Neuvon tarpeessa....minulla ja exällä kaksi lasta,joka toinen vkonloppu isällänsä ja muuten minulla...kaikki on toiminut aivan mukavasti kun pojat ovat menneet pidennettynä vkonloppuna isälle,esim.keskiviikosta sunnuntaihin. Nyt vain on tullut muutoksia siihen että on vain ottanut enää perjantaista lähtien.Meillä yhteishuoltajuus ja olen saanut hiukan siinä samalla omaa aikaa koska opiskelen työn ohella,voisiko joku neuvoa mitä pitäis tehdä? Elämme lasten kanssa muutenkin kädestä suuhun joka kuukausi,ja on ollut rankkaa.Haluaisin päästä jotenkin sopimukseen että isäkin olisi heidän kanssaan enemmän.En ilmeisesti voi vaatia häneltä mitään.Olen miettinyt viikko ja viikko systeemiä,mutta taloudellisesti en siihen pysty ja en uskalla ex miehelle sitä ehdottaa.
olen
todellakin
6403
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Asumme lähekkäin ja lapsilla on lyhyt matka kouluun joten meillä toimii seuraava järjestely: lapset ovat joka kuukausi 9 päivää isällään siten, että se aika pitää sisällään kaksi perättäistä viikonloppua ja sen väliin jäävän viikon. Toimii hyvin ja kaikki ovat tyytyväisiä. Ehdotin isälle ja lapsille (puhuin kaikkien kanssa erikseen) jos siirrytään 2vko systeemiin mutta sille ei lämmennyt yksikään. Isän luona on ihan mukavaa mutta äiti on äiti...näin sen päättelin lasteni kohdalla. Ex taas on löytänyt uuden rakkaan ja haluaa luonnollisesti viettää aikaa myös hänen kanssaan. Puhu rohkeasti lastesi isälle, että edes ne pidennetyt vlpt toimisivat. Vetoa siihen, että lapset haluavat olla hänen kanssaan, kerro miten tärkeä ihminen hän heille on.
Mulla on kaks poikaa myös, 2 ja 4 vuotiaat, pojat on joka toinen viikonloppu isällään... tosin AINA pe-su ja tuo kädestä suuhun eläminenkin kuulostaa tosi tutulta... elarit on minimit vaikka isä käy töissä ja saa keskitasoa parempaa palkkaa, minä puolestani olen työtön. Isä hoitaa vain sen osuuden poikien hoidossa ja kasvattamisessa mikä on lastenvalvojalla kirjoitettu paperiin, hänen mielestään vastuunsa päättyy siihen.. Eipä se käsitä mitä lasten kasvatus ja hoito oikeasti on, ei sitä lähdetä noin vaan risteilyille tai yleensäkään juuri mihinkään, joskus olisin halunnut että pojta ois ollu pidemmän viikonlopun isällään että oisin saanut tehdä pienen reissun kaupungin rajojen ulkopuolelle...vaan ei. Me erottiin exäni kanssa jo silloin kun odotin nuorempaa poikaa, eli aikalailla yksin tässä on kaikki hoidettu...mutta, minä olen ylpeä itsestäni ja siitä että kykenen tähän vaikka rankkaa onkin, pojat kasvaa äkkiä ja vielä minä kerkeän reissuni reissata, pääasia on nyt että olen läsnä poikien kasvussa ja elämässä yleensä... mistä jääkään isä paitsi ja voi voi kun pojat on sen verran isoja tajutakseen kenen etuja isänsä ajaa...
Tsemppiä kaikille yksinhuoltajille!!
Oletko ajatellut mistä ne pojat paitsi jäävät? Se kai tärkeintä on.
se että pojat jäävät vaille isän läsnäoloa tai eivät saa olla tarpeeksi isänsä kanssa, ei ole minun vika, vaan isän... Oon mä koittanu ehdottaa pidennettyjä viikonloppuja ja että loma-aikoina olisivat isällään, mutta kun isukki on niin "kiireinen" että ei se käy... Toisesta pojasta kun ei halunnut edes yhteishuoltajuutta vaikka minä oisin sen kannalla ollutkin.
Elättääkö siis exäsi sut ja lapset? Toisaalta ei ole sinulla aikaa? Toisaalta haluaisit ehdottaa vuoroviikkoa että rahaa menisi sinulla lapsiin vähemmän? Ja exällä enemmän? Mutta yhtälö, mikään niistä ei sovi sinulle?
Mietipäs joskus asioita muidenkin kannalta niin ehkä saat sen mistä luovut?
Mies jonka ympäriltä tuolit viedään
noin puhuu vain tietämätön elämästä!!