Kadi vs

Jos teidän pitää valita suosikkinne näistä, eli Kadista ja Martinasta, niin kumpi on suosikkinne?

Minä tykkään Kadista enemmän, hän on rehellinen duunari, on köyhistä oloista, syntynyt Neuvostoliitossa, nähnyt elämää.

Kadilla on pirteät ja kivan siniset silmät ja kivat eleet.

Kadi ei myöskään ole mikään kiertopalkinto, eli hänellähän ei ole kuin muutama seksikumppani.

Kadi ei polta tupakkaa.

Mielestäni Kadin tulisi voittaa tämän vuoden BB.
61300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kadi kuiteski kunnollinen ihminen, aito ja rehellinen.

Äänestä

on ihan tarpeetonta. Kadi on kulpailussa normaalijäsenenä, entäs Marttiina? Luuletko, että hän oli hakenut taloon? Tuotantotiimi otti häneen yhteyttä (kuten hän itse sunnuntain Big Brotherissa totesi). Selvää siten on, että hän saa olopäivistään palkkaa. Uskon, että asukkaat laittavat hänet heti pudotukseen kun on mahdollista.
Eipä nuo talon pojatkaan silikonitissistä innostuneet kun Suvi asiasta kysyi. Ainoastaan Timo sanoi, että panisi Mutta ei ollut ihastunut lainkaan mutta totesi että hän panisi yleisesti ottaen kaikkia kahdella jalalla kulkevia. Tuosta päätellen poikien mielestä Kadi olisi ylivoimainen kuten on minustakin.

Äänestä
  • Kyllä Martina halusi tulla taloon, muuten hän ei olisi nyt siellä. Turha Martinanh on leikkiä vaatimatonta.

    Kadi on luonnollinen.

    Miksi muuten Marinalla ei ollut kassia mukaan taloon tultaessa?

    Äänestä

Kadi on inhimillisempi. Syntynyt muuten Eestissä :)

Äänestä
  • ihan sama missä kadi on syntynyt vaikka perseessä ois syntynyt mutta täys tyhmä lehmä koko akka!!! ulos!ulos!ulos!

    Äänestä

  • Jos on syntynyt ennen vuotta 1991 (Pärnussa), niin on syntynyt silloin Neuvostoliitossa :)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Martina. kirjoitti:

Jos teidän pitää valita suosikkinne näistä, eli Kadista ja Martinasta, niin kumpi on suosikkinne?

Minä tykkään Kadista enemmän, hän on rehellinen duunari, on köyhistä oloista, syntynyt Neuvostoliitossa, nähnyt elämää.

Kadilla on pirteät ja kivan siniset silmät ja kivat eleet.

Kadi ei myöskään ole mikään kiertopalkinto, eli hänellähän ei ole kuin muutama seksikumppani.

Kadi ei polta tupakkaa.

Mielestäni Kadin tulisi voittaa tämän vuoden BB.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu