Hei kaikille!
14 vuotta sitten ollessani 12-vuotias kotiini ja maailmaani tuli suloinen, pieni maksanruskea Labratorion noutaja johon rakastuin heti ensisilmäyksellä. Siitä asti olemme eläneet yhdessä ja oltu todelliset parhaat ystävät.Olen ollut kiitollinen ja onnellinen näistä kaikista 14 vuosista joita olen saanut viettää rakkaani koirani kanssa.
Mutta nyt vuodet ovat vierineet ja koirastani on tullut hyvin vanha. Näkö ja kuulo erittäin huonoja, hajuaisti ok, ruokahalu edelleen loputon. Koirani kakkaa paljon sisälle, koska ei enää kerkiä yrityksestä huolimatta ulos. Nousee ja laskeutuu varovasti maaten, selvästi varoen takapäätä, joka herättää kysymyksen lonkkien kunnosta. Ei huomoi muita perheenjäseniä kuin minut, myös käy hyvin lyhyellä kävelyllä vain minun kanssa. Kävelee vain muutama 100 metriä kunnes väsyy. Herää aamulla noin 4-6 aikaa käveleen ympäri taloa selvästi aamu ruokaa odottaen. Kaikesta huolimatta koirani on iloinen veijari, joka muistaa vieläkin esim. aamupostin hakemisen. En tiedä on koirallani kipuja ja kärsiikö hän. Joko on tullut koirani aika päästä lepoon. En tiedä mistä voin löytää voimaa ja rohkeutta antaa koiralleni piikkiä joka nukuttaa hänet lopulliseen uneen.
Auttakaa mitä minä teen. kärsiikö rakas koirani ja miten olen varma hänen kivuistaan. Käymme kyllä eläinlääkärillä, mutta haluan kuulla muiden koiran omistajien mielipiteitä. Miten ihmeessä selviän kun koira joka on ollut elämässäni niin kauan kuin muistaa häviää viereltäni, koira joka tuli tyttökaverin (nykyisen vaimoni) väliin aina kun halailimme ja kuhertelimme. Koira jota olen rakastanut ja rakastan yli kaiken koko elämäni.
Muut perheenjäsenet ja ystäväni ovat jo sitä mieltä, että koirani aika on tullut.
Lopullinen päätös on minun, miten voin tehdä sen ja mikä tärkeintä mistä tiedän sen...
14 vuotta sitten ollessani 12-vuotias kotiini ja maailmaani tuli suloinen, pieni maksanruskea Labratorion noutaja johon rakastuin heti ensisilmäyksellä. Siitä asti olemme eläneet yhdessä ja oltu todelliset parhaat ystävät.Olen ollut kiitollinen ja onnellinen näistä kaikista 14 vuosista joita olen saanut viettää rakkaani koirani kanssa.
Mutta nyt vuodet ovat vierineet ja koirastani on tullut hyvin vanha. Näkö ja kuulo erittäin huonoja, hajuaisti ok, ruokahalu edelleen loputon. Koirani kakkaa paljon sisälle, koska ei enää kerkiä yrityksestä huolimatta ulos. Nousee ja laskeutuu varovasti maaten, selvästi varoen takapäätä, joka herättää kysymyksen lonkkien kunnosta. Ei huomoi muita perheenjäseniä kuin minut, myös käy hyvin lyhyellä kävelyllä vain minun kanssa. Kävelee vain muutama 100 metriä kunnes väsyy. Herää aamulla noin 4-6 aikaa käveleen ympäri taloa selvästi aamu ruokaa odottaen. Kaikesta huolimatta koirani on iloinen veijari, joka muistaa vieläkin esim. aamupostin hakemisen. En tiedä on koirallani kipuja ja kärsiikö hän. Joko on tullut koirani aika päästä lepoon. En tiedä mistä voin löytää voimaa ja rohkeutta antaa koiralleni piikkiä joka nukuttaa hänet lopulliseen uneen.
Auttakaa mitä minä teen. kärsiikö rakas koirani ja miten olen varma hänen kivuistaan. Käymme kyllä eläinlääkärillä, mutta haluan kuulla muiden koiran omistajien mielipiteitä. Miten ihmeessä selviän kun koira joka on ollut elämässäni niin kauan kuin muistaa häviää viereltäni, koira joka tuli tyttökaverin (nykyisen vaimoni) väliin aina kun halailimme ja kuhertelimme. Koira jota olen rakastanut ja rakastan yli kaiken koko elämäni.
Muut perheenjäsenet ja ystäväni ovat jo sitä mieltä, että koirani aika on tullut.
Lopullinen päätös on minun, miten voin tehdä sen ja mikä tärkeintä mistä tiedän sen...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos likunta on noin vaikeaa, koirasi aika on tullut.
Itse päästin koirien taivaaseen paljon nuoremman koiran keväällä. Huomioippa, että koirat piilottavat kipujaan hyvin.
voimia raskaaseen päätökseen
Viime heinäkuussa olin itse samaisen asian edessä, koirani (labbis) oli tuolloin 14,5 vuotias.
Aivan samoja vaivoja oli,kun sinunkin ystävälläsi.
Olin "surrut" rakkaani tulevaa poismenoa jo kauan ja pelännyt, milloin se päivä tulee.
Minä vaan jollakin tavalla vaistosin, että koirallani ei ollut enää hyvä olla ja sitten yhtenä aamuna tein raskaan päätöksen.
Itkua ja ikävää on siitä asti ollut,mutta tiedän ainakin varmuudella, ettei sillä ole enää kipuja.
Eläinlääkärin mukaan päätökseni osui aivan sopivaan ajankohtaan, koiralla oli jo parantumattomia vaivoja niin paljon.
Rakkautta osoittaa myös se, että osaa luopua silloin kun eläinystävä kärsii!
Minua lohdutti ajatus, että se olen minä itse, joka tässä nyt ikävöi ja suree, ystävälläni on hyvä olla!
Toivon sulle paljon voimia...vain aika auttaa ikävään!