Moi!
Mahtaisikohan joku tietää hyviä linkkejä tai kirjoja ihmisistä, jotka ovat eläneet "normaalia" elämää kolmen-neljän kympin hujakoille ja saaneet sitten jostain kipinän alkaa taiteilijaksi.
Jonkun ranskalaisen runoilijan muistan näin tehneen, antoi talon perheelle ja lähti repun ja muistikirjan kanssa kiertämään maailmaa. Nimi ei vain tule millään mieleen, muistaisiko joku?
Minua hieman kiinnostaisi tällainen loikka, ja olisi kiva lueskellä, miten ja miksi sellaisia on tehty.
Ja toki omakohtaisiakin kokemuksia olisi mukava kuulla.
Mahtaisikohan joku tietää hyviä linkkejä tai kirjoja ihmisistä, jotka ovat eläneet "normaalia" elämää kolmen-neljän kympin hujakoille ja saaneet sitten jostain kipinän alkaa taiteilijaksi.
Jonkun ranskalaisen runoilijan muistan näin tehneen, antoi talon perheelle ja lähti repun ja muistikirjan kanssa kiertämään maailmaa. Nimi ei vain tule millään mieleen, muistaisiko joku?
Minua hieman kiinnostaisi tällainen loikka, ja olisi kiva lueskellä, miten ja miksi sellaisia on tehty.
Ja toki omakohtaisiakin kokemuksia olisi mukava kuulla.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eikös Michael Cunningham kirjoittanut Pulizer-palkinnon saaneen kirjansa "Tunnit" vähän vanhemmalla iällä? Omakohtaisia kokemuksia ei ole(mitä nyt 24-vuotiaana sille tielle lähdin), mutta jos tunnet voimakasta tarvetta itsesi ilmaisuun taiteen keinoin niin suosittelen sitä täysin rinnoin. Kerranhan täällä vaan eletään joten tee niin kuin sydämessäsi tunnet äläkä muilta kysy siihen lupaa. Onnea tiellesi!
lupaa kysele, vaan kokemuksia. Muiden esimerkit ovat aina mielenkiintoista ja joskus jopa inspiroivia.
Kirjallisuus ja kuvataide tuntuvat hieman poikkeavan tässä suhteessa, kun aika moni ryhtyy kirjailijaksi eläkkeelle päästyään. Kuvataiteilijoista en tiedä kuin Andreas Alarieston.
Ennnenkuin loikkaan minnekään niin mieti kuinka hoidat arkipäivän asiat, kun rahaa ei enää tule..
Taivaanrannanmaalarin elämmä ei ole kehuttavaa eikä siitä jää mitään taiteellista arvoa jää jälkipolville. Kukaan ei ole kiinnostunut "pummin" taiteellisesta ajattelusta".
olen noita arkisia asioita miettinyt ja itse asiassa jo muutaman vuoden opetellut elämään halvalla.
En elättele kuvitelmaa, että eläisin maalaamalla, vaan että omistaisin sille vakavasti aikaani. Sen ohella pitää varmaan tehdä oikeita töitä jonkin verran, mutta minulla on siihen ihan hyvä ammatti olemassa.
Enemmän minua askarruttaa tuo henkinen loikkaus, koska en ehkä koe taiteen tekemisen olevan mitään "hyödyllistä".
Eiköhän "taiteilija elämää" tarkoita hieman samaa kuin itsetutkiskelu jos ollaan vakavasti liikenteessä. Eihän tällöin olekaan kyse varsinaisesti mistään hyödystä vaan elämänkatsomuksen laajentamisesta.
alkoi maalata, ja on kai myynytkin töitään. Muun työn ohessa kai kuitenkin.
Jos haluat alkaa maalata, älä viivytä sitä enää yhtään. Maalaa vaikka hiukan joka päivä. Sillä tavalla taito kehittyy. Omani olen antanut rapistua käyttämättömänä yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Niitä vuosia ei saa takaisin.
Vähitellen oivallat, miten paljon sinulla on taitoa, ja mahdollisuuksia elää taiteellasi, ja sitten voit harkita työsi jättämistä. Siihen asti maalaa itsesi takia. Luovuus on ihana asia. Sitä ei voi verrata oikein mihinkään muuhun, paitsi ehkä lasten saamiseen. Kun luo ihan itse jotain, se on mahtava tunne. Jos toiset haluavat tuotteesi ostaa omalle seinälleen, se saataa aluksi olla kuin lapsestaan luopumista, mutta siihen tottuu.
Onnea sinulle. Ammattisi antaa sinulle pehmeän laskun - voit taiteilla ja samalla saada elantosi.
4-kymppisenä aloin piirtämään, valokuvaaminenkin
räjähti käsissäni, kokeilin jopa maalaamista öljyillä! Loistavaa jälkeä tulee piirtämällä,
valokuvaus taasen vie eri vaiheineen paljon aikaa!
Mutta en jättänyt työelämää, enkä erakoitunut...
Suosittelen! tästä ei nimittäin ole enää paluuta..