Olin noin kahdeksantoista kun se alkoi. Alkusysäyksen antajana oli kai äitini siskon mies Heksa, joka näki minut kerran kusella aitan takana puolittaisessa aamuseisokissa. Hän oli menossa ajamaan metsäkonettaan ja poikkesi meille aamukahville kuten tavallisesti silloin kun ajot sattuivat olemaan meillä päin. Ennen sisään menoa hän poikkesi aitan taakse housujenkevennykselle missä minä jo seisoin puolijäykkä kalu kädessäni.
- Ohoh! Onpas pojalla julma, hän muka säikähti. Käänsin nolona hänelle selkääni käskien pitää turpansa kiinni. Mutta pitikös hän. Jo aamukahvipöydässä hän alkoi virnulla äitilleni:
- Tuolla pojalla ne on jo miehen vehkeet. Ei kehtaa enää samaan aikaan omaa nysää housuista ottaa, kun poika ulkoiluttaa asettaan, Heksa virnisteli. Äitini oli heti mukana leikissä:
- Vai niin! Saapa nähä millon niillä vehkeillä aletaan tuomaan miniöitä taloon, hän naureskeli ja katsoi minuun ilkikurisesti hymyillen. Kähisin punaisena ja käskin heitä pitämään turpansa kiinni. En tietenkään alkanut selittää että kyse oli ainakin osittain väärinkäsityksestä.
Pian keskustelu unohtui ainakin minulta. Se palautui kuitenkin mieleeni myöhemmin kun silloin tällöin huomasin äitini tuijottavan minua mietteliäänä, etenkin housujeni etumusta. Ei kai se helkkarin lumppu nyt mieti...?
Minun ja äitini välit eivät olleet kovinkaan hyvät. Ennen kuin isäni lähti kävelemään pari vuotta sitten oli äitini alkanut jakamaan sulojaan auliisti niitä haluaville. Pienessä kylässä puheet kantautuivat aika pian korviini. Ja kerran satuin yllättämäänkin hänet puuhissa naapurin viisikymppisen vanhanpojan kanssa ladossamme. Isäni ei tietysti mokomaa touhua kovin kauaa jaksanut vaan lähti ennen pitkää kävelemään. Ja äitini jatkoi jakamistaan.
Ja mikäpä oli jakaessa. Hän oli kolmekutonen, noin 165 cm pitkä ja rehevähkö, mutta kilot olivat oikeissa paikoissa. Rinnat olivat kokoa C, minkä olin tietysti tarkistanut pyykkikorissa olevista liiveistä jo aikaa sitten, lantio oli leveä, takapuoli leveä ja muodokas ja pienestä naisellisesta vatsakumpareesta huolimatta vyötärö oli kapea. Jalat ja kädet olivat vahvalihaksiset ja muodokkaat. Hänen lähes mustat hiuksensa olivat hiukan kiharat ja pitkät, ja melko tavanomaisiin kasvoihin lisäilmettä toivat persoonalliset silmälasit jotka saivat hänet näyttämään hiukan salaperäiseltä ja jopa julmalta. Kyllähän tuollainen paketti viisikymppisille vanhoillepojille kelpaisi. Ja rehellisyyden nimissä miksei nuoremmillekin.
Olin hänelle katkera isäni lähdöstä ja vaivoin siedimme toisiamme. Nykyään emme kuitenkaan juuri koskaan ajautuneet ilmiriitaan. Jokapäiväiset askareet hoidimme melko vähin puhein ja oleskelimme pääasiassa omissa oloissamme vaikkakin saman katon alla.
Kunnes hän nyt alkoi osoittaa epätavallista kiinnostusta kohtaani. Eikä se jäänyt pelkkiin vaivihkaisiin katseisiin. Kun olin eräänä iltana menossa suihkuun ja juuri saanut riisuttua hän syöksyi yhtäkkiä pukuhuoneeseen, mutisi jotain ja haki kaapista jonkun deodoranttipullon. Olin unohtanut lukita oven! Tämän tästä hän heitti nopeita katseita keskivartalooni kaappia penkoessaan. Onneksi olin juuri ehtinyt suojata vehkeeni jo riisumillani alushousuilla.
Joinakin iltoina hän tuli huoneeseeni kun olin asettunut jo sänkyyn. Hän jutteli hiljaisella äänellä jotain yhdentekeviä asioita, katseli ikkunasta ulos ja aina viimein lähti. Joskus teeskentelin nukkuvaa ja hämärässä huoneessa seurasi silmieni raosta kun hän kävi sänkyni vierellä ja katseli minua. Kerran hän tuli juuri kun olin alkamassa runkkaamaan. Teeskentelin nukkuvaa. Makasin puoliksi selälläni ja seisova kaluni pingotti peittooni selvästi havaittavan teltan. Pornolehden olin ehtinyt sujauttaa peiton alle piiloon. Hän tuli aivan sänkyni viereen, vei kasvojaan lähemmäksi kohoumaa ja hengitti nopeaa pintahengitystä. Sitten hän kääntyi nopeasti ja lähti. Jostain syystä olin ihan kuumana. Aloin runkata rajusti äskeinen kohtaus mielessäni ja pian kaluni alkoi ampua kuumia suihkahduksiä yöhön. Nolotti.
Tämän jälkeen aloin odottaa noita illallisia käyntejä. Iltaa kohti kiimani kasvoi järjettömin mittasuhteisiin. Joskus jätin pornolehtiä pöydälleni. Ja avoinna sellaisilta kohdilta jotka esittivät reheviä, mielellään tummia naisia. Yhä useammin makasin selälläni peiton alla kalu pystyssä. Katsokoon huora nyt kyrpää kun kerran haluaa! Ja yhä kauemmin hän viipyi minua katsellen. Välillä hän tutki avoimia lehtä pöydälläni. En tiedä mitä hän ajatteli. Omat ajatukseni alkoivat olla ainakin raiteiltaan. Mieleni teki jättää peitto pois päältä ja kalu sojottamaan alushousujeni lahkeesta, mutta sitä en kuitenkaan rohjennut tehdä. Hänen lähdettyään runkkasin rajusti joskus parikin kertaa putkeen. Fantasioissani näyttelivät yhä harvemmin pääosaa isorintainen äidinkielenopettajamme tai luokkamme seksipommi. Ne roolit oli nyt vallannut inhottava, huorahtava äitini. Näin hänestä uniakin.
Myös yllättävät vierailut pukuhuoneeseen jatkuivat. Nykyään en koskaan laittanut kylppärin ovea lukkoon, ja vaikka iltaisin sängyssäni hekumoin seuraavan kerran seisovani muina miehinä seisokki päällä kun hän syöksyisi pukuhuoneeseen en sitä todellisuudessa saanut koskaan tehtyä. Aina suojasin seisovan kaluni pyyhkeellä tai käännyin selin.
Aloin tuijotella hänen rintojaan ja takapuoltaan. Itse asiassa en enää tahtonut saada katsettani niistä irti. Kuvittelin miltä ne näyttäisivät ilman vaatteita. Hän tietystikään ei voinut olla huomaamatta tätä ja alkoi vastaiskuna kuljeskella suihkun jälkeen kylpytakissa vyö vain löyhästi sidottuna. Joskus se puutti kokonaan. Välillä takin liepeen siirtyessä jompi kumpi rinta pullahti kokonaan näkyville. Hiukan roikkuvassa isohkossa kumpareessa oli jättimäinen, tumma nännipiha jonka keskeltä sojotti iso nänni. Huomattuaan katseeni hän muka kainosti veti kylpytakin liepeen suojaksi. Yritin katsella hänen jalkoväliään ja minusta näytti kuin hän olisi ollut posliini. Olin kai tulossa hulluksi! Eihän tämä voinut olla totta!
Lopulta tein ratkaisuni. Suihkun jälkeen en pukenut muuta kuin ohutta kangasta olevat valkoiset tangat. Käänsin puolijäykän kaluni sojottamaan housujen sisällä vasemmalla. Ja tulin pukuhuoneesta muina miehinä. Kävi miten kävi, ajattelin. Minua ohjaili nyt järjen sijaan kiima.
Äitini oli käynyt suihkussa minua ennen ja kuljeskeli ympäriinsä kylpytakki auki kotiaskareita hoidellen. Huomattuaan asuni hän näytti aluksi hiukan yllättyneeltä. Tämän tästä hänen katseensa viipyili etumuksessani. Itse liikuskelin muina miehinä iltapalaa tehden, koulukirjojani kasaillen ja touhuillen mitä milloinkin. Kaluni oli jo täydessä seisokissa. Peilin ohi mennessäni vilkaisin itseäni vaivihkaa. Vehkeeni pingotti housuihin kunnon muhkuran. Kyrvän muodot piirtyivät ohuen kankaan läpi selvästi. Touhutippa oli kastellut terskan seudun ja housut olivat siltä kohtaa lähes läpinäkyvät. Näky sai elimeni sykkimään kiimasta. Onpahan lumpulle katseltavaa, ajattelin. Ja katselihan hän. Välillä yritti heittää jonkun avuttoman hauskaksi tarkoitetun jutunkin käheällä äänellä minua silmiin vilkaisten. Vastasin yhdentekevyyksillä ääni vavahdellen.
Pöydän puhdistettuaan äitini istahti sen reunalle, risti kätensä niskan taakse, haukotteli ja venytteli. Haukotuksen lomasta hän soperteli jotain nukkumaan menosta. Kylpytakki aukesi paljastaen molemmat rinnat. Hän ojensi kätensä taakseen ja tuki itsensä pöytään puoli-istuvaan asentoon. Nuo ihanat rinnat vavahtivat hiukan sivuille. Valtavat nännipihat olivat röpelöiset ja isot nännit mustanpuhuvat. Tuijotin niitä herkeämättä. Vilkaisin hänen kasvojaan. Hän katsoi minuun hiukan avuton hymy kasvoillaan. Hänen silmänsä olivat sameat. Sitten äitini siirsi avoimesti katseensa pullottaviin housuihin. Hän sulki silmänsä, hengähti kiivaasti, siirsi kylpytakkia sylistään ja avasi jalkojaan. Näky oli uskomaton!
En ole koskaan nähnyt kenelläkään muulla niin irstasta vittua! Kumpare oli iso kuin greipin puolikas. Vittu oli pitkä. Sen huulet olivat paksut, täyteläiset, röpelöiset ja lähes mustat. Ne olivat hiukan raollaan ja kiiltelivät kosteudesta. Valtavan hupun alta pilkisteli sormenpään kokoinen kirkkaan vaaleanpunainen klitoris. Koko komeutta ympäröi parimillinen tiheä ja musta sänki. Kyrpäni oli räjähtää.
Olin täysin automaattiohjauksella. Lähestyin häntä ja kiilauduin hänen jalkojensa väliin. Laskin housuni ja kaluni ponnahti vapaaksi limaa valuen. Päätä kohti levenevä, juuresta ohuempi isoterskainen komistukseni sojotti hiukan alas ja reilusti vasemmalle kaartuen.
Hengitin raskaasti. Tunkeuduin syvemmälle äitini jalkojen väliin ja painoin kyrpäni hänen vaolleen. Hänen vittunsa tuoksu levisi voimakkaana mutta jotenkin pehmeänä nenääni. Hän avasi silmänsä. Katsoin häntä suoraan silmiin. Liikutin terskaani hänen vaossaan ensin ylös. Kun tapasin klitoriksen hän vavahti. Sitten siirsin kyrpäni alemmaksi, löysin paikan joka tuntui antavan periksi ja työnnyin häneen. Ensimmäistä kertaa elämässäni naisen sisällä! Hän valui kosteutta. Painoin suuni isolle nännille ja lähes järsin sitä. Hän otti tukastani ja painoi minua itseään vasten. Aloin pumpata kuin hullu. Puristelin hänen vahvoja reisiään.
-Huora...äiti...anna... sopertelin. Hän ynisi. Huohotin raskaasti. Ja samalla räjähdin. Kyrpäni sykki äitini sisällä ampuen lastiaan häneen. Hän riuhtoi tukastani ja kynsi selkääni.
Kun palasin järkiini olin jo ulkona hänestä ja nojasin hänen reisiinsä huohottaen. Hävetti, mutta se alkoi peittyä uuden kiiman aallon alle. Ihana iso vittu oli avoinna silmieni edessä. Hän levitteli sitä sormillaan. Sen ja omien eritteideni tuoksu oli huumaava. Kaluni alkoi nytkähdellä uudestaan asentoon. Hän silitti päätäni eritteisellä, vitussaan olleella kädellään. Toinen käsi hamuili kyrpääni. - Vai huora? Äitiisi oot lähteny, huoripukki, hän sanoi ja pörrötti tukkaani. - Ja tästä ei puhuta jos oot kiltti äitillesi tästä lähtien. Hän katsoi minua tuimasti silmiin ja kiristi otettaan tukastani.
- Miten kiltti, kysyin.
- No niin että minäkin saan, hän sanoi ja alkoi liikuttaa kaluni päätä ylös ja alas vaossaan... - Kyllä tässä muutki haluaa laueta...

Vastaukset 5
Vanhimmat
Tosi hyvin kirjoitettu, alustus hyvä ja loppu oli rajun lyhyt...
Jatkoa odotellaan.
joopa...
Todella kiihottava!
Meillä oli hyvin brutaali isä
Mä olin 10 v siskoni 12v Nukuiimme samassa puusängyssä isä -äiti toisessa
Isällä oli omakin sänky mutta se tuli nussimaan äitiä aina äidin sänkyuyn ja aivan selvästi halus että me mukulat katsellaan kun se nussi
Isällä oli hengenahdistusta me herättiin aina siihen kovaan puuskutukseen kun se nussi .
Me katseltiin siskon kanssa joskus kysytiinkin että nussiiko isä
Äiti vastais kiukkuisesti -niin perkelaasti
Me toivottiin että se lopettais että saisimme nukkua lopultakin se piti tauon ja työnsi vain muutaman rajun työnnön sisko pukkas mua kylkeen ja sanoi nyt siltä tulee
Hetken kuluttua isä nousikin ylös kylmä valoisa talviaamu isä tuli tekemään hellaan tulta hella oli lähellä meidän sänkyä isä käänti meidäns uuntaan kun otti puita laatikosta sillä oli housut kintuissa me nähtiin sen limainen vielä pulijäykkä seisova kyrpä n Isä kun meni nukkumaan sänkyynsä sisko vaati että mun täytyy nussia sitä se oli tullutkkiiman kun näki isän kyrvän mut mä halusin vain nukkua seuraavana päivänä me oltiin vielä lämpimässä saunassa sisko halus katsella kuinka mulla kyrpä seisoo se ihmetteli kun mulla on sellanen tuppikulli isällä kun oli terska ilman nahkaa no me oltiin kyllä ennekin nussitu ja taas mä sain nussia siskoo mutta ei multa vielä sperma tullut mutta kibvaa se teki
Kiihittava juttu!
Toivomuksena lisää raskasta hengitystä, naurua ja mahan kohoilua, tärinää !