Ote kanavoidusta viestistä 10-13.4.2007 - kanavana Candace
Olemme kertoneet teille jo jonkin aikaa että pikapuolin eräs suuri tapahtuma tulee koittamaan. Sen aika lähenee koko ajan. Olette kuulleet että joillain planeetoilla on kaksi tai kolme aurinkoa. Nämä ovat planeettoja jotka ovat kohonneet ylöspäin luomisen asteikossa. Tämä on luonnollinen prosessi. Joten, mikäpä sitten on se tarina johon tämä kaikki on ollut ikään kuin johdattelua, aina siitä lähtien kun Monjoronson aloitti opetuksensa viime kesänä tulevasta katastrofista jota ei voida välttää?
Rakkaat, kyse on toisen aurinkonne synnystä. (…)
Muutaman päivän aikana, erityisesti Jupiterin sytyttämisen hetkellä, tulette kokemaan valtavia elektromagneettisia häiriöitä. Jos sytyttäisimme Jupiterin silloin kun se näkyy suoraan taivaallanne, eikä aurinkonne takana, joutuisitte altistumaan sokaisevalle valolle joka aiheuttaisi pahoja silmävammoja, ellette nyt sattusi olemaan sisällä tai pikemminkin kellaritiloissa.
Televisionne ja kännykkänne eivät tule toiminaan tänä aikana, eivätkä radionne, joten olette aivan omillanne, määrittelette toimintanne aivan itse. Todennäköisesti ette tule saamaan edes uutisia mistään. Tänä jaksona tuemme teitä "poikkeustilalailla" pitämään yllä rauhaa, ja ihmisille tiedotetaan tästä etukäteen. Jotkut tyypit pyrkivät käyttämään tilaisuutta omaksi hyödykseen, ja on myöskin ihmisiä jotka tulevat olemaan hyvin hämillään niistä vaikutuksista joita massiiviset elektromagneettiset aallot aiheuttavat kehossa.
Vaikka puhummekin 6-12 kuukauden aikajänteestä, ajankohta tammikuun 2008 paikkeilla vaikuttaa todennäköisimmiltä. Pohjoisella pallonpuoliskolla on talvi, ja tarvitsette erityisvalmisteluja tätä silmällä pitäen. (…) Kaksi ensimmäistä viikkoa tulevat olemaan pahimmat.
Tulette paistattelemaan suuressa valoloisteessa. Kun uusi aurinkonne ilmestyy taivaallenne, vanhan auringon takaa, teillä ei enää ole öitä. Syklien aikana yötä on vain silloin kun pieni aurinkonne liikkuu ison aurinkonne taakse. Monet eivät tule selviämään hengissä tässä valopaljoudessa. Monet tulevat kuolemaan näissä oloissa jotka pikemminkin muistuttavat säteilyvaaraa, sillä säteilyvaara tämä on. Nuo teistä, jotka ovat ylösnousemusprosessissa, tulevat jatkamaan valokehojensa rakentamista ja tulevat voimaan hyvin.
Mietin vaan minkähän takia jupiter sitten pitäisi muuttaa Auringoksi?
Hyötyyköhän ne Humanoidit siitä jotenkin?
No ei kai tässä auta kuin odotella tulevaa.
http://www.tiedontalo.net/viestit/candace_10042007.htm

Vastaukset 18
Vanhimmat
Moi!
Aiwan mykistävää, sanon minä. Eläköön aurinko voima. Siinä siis tulevaisuus.
Ja ei muuta, kuin aurinkovoiteita hamstraamaan :).
siis ihan kaikki. Alienit eivät taida välittää luonnosta mitään, koska Jupiter, syttyessään uudeksi tähdeksi, pitäisi omata valtavan paljon enemmän ainetta kuin se nykyisellään omaa.
Auringossa tuota Jupiteriin lähetettyä ainetta on monen Jupiterin edestä, sillä Auringossa on noin 90% koko aurinkokuntamme aineesta! Mistä ja millä alienit aikovat tuota ainetta kaapata noin paljon mukaansa?
Tähden syttyminen tarkoittaisi sitä, että palamisesta tuleva säteily, ei suinkaan nosta meitä millekään uudelle tasolle, vaan tappaa meidät ennemmin tai myöhemmin. Eikö olisi helpompaa kehottaa kaikkia heitä jotka haluavat päästä ufolaisten tasolle, vaan tekemään itsemurhan?
Miten ihmeessä pelkästään uuden tähden syttyminen voi nostaa jonkin sivilisaation uudelle tasolle?
Jos alienit haluavat aiheuttaa surua omaistensa menettäneille, puhumattakaan siitä mitä uusi tähti aiheuttaa puutteena, kun Maapallomme elävä luonto kuolee, voitteko alienuskovaiset todella pitää heitä hyviksinä?
Jupiter on taivaallamme suhteellisen pieni piste, joten syttyessään auringoksi, sen kirkkaus tietysti lisääntyy huomattavasti, koska se ei enää heijasta Auringon valoa. Kuitenkaan, sen kiekko ei voi kasvaa Auringon kiekon kokoiseksi. Eli jos Jupiter syttyy, eli siihen tuodaan ainetta sen verran että se saadaan syttymään, se tulee olemaan punainen koska se ei pala niin voimallisesti kuin nykyinen Aurinkomme, mutta vain hieman nykyistä suurempi. Nykyisellään Jupiter ei syty auringoksi, vaan siihenkin että se syttyisi punaiseksi kääpiöksi tarvittaisiin todella paljon ainetta. Kun sanotaan että öitä ei enää ole, maailmankaikkeuden tähtiä ei voi enää tutkia (ts. ympärillemme rakennetaan muuri.) Onko ufolaisten tarkoitus vain piirittää meidät pois tiedon ja tutkimisen tieltä?
Toisaalta, Jupiter ei saisi valosäteilyllään aikaiseksi päivää, ellei siihen tuoda vähintään Auringon verran tavaraa lisää edistämään palamista, joten aika oudolta tuo kyllä kuulostaa.
Punaisesta tähdestähän hyvin monet ennustajat ja maailmanlopun ennustajat puhuvat. Säteilyä Jupiter tulee varmasti syttyessään lähettämään ja se tulee ihan varmasti vaikuttamaan myös Maapallon radioliikenteeseen.
Yksi asia monista minua kuitenkin ihmetyttää. Jos alienit elävät ns. tuonpuoleisessa, miten ihmeessä he pystyvät kantamaan ainetta Jupiteriin paistumatta itse, ja ihan senkin vuoksi etteivät he elä aineellisessa maailmassa?
lyömään vetoa että Jupiter ei syty 31.12.2008 mennessä. Varat siirretää voittajalle 1.1.2009.
Löytyykö vastavetäjiä?
Musta tuntuu, että kirjoittaja itse on tainnut ottaa jotain aineita kun tollasta höpöttää...
härskimpää. Onko kanavoijilla runosuoni ehtymässä, kun pitää käyttää näin julkeasti toisten ideoita. Tämä aurinkohömppää on kopioitu Arthur Clarken mainiosta romaanista "2010 Avaruusodysseia".
Venäläisten tiedemiesten taholta on todettu selviä muutoksia aurinkokunnassa:
Kovia faktoja, joista USA:ssa ei ole kerrottu. Planeettojen ilmakehät ovat muuttumassa. Tri Dmitrijefin työ osoittaa että planeetat itse ovat muuttumassa. Niiden ilmakehissä tapahtuu muutoksia.
Planeettojen magneettikentät ja kirkkaus ovat kasvaneet selvästi. Esimerkiksi Venuksen, Jupiterin ja Neptunuksen valovoima on selvästi kasvanut. Jupiterille on muodostunut niin korkea energeettinen lataus, että sen ja sen kuun Ion välille on muodostunut näkyvä ionisoivan säteilyn kanava. Tämän valaisevan energiakanavan voi nähdä viime aikoina otetuissa valokuvissa. Jupiterin magneettikenttä on enemmän kuin kaksinkertaistunut ja myös Neptunuksen magneettikenttä on vahvistunut. Myös niiden ilmakehien laatu on muuttunut. Aurinkokuntamme plasmakentän hehkuva etureuna on kasvanut 1000 prosenttia. Auringolla itsellään on magneettikenttä, joka luo koko aurinkokunnan ympärille putoavan pisaran muotoisen kehän, jota kutsutaan heliosfääriksi. Sen ohut suippeneva loppupää on suunnassa josta olemme aurinkokuntana tulossa, ja hehkuva etureuna siis edessä kulkusuunnassa. Se siis muistuttaa muodoltaan komeettaa, jonka häntä osoittaa aina pois päin Auringosta.
Kun venäläiset ovat tutkineet tämän heliosfäärin etureunaa, he ovat löytäneet sieltä hehkuvaa plasmaenergiaa. Tämän plasmakentän syvyys on aikaisemmin ollut 10 AU - AU on astronominen yksikkö, joka tarkoittaa maan etäisyyttä auringosta. Nyt tämän plasmakentän syvyys on 100 AU. Vaikka Dmitrijefin selostus ei anna tarkkaa aikarajaa, voimme olettaa lisääntymisen tapahtuneen noin samalla 1963-93 aikajaksolla, jona hän huomasi luonnonkatastrofien lisääntyneen. Mikä syy onkin, se merkitsee 1000 prosentin kasvua aurinkokuntamme edessä olevassa hehkuvassa plasmakentässä.
Se merkitsee, että aurinkokuntamme on kulkemassa alueelle, jonka energia on korkeammin lataantunutta. Tämä lataantunut energia virittää plasmaa ja saa sitä muodostumaan lisää, niin että syntyy myös enemmän valovoimaa ja kirkkautta. Tämä energia virtaa sitten aurinkoon, joka vuorostaan säteilee sitä ulos päiväntasaajatasoltaan.
Tämä energia taas täyttää planeettojen välistä tilaa ja saa auringon purkausenergian kulkemaan nopeammin ja kohottamaan planeettojen latausta.
Ja tämä on tietoista energiaa joka aiheuttaa muutoksia planeettojen toiminnassa ja siinä millaista elämää ne tukevat. Jopa DNA-spiraalien suhteet ovat muuttumassa. Tämä on aikaisempien aikakausien spontaanien massaevoluutioiden todellinen, kätketty syy.
Ja kaikki tämä tapahtuu samanaikaisesti, kohti huipentumaa jossa tulee tapahtumaan äkillinen muutos. Toisien sanoen olemme tulossa pisteeseen, jossa olemme niin syvällä uudessa energiassa, että tapahtuu nopea auringon säteilemän energian harmonisten perusaallonpituuksien ekspansio. Tämän auringosta virtaavan energian lisääntyminen muuttaa kaiken aurinkokunnan aineen pohjimmaista luonnetta.
"Esimerkiksi Venuksen, Jupiterin ja Neptunuksen valovoima on selvästi kasvanut."
Miksi tähtitieteen harrastajat eivät ole panneet asiaa merkille? Miten niiden kirkkaus voi kasvaa, kun ne vain heijastavat auringon valoa.
Venäläiset on hyvä ottaa lähteeksi. Venäjän kielen hallinta kun on meillä melko heikkoa.
Missä linkit tutkimuksiin?
DNA-spiraalien suhteiden muutoksestakin olisi hyvä saada tietoa. Mikä lähde.
Jupiterin massa ei kerta kaikkiaan riitä lähellekään sponttaaniin fuusioon. Suunilleen kaikki muukin aloitusviestissä oli satuilua (niin kuin sinunkin sepustuksessasi)
Kaikkea sitä esitetään "asiana" - Jupiterin vaikutus maahan jää hyvin vähäiseksi, jos vaikka siitä tulisi "tähti". Tämä on erittäin epätodennäköistä koska, Jupiterin massa pitäisi olla noin 100 suurempi nykyiseen kokoon verrattuna. Jupiterin muodostuu pääosin vedystä ja heliumista ja sen kiinteä ydin on ehkä 10-20 kertainen maahan verrattuna. Jupiterin halkaisija on vain runsas kymmenes osa auringosta...
Ratkaisevinta on etäisyys maasta, aurinko on 1 AU - Jupiterin etäisyys auringosta on peräti 5.2 AU verran...Yksinkertaistettuna yli neljä kertaa kauempana kuin aurinko !
Joten ei tarvitse hakea suojavoiteita tai tummia aurinkolaseja kaapeista...
"Erehtyminen on inhimillistä, mutta virheessä pysyminen pirullista."
- Augustinus -
ja kaikki muutkin planetat.
http://www.prisonplanet.com/articles/november2006/161106suvjupiter.htm
Globaali kasvihuoneilmiö?
tai sitten jotakin tosiaan on tapahtumassa?
http://www.yle.fi/uutiset/ulkomaat/oikea/id72004.html
Juuri tätä samaa asiaa ja samaa Dmitrijefiä kritisoin kaksi vuotta sitten:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000001147&posting=22000000011901849#22000000011901849
Sama viesti on edelleen täysin ajankohtainen. Sieltä löytyy myös linkki tuohon Dmitrijeffin "työhön".
Ehh.. Jupiter on aivan liian pieni, että siellä voisi käynnistyä Auringon tapainen ketjufuusioreaktio. Se on yksinkertasesti mahdotonta. Eli se siitä.
Eipä sitä nykypäivänä voi mennä sanomaan mistää että se olisi mahdotonta.. asiat muuttuu...aina täytyy jättää rako kumpaanki suuntaan.
Jupiter ei nykyisellä massallaan voi syttyä auringoksi. Ei se ole mitään ihmeellistä. Palamisreaktio tarvii ainetta ja sitä Jupiterilla ei ole tarpeeksi että ydinfuusio voisi siellä lähteä alkuun.
Vaikka Jupiter on massaltaan Aurinkokunnan toiseksi suurin kappale, silti se häviää Auringolle kirkkaasti. Aurinko kun pitää sisällään 90% koko Aurinkokunnan massasta!
Toisinsanoen, jotta Jupiter voisi syttyä Auringon kaltaiseksi tähdeksi, se tarvitsee huomattavasti enemmän ainetta kuin sillä nykyisellään on, eikä siihen riittäisi edes se että nämä nykyiset planeetat, komeetat ja muut Aurinkokunnan roskat kuljetettaisiin Jupiteriin. Silloinkin se syttyisi ehkä punaiseksi kääpiötähdeksi, eli ei sen säteily mitään päivää tänne aiheuttaisi.
jolla kiinnostuneet voivat vertailla kuinka valtavasti sitä kamaa pitäisi Jupiteriin kärrätä että se alkaisi toimia tehokkaammin ja loistaa omaa valoaan.
http://berm.co.nz/cgi-bin/video/play.cgi?k7hsQA3wo3Q
kuten Solarman kertoi, ei Jupiterin muuttuminen oman aurinkomme kokoiseksi vaikuttaisi vielä oleellisesti maahan tulevaan säteilyyn. Säteilyn teho kun on kääntäen verrannollinen etäisyyden neliöön ja J on yli viisi kertaa aurinkoa etäämpänä. Siitä voi Elon laskuopin mukaan jo ihan ilman taskulaskinta päätellä Jupiterin "Auringoitumisen" vaikutuksen maapallolla, vaikka se puuttuva massa jotenkin ihmeestä ( Oortin pilvestä?) saataisiinkin hilatuksi Jupiteriin.
Taas hyvä esimerkki siitä, kuinka "pseudotieteellisyys" puree NA-suuntautuneisiin.
Solarmanin kohdalla alkaa huolestuttaa, ettei mies vaan saisi skeptismitartuntaa, kun rupeaa pelehtimään tiedekirjallisuuden kanssa.
Kuka mulle sitten enää yrittää iskeä luuta kurkkuun , joihin minulla ei ole vastauksia.
Korkeintaan lähdekritiikki????
Kähmyn ajatuksen juoksu on hieman luinen tai pölyinen, kun kirjoittelee pikkuisia ajatelmia minun ajatusten muutoksista pelkästään näihin vain ns. "tiedekirjallisuuteen" pohjautuviksi. Mutta eihän sitä koskaan varmaksi tiedä - "hurahtaako" sitä uskomaan vain ainoastaan painettua tiedekuntien tekstejä. On monta tapausta jossa on "muka tohtori" kirjoittanut ns. "väitöskirjansa" aiheesta, josta materiaali on peräisin pelkästään netistä...
Luutahan voisi olla vaikka mitä koirat järsivät ajankuluksi tai toiseaaltakin skeptinen siivousvälinekin ? Jälkimmäinen on paljon hyödyllisempi kun sillä voi siivota monia paikkoja vaikka hyvin pinttyneistä ja pölyttyneistä vanhoista "tiedeuskomuksista"..joita ei haluta vaihtaa edes ajatuksissa uusiin mahdollisiin vaihtoehtoisiin varteenotettaviin päivitettyihin teorioihin ja käsityksiin asioista.
Tunnetusti monet pitäytyvät mielellään näissä vanhoissa "turvallisissa ja tutuissa" käsityksissä ja ymmärryksissä vaikka näissä ufoasioissakin...vaikka tiedemaailma menee eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla tietojen määrässäkin.
Ei pitäisi pitää ovia tai ikkunoita kiinni lopullisesti, on vain osattava katsoa oikeasta ikkunasta ulos ja mennä oikeasta ovesta sisään...
"En ymmärrä miksi ihmiset pelkäävät uusia ideoita. Minä pelkään vanhoja."
- John Cage -
Tampereen yliopiston opiskelija tekee tohtorin väitöskirjaa "Yliluonnollisten
kokemusten vaikutuksista ihmisiin"..jos käsitin oikein,niin siinä käsitellään
enemmän sitä kokemuksien "pimeää" puolta.