaan ,koska sama meno näyttää jatkuvan. Taitaa olla menetetty paikka näin tanssivan asiakkaan kannalta.
kuinka paljon porukkaa? Mä kävin pihalla kääntymässä ja lähdin takasin himaan kun pihalla ei niin hirveesti näyttäny olevan autoja parkissa.
...eilenkö vai lauantaina?
Lauantaina väkeä oli todella vähän. Pihalla olevia autoja en käynyt katselemassa, vaan pysäköin tapani mukaan siihen risteykseen.
Sunnuntaina tulivat kadunvieret ainakin täyteen.
Sisällä porukkaa ihan tanssijalle mukava määrä, mutta talolle kai liian vähän.
Mukavasti sopi tanssimaan koko ajan, mutta hetkeäkään ei ollut puutetta hyvistä tanssitettavista.
Hyvät tanssit.2 ok orkkaa tosin se Finkkujen biisien imelyys.Naisia ihan liikaa,jotain tarttis tehdä,naiskiintiöt?
Vaikka tämä ei ehkä kuulukaan alkunperäisen viestiketjun aloituksen piiriin.
Pavilla oli eilen väkeä mukavasti. Korkeintaan 500 henkeä eli ihan sopiva määrä. Joku saattaisi pitää suurenakin. Jakauma oli ihan niin tasapuolinen kuin se vain Pavilla voi olla. Naisylimäärä ei aivan mahdoton. Ehkäpä tasaisin tilanne koko kesänä.
Argentiinalaisen tangon harjoituksissa väkeä sen verran sopivasti että opetustakin saattoi seurata. Kaija Pohjola Paratiiseineen veti illan ohjelmiston tutulla tyylillään. Ohjelmistossa ja väliaikamusiikissa argentiinalaisen osuus hyvin edustettuna. Hitaita valssejakin tuli melko runsaasti. Liekö toivottu niin. Tempo musiikissa yleensäkin tavallisen tallaajan kannalta aivan sopivaa.
Lämpötila oli kohdallaan. Syksyn kosteus näkyi vetävän ikkunat huuruun. Kyllähän Pavi sittenkin on kesälava. Kesäkausi alkaa olla lopuillaan. Viikko enää ja uutta kautta odottelemaan.
Odotellessa täytyy tähyillä hieman kauemmas Lohjan, Nurmijärven ja Järvenpään suuntaa. Ellei sitten Puistokulma, Wanha tai Malmi viehätä.
Löytyyhän täältä vielä Tulisuudelma ja uudehkona tulokkaana Korpilampi. Taitavat olla vaan niin erilaisia profiililtaan nuo. Tosin viime mainitussa on tanssinopetusta lauantaisin 3 tunnin jaksoina.