Miksi

Miksi lapsenlapset joutuu olemaan ilman isää.
Kasvatinko tyttäreni väärin. Olis pitänyt opettaa,
että miehelle pitää olla nöyrä. Nyt niiden isä
lähti ja jätti lapset äidille.
3317
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Äläpä syyllistä itseäsi.
Kahden kauppa ja kolmannelle korvapuusti.
Me isovanhemmat voimme mahdollisuuksien mukaan olla tukena lapsenlapsille, joiden vanhemmat eivät viihtyneetkään toistensa kanssa.
Mitäs lapset isällä, joka ei halua olla vastuunkantaja. Ylivoimaiseksi tulisi puolisollekin pitää rinnallaan aikuista murrosikäistä, joka ei vielä ole sisäistänyt vastuuta perheestä.

Äänestä
  • "Mitäs lapset isällä, joka ei halua olla vastuunkantaja. Ylivoimaiseksi tulisi puolisollekin pitää rinnallaan aikuista murrosikäistä, joka ei vielä ole sisäistänyt vastuuta perheestä"

    Aamen!!

    Äänestä

Omalla kohdallani vanhempani ovat myös eronneet, mutta isä on aina ollut se tuki ja turva, johon on voinut luottaa.
Äidin kanssa olen lapsuuteni ja nuoruuteni asunut, mutta läsnä hän ei ole ollut, oma etu on mennyt lasten edelle (elämääni ei kuitenkaan siitä huolimatta liity alkoholi tms. päihderiippuvuutta, siitä ei perheessäni ole ollut ongelmaa). Paljon on sotkuja äiti elämääni aiheuttanut ja siskooni välinsä pilannut touhuillaan.
Äidin vanhemmat taas eivät koskaan ole isästämme pitäneet eivätkä meiltä sitä peitelleet, puhuvat ja arvostelevat isäni tekemiä asioita, joita hän ei koskaan ole tehnytkään. Monesti syyllinen niihin on ollut äiti itse, ei sitä vain ole viitsinyt vanhemmilleen kertoa.

Molemmista vanhemmistani välitän, mutta eri tavalla.
Isä on ollut sellainen, jonka soisi joka lapselle. Äidin kanssa olemme ihan hyvissä väleissä, mutta se sellainen lämpö puuttuu... hänestä vain ei ole äidiksi, tuskin meille koskaan mitään pahaa on halunnut ja parhaansa on yrittänyt, mutta aina se ei vaan onnistu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapsenlapset kirjoitti:

Miksi lapsenlapset joutuu olemaan ilman isää.
Kasvatinko tyttäreni väärin. Olis pitänyt opettaa,
että miehelle pitää olla nöyrä. Nyt niiden isä
lähti ja jätti lapset äidille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu