voi ei

tämmöstä tulossa!

Big Brother -talon tupakoitsijat ruumisarkkuun
Julkaistu 08.10.2007, klo 10.43 (päivitetty 08.10.2007, klo 11.51)

Big Brother -talon asukkaita valistetaan tällä viikolla tupakoinnin vaaroista ruumisarkulla. Talon olohuoneeseen sijoitetaan Syöpäjärjestöjen vaaleanpunainen ruumisarkku, jotta talon tupakoivat asukkaat pääsevät kokeilemaan, miltä aidossa ruumisarkussa lepäily tuntuu.
BB-asukkaat joutuvat myös mm. Big Brotherin valvomaan tupakkalakkoon, jonka Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Matti Rautalahti ennakoi muodostuvan yhdeksi koko BB-historian vaikeimmista tehtävistä.

-Näin TV:n välityksellä arvioituna BB-talon tupakoivien asukkaiden riippuvuus tupakasta vaikuttaa erittäin vahvalta. Lähdimme mukaan Big Brother -ohjelmaan muistuttaaksemme asukkaita ja katsojia tupakointiin liittyvistä alastomista tosiasioista. Ohjelman runsas porukassa tupakointi saattaa synnyttää sellainen vaikutelma, että tupakointi olisi jotenkin erityisen hienoa, Rautalahti toteaa.

Nuorisolle suunnattu Coffin Shop -myymälä kiersi elo-syyskuussa eteläsuomalaisissa kauppakeskuksissa ja oppilaitoksissa, jossa tupakoitsijat saattoivat koemaata aitoa ruumisarkkua.

BB-talossa vietetään valistusviikkoa muutenkin, kun perjantaina kiinnitetään huomiota viinan käyttöön. Kännissä olet ääliö -kampanjaan liittyen taloon tuodaan suuri määrä alkoholia ja asukkaita ohjeistetaan kohtuulliseen käyttöön.

YLE Uutiset
1200
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

panopuheet pois ja raamattu käteen!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ny , että vielä kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu